JAE 61. KOLJONSELÄLLÄ HEINÄKUUSSA

SUNNUNTAI 28. Heinäkuuta 2013

Oltiin kaverini Michaelin kanssa puhuttu että lähtisikö  illasta aamuun kestävälle kalaretkelle Näsijärvelle. Heinäkuun viimeisenä sunnuntaina pääsimme toteuttamaan retken. Lähdimme matkaan Naistenlahdesta missä pesuvatini avoveden aikaan sijaitsee. Tarkoituksenamme oli matkata Koljonselälle, Koljo on paikka minne pro-vetouistelijat aina suuntaavat taimenen ja järvilohen kiilto silmissään
  Keli oli kaunis ja tyyni, ensimmäisenä suuntasimme veneennokan kohti Pallosaarta.

Retkikamoja

Michael

 Pallosaarta kiertämällä saa usein kuhan jos toisenkin, tällä kertaa uistimeen tarttui vain hauki. Hauki oli kuitenkin spesiaalitapaus, ensimmäistä kertaa kohtasimme ylähuulivammaisen mopsihauen.

Ilta alkoi hämärtymään, ajelimme monien herkullisten kohtien yli, kaloja ei kuitenkaan kiinnostanut.

 Tarkoituksemme oli mennä yöpymään Tampereen navigaatioseuran mökille Vähä-Lampisaareen, siellä kuitenkin näkyi laiturissa pari paattia joten muutimme suunnitelmaa, ei huvittanut olla sosiaalinen. Lähellä tukikohtaa tiesin olevan Jaakkojensaaren, saari on nimetön piskuinen piste kartassa. Nimesimme paikan Jaakkojensaareksi edellisvuonna kun kävimme siellä kaverini Jaskan kanssa.
  Veneelle löytyi oivallinen säilytyspaikka.

 Koska kalat eivät liiemmin olleet illalla häirinneet, oli kaatopullossa hieman työtä tehtävänä.

 Jaakkojensaarella kohtasimme hullun  kirvesmurhaajan kun olimme polttopuuta etsimässä.

 Maasta löytyi yllättävän suuri tuohenpala...

 Illalla nautimme leiskaa, tulistelimme kallion päällä ja kuuntelimme Michaelin älykkään puhelimen avulla Tapsa Rrrautavaarraa. Tunnelma oli kohdillaan, kaksi perheellistä ukkelia pääsi irti arjesta.

 Lopulta oli aika pistää tyytyväisenä maate, keli oli niin mehevä että nukkuminen oli nautinnollista Jaakkojensaaren korkeimmassa paikassa.

 Aamulla hyvästelimme saaren ja lähdimme kohti kotia, edellispäivänä oli jo selvää että keli tulisi muuttumaan tuulisemmaksi. Kotimatka olikin vastaisten aaltojen seassa kikkailua ja pärskeiden vastaanottamista. Haasteellinen keli piti kuitenkin mielen virkeänä.

Jaakkojenjamikonsaari

Retki oli nasta ja 2014 taas mennään.

JAE 60. EI NÄIN

Kivan kalastuspäivän pilaa toisinaan perseilijät. Alan julkaista tässä jakeessa kuvia säännöistä piittaamattomista hahmoista. IHMISET, jos ette ole varmoja teettekö sallittuja asioita, tarkistakaa.

Tässä sunnuntaiaamun maakari kalastelee kielletyllä paikalla Tammerkoskella 17.5.13, muutaman metrin päässä hänestä on kyltti joka kertoo tasan tarkkaan kalastusalueen sijainnin. Kyseinen spotti on salakalastajien yksi suosituimmista kalapaikoista.

 Hemmolla oli kaksi kaveriakin mukana, kielletyiltä spoteilta kalastivat hekin, jos olisi hemmoilla ollut virvelin sijaan mato-onget, olisin soittanut välittömästi poliisille.

21. toukokuuta

Jengi maalailee siltojen alusia.

Tarkemmin kun katsoo, olisivat voineet jättää jotain maalaamatta...

Kylteistä saa nyt helvetin hyvin selvää...

.
Sunnuntai 26. toukokuuta

Ajelin perheineni veneellä Tammerkoksen niskan ohi, siellä oli keski-ikäinen ukkeli mato-ongella. Näytin miehelle soosoo-merkkiä, ukkeli huusi jotain takaisin. Sitten näytin puhelinta ja pistin sen korvalleni, ukkeli alkoi pälyilemään ympärilleen. En tällä kertaa oikeasti soittanut kytille koska tuuli sen verran että hätäkeskuksessa oltaisiin voitu vaikka luulla että mulla on jotain oikeasti hätänä.

