JAE 29. HATTUTEMPPU ITTETEHDYILLÄ

Perjantaina hykertelin mielessäni. Ilmatieteenlaitos lupaili mietoa läntistä tuulenvirettä, nollakeliä ja pilvistä taivasta. Kotoa oli näytetty vihreää valoa kalastussessiolle ja viikonloppu olisi töistä vapaa.
   Lauantai-aamuna heräsin tilkkasen vaille kuusi kahvinkeittohommiin. Tammerkosken maisemissa olin jo puoli seitsemän, oli valoisaa vaikka varsinaiseen auringonnousuun oli vielä puoli tuntia aikaa.
Ensimmäiset puoli tuntia heittelin lusikoilla tyhjäntuntuista virtaa. Sidoin siimaan Spöket-lusikan jotta heittopituus paranisi. kovinkaan montaa heittoa ei tarvinnut nakata kun siimassa kiristyi. Vedin kalan rantaan ja totesin sen 38-senttiseksi järviloheksi. Vuonna 2011 sain ensimmäisen järvilohen vasta kesällä, nyt maaliskuussa oli jo kaksi saatuna, hienoa!

Spöket-lohi ennen vapautumista

 Paineet olivat tiessään, niinpä koitti oivallinen tilaisuus testata uutta itsetehtyä kuparilusikkaa. Heitin vieheen ylävirtaan ja tulin iloiseksi kun huomasin vieheen uivan hienosti. Toinen heitto tuotti jo tulosta, kala kävi piru vie puraisemassa viehettä!!! Kolmas heitto: taas kala tärppää! Neljännellä heitolla lusikkaan tarttui n. 30-senttinen järvilohi. Nappasin kalasta kuvan, vapautin sen ja otin lusikan äkkiä pois siiman päästä ennen kuin se jää pohjaan. Aika kova saldo koeuitoksi, näitä pitää takoa lisää!

Kupariin haksahtanut ennen vapautumistaan

Joskus rumatkin asiat voivat toimia

Kalapaikalleni saapui pian toisen kalan jälkeen heebo jolla oli siiman päässä peruke ja perukkeessa lippa, koska kalapaikalla ei ole liiaksi tilaa, päätin nostaa kytkintä ja lähteä koittamaan vuoden ensimmäistä kirjolohta.
Käppäilin virtaa alaspäin, heitin muutamat heitot kansallismaiseman luona sekä välikoskella ja päädyin lopulta Ratinaan. Ratinassa en kauaa jaksanut vanhentua joten takaisin kohti yläosaa.
Välikoskella nakkelin hetken aikaa, punaista lusikkaa puri joku mutta ei tarttunut kiinni. Kansallismaiseman huitteilla kohtasin toisen kalastajan, jäin suustani kiinni. Kalamies näytti pussiaan jossa oli kirjolohi. Tarkoitukseni ei ollut ollut pysähtyä spottiin mutta ajatus kirrebongosta sai minut muuttamaan mieleni.
 Kysyin: "Haittaako jos nakkaan muutaman heiton tuolta ylempää?". Mies:"Heitä toki, kyllä täällä tilaa on!". Kovinkaan montaa heittoa ei tarvinnut heittää kun tärähti, valkoisessa liitsissä oli kirre kiinni! Oli hienoa katsella komiaa kalaa yläviistosta kun se yritti päästä satimesta, koukku oli kuitenkin sen verta hyvin kiinni että olin mukavasti niskanpäällä. Kalan haavitseminen oli hitusen haasteellista mutta lopulta fisu oli nostettu kuiville. Pituus oli 53 senttiä ja kalamiehen puntari näytti pariakymmentä grammaa alle kaksi kiloa.

Punaposkipullero ja ottipeli

Yksi kala riitti minulle. Vein ennen matkanjatkamista kalamiehelle pari liitsiä kiitokseksi, ilman häntä en olisi kalapaikkaan pysähtynyt. Mies otti vieheet vastaan, ehkä hän niitä joskus koittaakin koska näki livenä että vieheet ovat toimivia.
   Palasin vielä paikkaan missä aamulla aloitin kalastuksen. Nakkasin liitsin virtaan ja heti ekalla heitolla oli taas kala kiinni, tällä kertaa siimassa pyristeli energinen pieni taimen. Otin kalan haaviin ja irrotin vieheen, taimenparasta tuli silmäpuoli. Kala jäi vapauduttuaan rantaan vaikka olisi voinut paeta, se ei siis voinut hyvin. Mietin että olisiko pitänyt lahdata kala, päädyin kuitenkin jättämään kaverin rauhaan, ehkä se vielä toipuisi.

Taimenkaveri

Taimenen kohtaamisen jälkeen heitin enää muutaman heiton ja ryhdyin rannassa kirjolohenperkuuhommiin. Peratessa tajusin: Jumalauta! Mä oon saanut tänään kolme eri lohikalaa omilla vieheillä, Hattutemppu!