JAE 20. KIHNIÖN TAIMENKOSKILLA 28.-29. TOUKOKUUTA 2011

LAUANTAI 28.5

Radio sanoi perjantaina että Pirkanmaalla sataa lauantaina aamusta lähtien mutta illalla selkenee, tämän enempää en uskaltanut sääasioista tietääkään. Aamupäivällä laitoin kamat valmiiksi ja kahden jälkeen lähdin posottamaan kohti Kihniötä.
   Tapasin perillä Maurintori-kaupan pihassa Mattiin joka oli ajellut Kihniöön Seinäjoelta, kävimme hiukan shoppailemassa ja lähdimme kalalle. Kaupan parkkipaikalla tajusin että haavi jäi kotiin, muistelin ettei kapistusta ollut mukana edellisvuonnakaan joten ei syytä huoleen, kaiken lisäksi Mattiilla oli haavi.
   Aloitimme kalastuksen Kuorekoskella. Mattii ei ehtinyt montaa heittoa heittää kun kala oli jo kiinni, mittakala rimpuili itsensä irti lähellä rantaa. Minunkaan ei tarvinnut kauaa heitellä kun rannassa kävi vapautumassa alamittainen joka oli purrut mustaoranssia liitsiä.
   Kalastelin lyhyen koskenpätkän alaosaa kun Mattii tuli sanomaan:
-Käy nappaamassa tuolta kala, se tuolla hengailee mutta ei ota kiinni.
   Montaa kertaa ei tarvinnut oliivinvihreää liitsiä heittää kun taimen oli kiinni, kala oli melkein mitallinen ja sen perään piti muutama askel ottaa alavirtaan ennen kuin sitä pääsi vapauttelemaan. Päivä alkoi mainiosti, heti alkuun paljon tärppejä, mittakaloja ei Kuorekoski kuitenkaan tarjonnut, vielä.
   Ajelimme seuraavaksi Koskelankoskelle. Mattii sai taas kalakontaktin hyvännäköisessä kohdassa, tärppiin päättyi taimenbongaukset lauantailta. Edellisvuonna Koskela oli tarjonnut eniten toimintaa mutta vuosi 2011 oli eri maata. Paistelimme Koskelan laavulla makkaraa ja katselimme samalla kun sinitiaispariskunta piti yllä hurjaa rallia kerätessään poikasilleen sapuskaa. Vaikka kaloja ei enää näkynyt, fiilis oli hyvä, kaikki kalatapahtumat tuli mun duunaamiin liitseihin.
   Joimme iltasella sekstetilliset olutta lasipulloista, jauhoimme paskaa laavulla ja kävimme vielä pimeydessä koittamassa kalannarrausta. Kello oli yli puolenyön kun painuimme makuupusseihin, laavussa loikoillessa ei kauaa tarvinnut unta odotella.

SUNNUNTAI 29.5

Nousimme ylös puoli kuudelta, Mattii keitti trangialla meille aamukahvit ja kahvin jälkeen oli aika ryhtyä miettimään kalahommia. Hetken vippailimme vieheitä Koskelassa, sitten siirryimme Kuorekoskelle. Kuorekoskellakaan ei kauaa vanhennuttu vaan lähdettiin Myllykoskelle missä ei oltu ehditty vielä käydä.
  Myllykoskella oli pakko lisätä hyttysmyrkkyä kun inisijät tulivat iholle. Tulin ylävirran suunnasta alaspäin kun näin Mattiin haavivan jotain puronvarressa. Haavin kyytiin pääsi komea taimen! Kello oli noin puoli kahdeksan kun Mattiin taimenenkka parani 46 senttiin. Ottivieheenä toimi ruotsalaislippa, saamamies oli heittänyt vieheen veteen ja nähnyt hyvän pyörteen, seuraavalla heitolla kala oli jo kiinni.