Sunnuntai 2. toukokuuta

Kalastelin Tammerkosken yläosan ja täysrauhoitusalueen rajalla. Rauhoitusalueella vetouisteli ukkeli Busterillaan. Kun ukkeli tuli toisen kerran kohdalle, kysyin:

-Tiesitkö vetäväsi rauhoitusalueella?
- Joo
- Siis ihan tietoisesti vedät rauhoitusalueella?
- Joo
- Tuossahan sulla on veneenkyljessä rekkari jonka voi sähköpostilla pistää valvontaviranomaiselle.




Ukkeli ei sanonut enää mitään vaan lähti lipumaan muille vesille.




Lisäksi paikalle saapui hemmo kalavehkeiden kanssa. Hän huomasi nelikielisen tiedotuskyltin, luki sen ja katseli ympärilleen pari minuuttia. Sitten hän lähti jatkamaan matkaansa ilman ensimmäistäkään heittoa. Hatunnosto tästä hänelle.


.

JAE 59. PÄÄSIÄISPILKILLÄ

Keskiviikkona 27. maaliskuuta lähdimme tyttärieni kanssa ajelemaan Ähtäriin pääsiäisen viettoon. Iltasella kävin tsekkaamassa miltä Ähtärinsalmi näyttää, veden päällä ei ollut jääkantta, salmentien päällä sen sijaan  oli lunta niin paljon että meinasin autoa kääntäessä tyystin jumahtaa. Tilanne oli mitä kriitillisin, selvisin kuitenkin jollain ilveellä takaisin Itä-Ähtärintielle ilman traktori-apua.
  Torstaina lähdin pilkille Itä-Ähtäriin. Ähtärinjärvellä keli oli mitä aurinkoisin, oli hienoa kun ei edes tuullut. Pilkin "Karin kivillä", matkan jäälle taitoin lumikengät jalassa, ei tarvinnut vetää itseään hapoille kun jalat pysyivät hangen pinnalla.
Aikasta nopeasti pystypilkkiä puri ruokakokoinen ahven, luulin löytäneeni parven, kala kuitenkin jäi päivän ainoaksi raitapaidaksi. Jään päällä oli paljon lunta, kalat eivät kai vielä olleet aktiivisimmillaan. Kalabongausmielessä päivä onnistui hienosti, sain muutaman kiisken, vuonna 2012 bongasin kiiskiä ainoastaan silmillä Naistenlahden satama-altaassa.

Kiiski

Isoveli kävi jäällä Torsti-koiran kanssa moikkaamassa, Torsti palasi myöhemmin itsekseen pilkkiseuraksi, se jaksoi makoilla vieressä koko ajan.

Torsti-jäbä

Kesken pilkinnän näin kun punavalkoinen objekti veti lujaa vauhtia rantametsän yllä vain hitusen latvojen yläpuolella. Olisiko Viking Linen uusi supernopea yhteysalus Tallinnaan? Ei mennyt aikaakaan kun sama vempele tuli jäällä kohti ja veti sairaan matalalla aivan minun ja Torstin yli, helvetinmoinen jyly lähti, piti oikein sormet laittaa korviin. Pilotti lensi ylitsemme selkeästi tarkoituksella, Torstin korvia vähän kävi sääliksi. Otin kameran valmiiksi jos Viking Linen "risteilyohjus" ilmestyisi uudelleen, ei ilmestynyt.

Ei oo mun ottama kuva, tuommoinen se kuitenkin oli

Pitkäperjantaina lähdin uudelleen pilkille, suuntasin taas "Karin kiville". Keli oli jälleen täydellinen, aurinkoinen ja tuuleton. Kairasin reikiä toisensa perään, kiiskiä vain nousi tasaisen tappavasti. Jossain vaiheessa laitoin saappaat lumikenkiin ja läksin toiseen paikkaan, "Kepinkiven" kupeeseen. Kairasin viisi-kuusi reikää ja pilkin, ei sintin sinttiä. Jäänpinnalla oli kaksi moukkua kiven merkiksi. Kairasin kivien välimaastoon pari reikää. Vettä ei ollut perseenkään vertaa jään alla. Toiselle reiälle kun tulin, solautin sinne Sepe-pilkin. Hetken lirkuttelun jälkeen nappasi kala, ajattelin: "Iso ahven jesjesjes!". Vedin siimasta, näin jo kalan suun kun: ZING! Pilkki lensi jäälle. Koitappa sanoa ääneen mahdollisimman nopeasti paska, niin nopeasti pääsi paska suustani ja samalla käsi meni kyynärpäätä myöden avantoon. Sain kalan päästä kiinni ja puristin niin lujasti kuin liukasta kalanpäätä voi puristaa, ote alkoi väkisin lipeämään ja epätoivo takaraivossa iskemään. Tein peliliikkeen, äkkiä laitoin kättä syvemmälle ja sain otteen mysteerikalan kropasta. Jäällä oli elämäni ensimmäinen MADE!

