maanantai 22. syyskuuta 2014

JAE 63. ENSIVISIITTI NITSILLE

No sehän oli Elokuun 17. päivä kun aamuyöstä starttasin vanhan kunnon Avensiksen ja lähdin ajamaan Tampereelta kohti Kuopiota. Aamuneljältä keli oli kuiva ja liikennettä ei ollut käytännössä ollenkaan. En ehtinyt edes Jyväskylään asti kun paskatolppa välähti. Jee, saatanan kivaa, edessä vielä melkein tuhat kilsaa ja jo nyt posahti sakot. Manasin issesseni, kiskoin spaaderollia ja jatkoin ajamista. Kuopiossa kävin nappaamassa toveri Kennetin ja yhdessä käytiin nappaamassa Kennetin kanootti, tuli hyvännäköinen paketti.


Sitten lähdettiin kohti Inaria! Rovaniemellä pysähdyttiin vähän kauppaan.

Kilometrejä tuli, kilometrejä meni. Lopulta kilometrejä tuli paahdettua niin monta että oltiin lopulta Inarissa. Kennetti soitti vanhalle kunnon Mattiille joka oli nuorten kunnon Jossun ja Eevin kanssa tulossa myös pohjoiseen. Mattii antoi meille luvan mennä mökkiinsä yöpymään. Perillä oli hienoa tirvaista päivän eka kalija Inarin rannalla.
Perillä oli myös kliffaa pyydystää siika ja lähettää Mattiille houkutuskuva jottei se jäisi Ouluun tai Rovaniemelle yöksi.

No sittenhän se Mattii tuli ja oli iloinen saapuessaan perille.
Kennettikin oli iloinen kun Mattii, Jossu ja Eevi tuli.

Seuraava päivä nautittiin olostamme ja auringosta.

Eevi-koira oli fiilareissa ja halusi koko ajan leikkiä vaikkei todellakaan enää mikään pentunen ole.
Näin se katsoi ja toivoi leikkikaveria:

Eeviskälle heiteltiin lelua, kerran heitin O-P Karjalainen-tyylillä. Eevi lähti etsimään mutta palasi tyhjin suin, meni hemmetti puun latvaan.

Iltasella käytiin lähisaaressa, siellä tapahtui paskamainen onnettomuus, Lotto-lippa tarttui Eevin korvaan kun se huiteli virveleiden ohi. Koukku saatiin poikki ja Eevi kävi seuraavana päivänä vielä koiralääkärissä.

Seuraavana päivänä kun Eevi oli lääkärissä, Kennetin kanssa lähdettiin kohti tarunhohtoisaa Nitsijärveä.

Jatkoa seuraa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti