Lauantai 21. Toukokuuta 2011
Aamupuuropöydässä sanoin Siirille: "Mennäänkö tänään kalaan?"
- Joo! Saanko minä pinkin virvelin?
Olimme käyneet viikko takaperin avaamassa kalastuskauden Naistenlahden satamassa, tuolloin miltei saimme särjen, kala kuitenkin karkasi kesken kelauksen. Reissu oli silti hirmu mukava kun kalastuksen ohessa joimme mehua ja juttelimme omia juttuja.
Aamupäivällä käytiin Tammelassa koko perheen voimin torilla ja leikkipuistossa. Kotiin tultiin kun pikkusiskon päiväuniaika koitti. Pikkusiskon nukkuessa Siiri muistutti, "Meidän piti mennä kalalle, koska me mennään?". Aloin virittelemään virveleitä valmiiksi sillä aikaa kun Siiri laittoi itselleen lämmintä vaatetta, ulkona oli kaunis mutta tuulinen sää.
Tammelassa mehua ryyppäämässä |
Kotipihassa otimme talikon kauniiseen käteen ja aloimme kääntämään perunapenkkiä, kahta tuikkausta enempää ei tarvinnut tehdä kun ämpärissä oli jo kahdeksan matoa. Siiri laittoi madot pikkuämpäriin ja ämpärin pyöränkoriin ja niin lähdimme sataman suuntaan.
Siiri parkkeerasi pyöränsä samalla kun minä asettelin matoa koukkuun. Vippasin Siirin kohon veteen, annoin vavan tytölle ja vippasin itse liitsin lätäkköön. Jutusteltiin ja tarkkailtiin kohon käyttäytymistä, kotvasen kuluttua Siiri sanoi:
- Saanko nyt kelata kohon rantaan, mä haluan että sä heität sen uudelleen.
Kohonvippaus uudelleen ja taas odoteltiin. Sain juuri heitettyä liitsin veteen kun taas kysyttiin:
- Saanko taas kelata?
- Kelaa vaan, Isi heittää sen uudelleen kun Isikin on saanut oman siiman kelattua.
Siiri alkoi kelaamaan mutta homma näytti hiukan vaivalloiselta, pohdin hetken että onkohan koukku jämähtänyt pohjaan. Nopeasti kävi selväksi että kyse ei ollut pohjasta, piru ei ollut merrassa mutta siiman poukkoilusta päätellen ei ollut kyllä mikään särjenruikulakaan.
Siiri kamppaili kaikin voimin ja yritti saada kalaa ylös, kala vaan ei aluksi halunnut näyttäytyä. Pienen äheltämisen jälkeen huomasin että lohikala on koukkuun tarttunut. Meillä ei ollut haavia matkassa eikä kalapaikasta ylettynyt edes kurottamalla veteen, näinpä kysyin:
- Saako Isi vähän auttaa?
- Saat!
Otin hurjasti ja hienosti taistelleelta tytöltä vavan ja siirryin vieressä olevalle veneenlaskuluiskalle. Kala teki pari hienoa hyppyä ja läiski vedenpintaa, Siiri huusi:
- Ota se rannalle!!
Kala tuli rannalle ja sai nopeasti puunpalasta päähänsä. Siiri sanoi: "Onpa hieno kala!". Minua vain nauratti, nelivuotias nappasi hurjan kalan! Mittasin kalan 42 senttiä pitkäksi, haalea punainen skraidu kyljessä paljasti kalan kirjoloheksi. Isä on saanut Näsijärvestä jos jonkunlaista kalaa, tytär kuitenkin nappasi lajin mitä isänsä ei edes tiennyt Näsijärvessä asustavan! Kala nappasi puoli neljältä.
Ensin otimme kuvia ja sitten Siiri soitti Äidille ja pikkusiskolle, toisetkin lupasivat tulla kalaa katsomaan. Venelaiturilla oli joku äijä katsellut sivusta episodia ja tuli onnittelemaan pientä kalastajaa, monet muutkin ohikulkijat tulivat onnittelemaan, jostain syystä ohikulkijat onnittelivat ensin väärää ihmistä; eivät tajunneet että voi pikkutytötkin kaloja kiskoa...
Iloinen kalastajaneiti |
Ongiskelimme vielä tovin, lopulta Siiri pakkasi kalan pyöränkoriin ja lähdimme kotiin.
Pikkusiskokin tuli seuraksi |
Kala konttiin ja kotiin |
Kotipihassa yhdessä otimme kalalta sisälmykset pois, menimme sisällä huljauttamaan kalan hanan alla, käärimme kalan sanomalehteen ja sujautimme jääkaappiin.
Isovanhemmille piti tietysti myös soitella. Olivat mummat ja paapat ihmeissään kun Siiri kertoi saaliin lajin. Kuvia luvattiin lähettää ja lähetettiin sähköpostilla.
Sunnuntai-aamupäivänä sitten haettiin kasvihuoneesta tilliä, persiljaa ja ruohosipulia jotka pilputtiin ja tyrkättiin kalan mahaan suolan ja valkosipulin kaveriksi.
Herkullista! |
Maustamisen jälkeen menimme pihalle pistämään pihagrillin tulille, koivuklapeja pesään ja tulta perään. Odottelimme hiillosta ja valmistimme kalan hiilloksen päälle asetetun ritilän avulla. Äiti oli tehnyt perunamuussia ja niin pääsimme syömään. Ruoka ja tietysti etenkin kala maistuivat herkulliselta! Isänä tajusin ettei itsepyydetty kala maistukaan parhaalta, parhaalta maistuu oman lapsen pyytämä!
Onnittelut tytölle. Varmasti hieno kokemus saada noin iso kala jo pienenä! :)
VastaaPoistaVälitän onnittelut eteenpäin, kyllä tyttö on ollut saaliista innoissaan ja kovasti vaikuttaa siltä että kalastuskipinä on syttynyt! Henkilökohtaisestikin hirmu mukava homma kun voi olla isänä samalla kun on nautiskelemassa elosta kalavetten äärellä.
VastaaPoista