Totta viekoon hienoa.

Jos olisin ollut jäällä kaverin kanssa, olisin taatusti alkanut huutamaan: " AAA! JUMALAUTA! AAAAA!!! TULUKAA KAHTOMAAN!!!". Koska olin kuitenkin yksin liikkeellä, tyydyin olemaan hämmentynyt ja onnellinen. En ole koskaan ajatellut omaavani realistisia mahdollisuuksia mateensaantiin, onneksi kalahommissa kaikki on aina mahdollista. Kalan pituus oli tasan puoli metriä.

Soppakala

                               
Yritin hetken vielä pilkkiä josko "madepolkua" taivaltaisi vielä toinenkin turskansukuinen, enempiä mateita en kuitenkaan nähnyt, lähdin vanhempieni kotia kohti nylkemishommiin.
 Isäni antoi mateen nylkemisohjeen:"Pistä tuhkaa käsiin niin nahka irtoaa". Aluksi koitin irrottaa nahkaskordaria ilman tuhkaa, pääsin hommassa puoleen väliin kunnes hain uuninpesästä tuhkaa. Lähti muutes nahka hel-pos-ti. En osaa selittää syytä, liekkö jotain tekemistä PH:n kanssa. Mateesta valmistui maittava soppa.

Hyvvee soppaa

Lauantaina menin vielä kerran pilkille, homma kusi melkein alkuunsa. Porailin liian innolla kivien läheisyydessä ja eräs kairaus kosahti kiveen. Kairasta lähti terävyys pois, terottajalle tuli hommia.
Päivällä isäni duunasi lastenlasten kanssa linnunpönttöjä.

Linnuille huusholleja.

Iltasella lähdettiin porukalla pääsiäiskokolle, tällä kertaa mentiin tsekkaamaan Alastaipaleen kylän kokko. Niille jotka ihmettelevät pääsiäiskokkoa, sanottakoon että Pohjanmaalla ihmetellään miksi monin paikoin Suomea pääsiäiskokot sytytetään vasta juhannuksena...

Saa pahat henget kyytiä.

Tuli on aina hieno.

 Sunnuntaina otin pilkkivavan sijaan virvelin mukaan ja lähdin Ähtärinsalmelle. Lumikengille oli taas tarvetta kun salmen rantaa kuljin.

Lumisklobot

Ähtärinsalmi

Aurinko paistoi niin kuin kaikkina muinakin päivinä. Kala ei napannut lusikkaan, vähän olin haaveillut haukibongauksesta mutta hauskaa oli ilman haukeakin. Sillan alla notkuessani huomasin parven parisenttisiä fisuja, mitä lienivät. Koitin kuvata niitä ohuen ohuen jään läpi.

Pikkukalaa.

Sillalta kun katselin alas, huomasin hillittömän kalaparven, ne olivat isompia kuin parisenttisiä, en tunnistanut lajia. Lähdin matkoihini noin vartin tarkkailun jälkeen kun parven rauhaa ei ilmaanutunut pedot häiritsemään. Pääsiäinen oli mukava ja voimia antava, nyt jaksaa taas hetken arkipaskaa hymyissä suin.
.

