lauantai 31. maaliskuuta 2012

JAE 33. TUTUSTUMINEN KOTALAAN


VAROITUS! Teksti ei sisällä kalansaantia.

Lauantaina 24. maaliskuuta ajelin Ähtäristä Virtain Kotalaan hakemaan paikallisesta kyläkaupasta luvat sunnuntaille. Kotalassa on kolme koskea; Vehmas-, Koskelan- ja karhunkaatajan mukaan nimetty Kituskoski. Kitusen ohi ajaessani näin kaksi perhomaakaria(Kitusella ei virvelihommia saa harrastaa), jäin hetkeksi jutulle. Toinen jantteri oli saanut niskalta mitallisen taimenen (alamitta on 45cm). Tieto kalasta nosti omaa ennakkofiilistä, kalaan lienee mahdollisuus.
   Aamuvarhain saavuin Vehmaskoskelle ja kahvinjuonnin ja kessuttelun lomassa nappasin sillalta pari fotoa.
Sillalta ylävirtaan

Ja ylävirtaan
Sidoin kevytvapaan mustan liitsin ja vippasin sen sillan alapuolelta ylävirtaan. Liitsi jäi kasvillisuuteen kiinni ja siima napsahti poikki. Snadi vitutus iski kun testasin edellisiltana puolaamani monosiiman kunnon, katkesi aina kun käsin vähän venytti. Olin sitten puolannut huonoksi mennyttä siimaa... Väline vaihtoon ja 7-jalkainen vapa käyttöön.
Lompsin lumista pellonreunaa pitkin Vehmaan alajuoksulle, tuntui kuin olisi jossain Tohtori Zivago-leffan lumisissa kulisseissa. Alavirrassa nakkelin lusikoita mutta kaloja ei näkynyt, läksin lompsimaan takaisin ylös, Seinäjoen kalakaveri Mattii olisi varmaan pian perillä.
     Kun Mattii saapui, lätistiin kuulumiset, juotiin kaffet ja painuttiin kalaa, tällä kertaa ylävirtaan. Kalastimme Vehmaan niskaa ja joitain muitakin paikkoja, sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta fisuja ei näkynyt missään. Seuraavaan  kohteeseen, Koskelaan.
    Kartta näytti Koskelan olevan leveämpi kuin Vehmas, niin se oli todellisuudessakin.
Mattii Koskelassa



Vaikka yritimme parhaiden taitojemme mukaan kalastaa, emme saaneet fisun fisua, vain pohjaryönää. Onneksi Mattii ja allekirjoittanut osaavat nauttia saaliittomasta kalastuksestakin. Koskelassa näimme koskikaroja ja korentoja, taimenia emme.

Kun Koskela oli nähty ja koettu menimme vielä kerran Vehmaalle koittamaan. Loppuliun kalastusta haittasi saareke joka oli tiellämme. Kahlasimme kumppareilla pikkuvirran yli saarekkeelle, ongelma ratkaistu!
Mattii saarekkeella

Saarekkeen yläpuolinen näkymä
Hasardi jääsilta

Koitimme vielä pari kohtaa koskesta ennen autoille siirtymistä



Huolimatta kalakontaktien puutteesta, Kotalan kosket antoi kelpo kuvan, olimme vain liian aikaisessa. Koskien profiili oli sellainen että viimeistään toukokuussa luulisi kalojen alkavan viihtyä kuohuissa, seuraavan Kotala-tekstin otsikko tullee sisältämään sanan REVANSSI.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

JAE 32. POPPER-KALA


Toinen vapaapäivä, toinen kalastuspäivä. Treffasimme naapurin kanssa seitsemältä pihalla ja läksimme Tammerkoskelle. Aloitimme yläosasta, siellä vieheeseen täpsähti yksi tärppi, ei muuta.
Kansallismaisemissakin kalastimme hetken, ei tulosta. Ennen kuin painuimme välikoskelle, sidoin siimaan Goby-kevennetyn, uuden luottovieheeni.
  Ensimmäinen heitto, kala kiinni! Voi perskuta että tuli heti hyvät fiilarit! Taimen oli 40-senttinen ja pääsi kuvauksen jälkeen takaisin pulikoimaan, innoissaan lähti painelemaan.
Just ja just mitallinen

