lauantai 31. maaliskuuta 2012

JAE 33. TUTUSTUMINEN KOTALAAN


VAROITUS! Teksti ei sisällä kalansaantia.

Lauantaina 24. maaliskuuta ajelin Ähtäristä Virtain Kotalaan hakemaan paikallisesta kyläkaupasta luvat sunnuntaille. Kotalassa on kolme koskea; Vehmas-, Koskelan- ja karhunkaatajan mukaan nimetty Kituskoski. Kitusen ohi ajaessani näin kaksi perhomaakaria(Kitusella ei virvelihommia saa harrastaa), jäin hetkeksi jutulle. Toinen jantteri oli saanut niskalta mitallisen taimenen (alamitta on 45cm). Tieto kalasta nosti omaa ennakkofiilistä, kalaan lienee mahdollisuus.
   Aamuvarhain saavuin Vehmaskoskelle ja kahvinjuonnin ja kessuttelun lomassa nappasin sillalta pari fotoa.
Sillalta ylävirtaan

Ja ylävirtaan
Sidoin kevytvapaan mustan liitsin ja vippasin sen sillan alapuolelta ylävirtaan. Liitsi jäi kasvillisuuteen kiinni ja siima napsahti poikki. Snadi vitutus iski kun testasin edellisiltana puolaamani monosiiman kunnon, katkesi aina kun käsin vähän venytti. Olin sitten puolannut huonoksi mennyttä siimaa... Väline vaihtoon ja 7-jalkainen vapa käyttöön.
Lompsin lumista pellonreunaa pitkin Vehmaan alajuoksulle, tuntui kuin olisi jossain Tohtori Zivago-leffan lumisissa kulisseissa. Alavirrassa nakkelin lusikoita mutta kaloja ei näkynyt, läksin lompsimaan takaisin ylös, Seinäjoen kalakaveri Mattii olisi varmaan pian perillä.
     Kun Mattii saapui, lätistiin kuulumiset, juotiin kaffet ja painuttiin kalaa, tällä kertaa ylävirtaan. Kalastimme Vehmaan niskaa ja joitain muitakin paikkoja, sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta fisuja ei näkynyt missään. Seuraavaan  kohteeseen, Koskelaan.
    Kartta näytti Koskelan olevan leveämpi kuin Vehmas, niin se oli todellisuudessakin.
Mattii Koskelassa



Vaikka yritimme parhaiden taitojemme mukaan kalastaa, emme saaneet fisun fisua, vain pohjaryönää. Onneksi Mattii ja allekirjoittanut osaavat nauttia saaliittomasta kalastuksestakin. Koskelassa näimme koskikaroja ja korentoja, taimenia emme.

Kun Koskela oli nähty ja koettu menimme vielä kerran Vehmaalle koittamaan. Loppuliun kalastusta haittasi saareke joka oli tiellämme. Kahlasimme kumppareilla pikkuvirran yli saarekkeelle, ongelma ratkaistu!
Mattii saarekkeella

Saarekkeen yläpuolinen näkymä
Hasardi jääsilta

Koitimme vielä pari kohtaa koskesta ennen autoille siirtymistä



Huolimatta kalakontaktien puutteesta, Kotalan kosket antoi kelpo kuvan, olimme vain liian aikaisessa. Koskien profiili oli sellainen että viimeistään toukokuussa luulisi kalojen alkavan viihtyä kuohuissa, seuraavan Kotala-tekstin otsikko tullee sisältämään sanan REVANSSI.

2 kommenttia:

  1. Oliko paljonkin sumareita (sumukorentoja)? Ei näkynyt edes pintomisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näkynyt edes pintomisia, epäilen että koskien syvyys tai pikemminkin mataluus pitää kaloja vielä järvivedessä.
      Sumareita oli sen verran että kaikkialla mihin pysähtyi, teki havaintoja. Rannat ei kuitenkaan olleet mustanaan niistä.

      Poista