JAE.58 ENSIMMÄINEN KIRJOLOHI AURINGONPAISTEESSA

15. maaliskuuta 2013

Hitusen masentava viikko oli ehtinyt jo perjantaihin kunnes pääsin kalalle. Tilkkasen persemäisyyttä etukäteen messevään viikkoon oli tuonut oma ja perheen sairastelu.
  Aamulla heitin esikoisen eskariin ja menin itse Tammerkosken ääreen. Aurinko paistoi ja auton lämpömittari kertoi tulokseksi -12. En tullut rantaan kalansaantitarkoituksessa vaan kalustotestausmielessä. Halusin koittaa miten liitsit ja pikkulusikat lentävät kun ultrakevyeen Agility-vapaan on liitetty Abun 801-kela siimanaan 0.2 Trabucco-monofiili. Kelan olin kotvanen sitten hankkinut edukkaasti käytettynä ja nyt oli aika testata sitä ja aloittaa muutenkin UL-kalastuskausi.
Nakkelin liitsejä kansallismaiseman kohdalla ja olin tyytyväinen vermeksiin, kaloja ei näkynyt mutta en sellaista odottanutkaan, aurinko helotti siinä määrin kirkkaasti että se ei varmasti edesauttanut kalojen syöntihalukkuutta.
 Menin huvikseni käymään myös välikoskella. Sielläkin nakkelin hetken liitsiä mutta sitten aloin himoamaan inasen pidempiä kaaria, vaihdoin lusikkaan. Heittelin valkoista omatekoista kuparilusikkaa, uitin sitä todella hitaasti, niin hitaasti että vähän väliä sain sitä irroitella pohjasta. Lopulta kävi niin kuin usein käy, lusikka tarttui todella tiukasti pohjaan. Viereeni materialisoitui brittimies ManU-pipo päässään ja kysyi hymyillen: "It´s a big one?" Minä:"Yeah, it´s the earth". Juttelimme tovin Tammerkosken kalalajeista ja lupahinnoista. Kun ukkeli lähti, tein tappovedon ja siima, ylläripylläri, meni poikki.
  Sidoin siimaan leppäkertun värisen itsetehdyn messinkilusikan ja päätin heittää sillä muutamat heitot ennen poistumista. Taisi olla ehkä viides heitto kun äimistyin, jumankekka, kala! Kirjolohen perhana ei välittänyt kirkkaasta kelistä eikä rumasta vieheestä vaan päätti purra metallia ja vielä riehuakin hienosti. Sain kalan haavittua, tapettua ja verestettyä, tämän jälkeen nostin spaaderollin huulille ja nautin kaatosavut kauden ensimmäisen kirjolohen pyydystämisen kunniaksi auringon paistaessa sinitaivaalta.

Avauskirre 2013

JAE 57. LÖYTÖVIEHE

Kun käy kalalla, löytää toisinaan vieheitä. Tänään 10. maaliskuuta oli onnenpäivä, löysin vieheen jota olen aina himoinnut, Aavelusikan. Lusikka maksaa niin maan perskutasti etten ole kaupasta sellaista ostanut.

Aave

,

JAE 56. VIIKON 10 KUULUMISIA

Helmikuu oli minulle hankala kalastuskuukausi. Vaikka kävin jokusen kerran Tammerkoskella, kaloja ei juuri näkynyt. Perhoa vieheenä käyttäneet saivat kelpo saaliita, sekä perinteisesti perhovapaa viuhuttamalla että virveli+heittokoho-tyylillä. Vaikka todistin monta perhomenestystä, löin päätä seinään viskomalla lusikoita.
Kamuni Trevor esitteli eräänä  päivänä yksityiskohtaisesti omaa menestyksekästä heittokoho-tekniikkaansa ja antoi matskuja, jotta voin itsekin testata "Londonstyleä", Thanks Trev! Kerran jo hetken yritin, vielä ei kalaa noussut.
Uistinpajallani olen tehnyt jonnin verran lisää lusikoita. Uusimmassa satsissa valmistui kaveri pari vuotta sitten valmistamalleni "Jenkki-lusikalle", päällystin tällä kertaa kupariaihion purukumilla...

Purkkaa ja ilmakonpanoksia

Valmis purkkalusikka

Keskiviikkona menin hetkeksi poikkeamaan Tammerkoskella koeuitolla seitsemän uuden lusikan kanssa. Samalle koskenpätkälle saapui myös toinen kalastaja, hän ei ehtinyt pitkään kalastaa ennen kuin alkoi huitomaan minulle että nyt tarvittaisiin assistenttiä. Kun pääsin paikalle, huomasin että kyseessä on Markus-hemmo jonka olin tavannut tammikuussa kalastusmerkeissä. Markuksen fisu pisti aikansa vastaan ennen kuin suostui antautumaan, ottipeli oli tälläkin kertaa perho.
Saamamies kysyi: Pääseekö tällä kalalla blogiin?
Totta munassa pääsee, miehen kala oli oikein hieno, 49-senttinen taimen. Jutusteltiin kotvanen kalastusjuttuja, Markuksella oli käynyt viime aikoina hyvä kalaonni, kännykässä oli useita kuvia hienoista taimenista. Minun piti lähteä töihin, tarina ei kerro nousiko lisää kalaa. Varmasti taas joku päivä törmätään.