   Toinen heitto, taas tärppiä ja mittataimen seurasi viehettä innoissaan rantaan asti siihen kuitenkaan tarttumatta. Jossain vaiheessa kun kaloja ei tuntunut enää lusikat kiinnostavan, ryhdyin testailemaan. Marraskuussa olin löytänyt Kuusaankosken rannalta Rapalan Skitter Popin, nyt oli aika testata sen toimivuutta. Kun naapuri näki vieheen, kommentti meni suunnilleen näin: " Jaa tollasellako ajattelit kalan saada...". Naapurin epäusko vieheeseen karisi melko pian...
 Kolmannella tai neljännellä uitolla tuli sellainen tärppi joka komeudessaan oli yksi siisteimpiä mitä olen ikinä nähnyt. Paikallaan olevaan vaappuun hyökkäsi taimen hypäten pystysuoraan ylöspäin. Pakko myöntää että tärppi oikein säikäytti:) Kala tarttui koukkuihin ja tuli ylös, mittaa kalalla 44 senttiä. Elämäni ensimmäinen popper-kala, toivottavasti ei viimeinen.
Popperiin haksahtanut ja poppereista kertalaakista innostunut

 Pahimmat kalastupoltteet oli kahdella taimenella sammutettu. Seuraavaksi sidoin siimaan kaljapullonkorkkiuistimen, siihen ei kalat iskeneet, ainakaan vielä tänään...

torstai 15. maaliskuuta 2012

JAE 31. TAIMEN, TAIMEN JA TAIMEN


Oijoi, vapaapäivä! Alakerran isäntäkin hommasi Tammerkoskelle kausiluvan ja lähti virvelihommiin mukaan. Aamulla oli pakkasta, tästäkin huolimatta fiilarit oli kovat kun tiesi kelin päivän mittaan lauhtuvan. Tunne kalantulosta oli vahva.
  Aloitimme kosken yläosasta, ei kalaa. Koitimme kansallismaiseman kohdalta, ei kalaa. Seuraavaksi välikoskelle, ei kalaa. Ratinan suvanto, ei perkele vie kalaa. Pyhäjärven suulla, ei kalan kalaa.
  Päätimme painua koskenvartta takaisin ylöspäin, koitimme jälleen välikoskea. Kalastimme eri puolta kuin alaspäin tarpoessamme. Sidoin siimaan halpiskevennetyn, Saltyn. Pitkän tyhjänkalastuksen jälkeen oli hienoa tuntea tärppi, samalla kelauksella neljä tukistusta! Seuraavallakin heitolla pääsin koittamaan tartutusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Joidenkin heittojen jälkeen viimein taas tärppäsi ja nyt oli kala kiinni! Naapuri toimi haavimiehenä ja kauden ensimmäinen mittataimen oli tosiasia, JES!
Kauden eka mittataimen, 45cm
Saaliskessun  ja valokuvauksen jälkeen jatkui kalastus. Vaihdoin isompaan halpiskevennettyyn, Gobyyn. Goby oli kova, ekalla heitolla kala kiinni! Taas naapuri haavi ja minä operoin vavan kanssa.
Jälleen sai olla polleana...
Tuntuu hyvältä, 46 senttiä taimenta käsissä

Taas kessua , valokuvausta ja tekstaria kalakaverille.  Pienen hengähdystauon jälkeen oli mukava  jatkaa kalastusta. Ei tarvinnut Gobyn kanssa montaa viskausta tehdä kun jälleen kerran lusikkaa vietiin. Jarru päästi pientä mouruntaa ja kala pisti vastaan, nyt oli kyseessä edellisiä kaloja jämerämpi fisu. Kun kala iski, naapurin suusta pääsi: "Taasko? Voi vitun jätkä!". Minä vastasin taistelun tuoksinassa: "Mä oon pahoillani. Voisitko taas hoitaa haavihommat?:)". Taistelu päättyi kalan osalta haavinperukoille. Ai saatana, kiintiö täynnä!!!
52 senttiä käsissä, hieno päivä!