Mattii ihastelee ennätyskalaa

Myllykoskelta mentiin pyörähtämään Yliselle, siellä juttelimme jonkun Nokialaisen perhohemmon kanssa ja kävimme kopaisemassa koskenpätkän. Ylinen tuntui melko joutavalta ja lähdimme sieltä nopeasti pois.
   Meinasimme poiketa huoltsikkakahveilla mutta paikallinen asema ei ollut vielä auennut, niinpä painuimme Kuorekoskelle mihin meillä oli suurin luotto. Perillä oli kaksi perhojantteria vispailemassa. Jossain välissä sanoin kessutellessa Mattiille:
- Nyt mä käyn nappaamassa noille jätkille malliksi kalan.
Vippaus ruskealla liitsillä, uitellessa bongasin pyörteen, toinen heitto bongauskohtaan ja kala kiinni. Sain taimenen rannan lähelle, katselin kalan olevan alamittainen ja siksipä polttelin rauhassa tupakkini loppuun ennen vapautuspuuhia, samalla  vilkaisin sivusilmällä että perhopojat olivat varmasti huomanneet tilanteen. Ei minulla oikeasti ole perhomiehiä vastaan, perhovapa vs virveli on vaan hauskaa leikkiä.
Liitsi oli sen verran nielussa että ilman pihtejä vapautusta ei voinut suorittaa, nostin kalan kuiville ja mittasin sen huvikseni äkkiä, mittanauha näytti jokusen millin yli 40 senttiä. Kala ei päässytkään vapauteen vaan sai iskun päähänsä, saisivatpahan tenavat vähän maistiaisia ja kala olisi muutenkin todisteena siitä että kalalla on oltu eikä humpsuttelemassa.

Meikäläinen ja snadi taimen(40cm)

Perhopojat poistuivat paikalta ja me jäätiin. Välillä tuli tärppejä mutta rannalle ei mitään. Kahvihammasta alkoi rajusti kolottamaan. Sanoin Mattiille:
- Lähdetäänkö kohta kaffelle, mä nappaan tuolta vielä yhden kalan, tartten viis heittoa.
Ensimmäinen heitto, toinen heitto ja kolmannella kiinni! Pieneen harmaaseen Lottoon otti kunnon kala kiinni, taas piti kala hiukan seurailla, kala myös otti loikkaa kun sitä vitutti niin kovasti. Mattii sanoi:
- Mä voisin käydä autosta hakemassa haavin, pikku hetki.
Minä jatkoin kalan kanssa vääntöä ja sain sen rannalle väsyneenä, en tajunnut että Mattii oli jo ihan lähellä haavin kanssa vaan idioottina yritin omin keinoin kalaa lopullisesti kuiville. Mitäs kävikään? No siima meni tietysti poikki ja kala tipahti rantaveteen, syöksyin perään ja tarrasin kalaan mutta lopputulos oli sama kuin aina, liukas kala otti hatkat. Kala oli oikein kunnolla mitallinen ja hienonnäköinenkin, jos kalaa vitutti jossain vaiheessa niin nyt vitutti allekirjoittanutta! Jos olisin vartonut haavimiestä kymmenen sekuntia kauemmin niin kala olisi tätä kirjoitettaessa jääkaapissa! Nooh, kitkerät tunteet ovat osa kalastuksen viehätystä.
    Poikkesimme Mattiin kanssa huoltsikkakahveilla puolenpäivän maissa, Mattii päätti fiksuna jätkänä lähteä ajelemaan takaisin Pohojammaalle ennen kuin väsyttää liikaa. Minä pyörähdin vielä pikaisesti Myllykoskella. Himot olivat Myllykoskenkin jälkeen liian suuret ja kävin VIELÄ KERRAN Kuorekoskella, saldoksi tuli yksi karkuutus CD1:llä ja Lotolla alamittainen joka palautui veteen.
   Reissu oli hieno, kumpikin sai kotiinviemisiksi kalan(toinen enkkakalan), tapahtumia piisasi ja seura oli mainiota. Kalakuume senkun vaan nousee, pakko päästä taas pian retkelle!