Markus ja taimen

Tätä kirjoittaessa on lauantai, olin aamulla koskella koittamassa vaikka  pakkasta oli sellaiset -15 celsiusta. Kylymä oli ja yksin kalastin, työt haittaa harrastusta siinä määrin että kelillä ei ole väliä silloin harvoin kun kalastustsäänssi tulee eteen.
 Jossei kroppaa niin ainakin mieltä lämmitti kun sain ylös 43-senttisen järvilohen, maaliskuun eka kala.

JAE 55. VIINIKANJOELLA HELMIKUUSSA

Perjantaina kello 15 oli paljon töitä tehtynä, vapaa viikonloppu edessä. Vein lapset mummolaan yökylään, puoliso oli menossa yötöihin, jääkaapissa oli kolmea sorttia kaljaa. Totaalinen vapaailta!

Miten vietin illan?

Tietysti menin ajoissa nukkumaan jotta jaksan herätä kalalle.

Sain päähänpiston lähteä Parkanoon Viinikanjoelle, talvilupa joelle maksaa puolet normaalista.
Ajelin lauantaiaamun(9.2) pimeässä ja olin Parkanon Shellillä seitsemän maissa. Ostin kahvin ja limpparia, myyjättären kysyessä tarvitsenko muuta, ilmaisin haluni saada kalastusluvan. Kyseisellä huoltsikalla kassan ilme kertoo kuinka helvetin tuskaista on kirjoittaa lupalappu, kertaakaan en ole vielä saanut lupaa hymyn kera. Osasyy lienee siinä että kassaneideillä on rankka duuniyö takana eikä aamulla jaksa enää panna parastaan.
    Ajelin Viinikankosken niskalle ja aloitin hämärässä kalastuksen

Pimeetä

Viinikankoski alkaa

 Sain huomata että paikat ovat aikasta jäässä ja vettä on kovin vähän, lusikkaan tarttui suunnilleen joka heitolla pohjapaskaa. Koitin parhaani ja läksin jossain välissä autolla yläosaan. Ajellessa näin Haapaskosken suvannon, jäässä oli perkeles. Jätin auton Kairokosken parkkipaikalle. Päivä oli valjennut jo sen verran että tajusin kalansaantimahdollisuuteni pieniksi, vettä oli hirmu vähän. Lähdin lompsimaan Kairokoskea alaspäin, hangessa näkyi vain eläinten jälkiä. Kalastin mutkaa josta olen joskus jotain saanut, heittelin ylävirran puolelta, ei kalaa, manasin mielessäni että taisi tulla valokuvausreissu.

Kairokoskea

Kairokosken mutka

Mutkan jälkeen jäätä

Jäätä ja vettä

Siirryin heittämään mutkan alapuolelta, yllätyin kun lusikkaa puri pohjan sijaan taimen. Sain kalan! Tuntui uskomattomalta, olin ollut varma ettei mitään tule. Alamittainen kala puri itsetaottua messinkiä, luonnollisesti vapautin sen kuvan otettuani.

Reissunpelastaja

Läksin eteenpäin,  reisissä tuntui hapokkaalta kun kahlasin pellonreunaa, ei ollut hankikantoa. Haapaskoskella heittelin hieman sellaisissa paikoissa joissa se tuntui vähänkään fiksulta, samalla napsin kuvia, seuranani notkui koskikara jota en kuitenkaan ikuistanut.

Haapaskoskea

Ja lisää Haapaskoskea

Menee pyörätuolikalastus pilkkihommiksi

 Suvanto oli hieman auki kosken ansiosta. Koitin siinä kalastella, jätin ottilusikkani pohjaan, hieman korpesi kunnes muistin että minähän osaan tehdä lisää samanlaisia. Kalat oli piilossa, läksin takaisin ylöspäin. Kairokosken maisemissa otin vielä jokusen kuvan ja läksin tyytyväisenä kotiin päivänokosille.

Jäätyneitä vaahtolauttoja

Omakuva helmikuussa 2013

Tästä alkaa Kairokoski

Niin ja jos jäit miettimään kannattaako lähteä Viinikanjoelle kalaan helmikuussa, annan ohjeen: Mieti kaksi kertaa.

.
.