Kiintiö täynnä, ei hitto, kiintiö on täynnä, voi muna! Jouduin lopettamaan kalastuksen kesken mahtavan meiningin, 45 minuutissa kolme mittatanelia. Aloin katselemaan kaverin kalastusta ja polttamaan Belmontia, hiukan korpesi kun kaverille ei ollut täpsähtänyt vielä edes kunnon tärppiä. Läksimme jossain vaiheessa talsimaan virtaa ylöspäin. Kaveri kalasti vielä hetken kansallismaisemaa ja yläosaa. Yläosassa hieno taimen seurasi naapurin jigiä, ei pirulainen vaan ottanut kiinni. Mukavaa kuitenkin kun päivä päättyi kalaäksöniin naapurinkin osalta
Kaloista kaksi otin ittelle ja yhden otti naapuri, huomenna mennään taas uudelleen  haastamaan fisuja, silloinkin on vapaapäivä!!
Loppuun vielä yksi mehustelukuva:
Taimen, taimen, taimen ja ruma karvanaama

tiistai 13. maaliskuuta 2012

JAE 30. JÄRVILOHI

Lukemattomat kerrat olen saanut saalistettua järvilohen, saalistus on onnistunut niin Tammerkoskella kuin Näsijärvelläkin. Toistuvasti olen järvilohen palauttanut veteen alamittaisuuden ja  laihuuden tähden, mittakalan saanti on tuntunut utopialta. Maanantaina 12. maaliskuuta koin jotain uutta.
   Aamuseitsemän maissa saapastelin Tammerkosken rantaan, Näsijärvi päästeli naamaani sellaiset luoteispuhurit että meinasin heti alkuun palata kodin lämpöön. Heitin jokusen heiton vastatuuleen ja pohdin. Pohdittuani tovin, totesin että urbaanissa koskikalastuksessa on myös hyviä puolia, voin siirtyä jonkin rakennuksen taa tuulensuojaan kalastamaan! Käpöttelin alavirtaa ja asetuin erääseen talonkulmaukseen vermeksineni.
    Sidoin siiman päähän Goby-kevennetyn, viehettä tukistettiin melkein heti, saman heiton aikana kahteen otteeseen. Kala ei kuitenkaan tarttunut vieheeseen. Päätin vaihtaa painavampaan lusikkaan, Böxiin. Valinta osui nappiin, ensiheitolla viehettä purtiin ja kala jäi koukkuun jumiin. Aluksi oletin kalan olevan kirjolohi. Kun sain kalan lähettyvilleni, ihmettelin pikkukirjon energian määrää. Kun kala oli haavittu, huomasin että järvilohihan se oli!
JÄRVILOHI (Salmo salar m. sebago)


Mittanauha näytti pituudeksi pikkiriikkisen yli 40 senttiä, lisäksi kala näytti profiililtaan erilaiselta aikaisempiin pyydystämiini laiheliineihin, lihaa ruotojen ympärillä! Mittalohi, Wuhuu!
Olin luvannut viedä työkaverilleni kalan jos joskus ylimääräinen nappaisi. Jääkaapissani oli jo kaksikiloinen kirre mutta mieleni teki päästä maistamaan järvilohta, henkistä kilvoittelua perkele!
   Jatkoin kalastusta, taas ensiheitolla Böxiä vietiin, tällä kertaa oikeasti kirren toimesta. Sain kalan lähettyville, kala kuitenkin sai rypistettyä itsensä koukusta ennen kuin sain haavittua sen.
Kirrekohtauksen jälkeen ei kaloja enää juurikaan näkynyt, kerran jigiä haukkasi jokin lohikala, koon puolesta se näytti järvilohelta. Painuin takaisin ylävirtaan perkauspaikalle.
   Vatsanavaus jänskätti, paljastuuko liha punaiseksi vai talvikkovaaleaksi. Kauniin punaista oli.
Ottipeli ja perattu kala

 Päätin ottaa yhteyden työkaveriin, hänelle kala kelpasi. Päätin siiskin hankkia hyvää karmaa luopumalla lohestani maistamatta sitä. Järvilohen maun mysteeri jäi elämään, toivottavasti ei pitkäksi aikaa .

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

JAE 29. HATTUTEMPPU ITTETEHDYILLÄ


Perjantaina hykertelin mielessäni. Ilmatieteenlaitos lupaili mietoa läntistä tuulenvirettä, nollakeliä ja pilvistä taivasta. Kotoa oli näytetty vihreää valoa kalastussessiolle ja viikonloppu olisi töistä vapaa.
   Lauantai-aamuna heräsin tilkkasen vaille kuusi kahvinkeittohommiin. Tammerkosken maisemissa olin jo puoli seitsemän, oli valoisaa vaikka varsinaiseen auringonnousuun oli vielä puoli tuntia aikaa.
Ensimmäiset puoli tuntia heittelin lusikoilla tyhjäntuntuista virtaa. Sidoin siimaan Spöket-lusikan jotta heittopituus paranisi. kovinkaan montaa heittoa ei tarvinnut nakata kun siimassa kiristyi. Vedin kalan rantaan ja totesin sen 38-senttiseksi järviloheksi. Vuonna 2011 sain ensimmäisen järvilohen vasta kesällä, nyt maaliskuussa oli jo kaksi saatuna, hienoa!
Spöket-lohi ennen vapautumista

 Paineet olivat tiessään, niinpä koitti oivallinen tilaisuus testata uutta itsetehtyä kuparilusikkaa. Heitin vieheen ylävirtaan ja tulin iloiseksi kun huomasin vieheen uivan hienosti. Toinen heitto tuotti jo tulosta, kala kävi piru vie puraisemassa viehettä!!! Kolmas heitto: taas kala tärppää! Neljännellä heitolla lusikkaan tarttui n. 30-senttinen järvilohi. Nappasin kalasta kuvan, vapautin sen ja otin lusikan äkkiä pois siiman päästä ennen kuin se jää pohjaan. Aika kova saldo koeuitoksi, näitä pitää takoa lisää!
Kupariin haksahtanut ennen vapautumistaan

Joskus rumatkin asiat voivat toimia


Kalapaikalleni saapui pian toisen kalan jälkeen heebo jolla oli siiman päässä peruke ja perukkeessa lippa, koska kalapaikalla ei ole liiaksi tilaa, päätin nostaa kytkintä ja lähteä koittamaan vuoden ensimmäistä kirjolohta.
Käppäilin virtaa alaspäin, heitin muutamat heitot kansallismaiseman luona sekä välikoskella ja päädyin lopulta Ratinaan. Ratinassa en kauaa jaksanut vanhentua joten takaisin kohti yläosaa.
Välikoskella nakkelin hetken aikaa, punaista lusikkaa puri joku mutta ei tarttunut kiinni. Kansallismaiseman huitteilla kohtasin toisen kalastajan, jäin suustani kiinni. Kalamies näytti pussiaan jossa oli kirjolohi. Tarkoitukseni ei ollut ollut pysähtyä spottiin mutta ajatus kirrebongosta sai minut muuttamaan mieleni.
 Kysyin: "Haittaako jos nakkaan muutaman heiton tuolta ylempää?". Mies:"Heitä toki, kyllä täällä tilaa on!". Kovinkaan montaa heittoa ei tarvinnut heittää kun tärähti, valkoisessa liitsissä oli kirre kiinni! Oli hienoa katsella komiaa kalaa yläviistosta kun se yritti päästä satimesta, koukku oli kuitenkin sen verta hyvin kiinni että olin mukavasti niskanpäällä. Kalan haavitseminen oli hitusen haasteellista mutta lopulta fisu oli nostettu kuiville. Pituus oli 53 senttiä ja kalamiehen puntari näytti pariakymmentä grammaa alle kaksi kiloa.
Punaposkipullero ja ottipeli


Yksi kala riitti minulle. Vein ennen matkanjatkamista kalamiehelle pari liitsiä kiitokseksi, ilman häntä en olisi kalapaikkaan pysähtynyt. Mies otti vieheet vastaan, ehkä hän niitä joskus koittaakin koska näki livenä että vieheet ovat toimivia.
   Palasin vielä paikkaan missä aamulla aloitin kalastuksen. Nakkasin liitsin virtaan ja heti ekalla heitolla oli taas kala kiinni, tällä kertaa siimassa pyristeli energinen pieni taimen. Otin kalan haaviin ja irrotin vieheen, taimenparasta tuli silmäpuoli. Kala jäi vapauduttuaan rantaan vaikka olisi voinut paeta, se ei siis voinut hyvin. Mietin että olisiko pitänyt lahdata kala, päädyin kuitenkin jättämään kaverin rauhaan, ehkä se vielä toipuisi.
Taimenkaveri


Taimenen kohtaamisen jälkeen heitin enää muutaman heiton ja ryhdyin rannassa kirjolohenperkuuhommiin. Peratessa tajusin: Jumalauta! Mä oon saanut tänään kolme eri lohikalaa omilla vieheillä, Hattutemppu!