tiistai 10. tammikuuta 2012

JAE 26. KAUDEN 2012 ENSIMMÄINEN KALA

10.tammikuuta 2012
Vuosi sitten tammikuun ensimmäinen kala nappasi itsetehtyyn liitsiin ensimmäisellä reissulla 7. päivä. Kala oli alamittainen taimen ja paikka oli Tammerkoski. Tänä vuonna ensimmäistä kalaa piti vartoa kahden reissun verran.
Tammikuun toisena päivänä aloitin kauden ja olin miltei saada hienon siian omatekoisella liitsillä, huolimatta kahdesta tartutusyrityksestä en saanut kalaa tarttumaan koukkuun, elämän ensimmäinen siika on edelleen saamatta.
Eilen kalastustoverini Lastunen sai kauden avauskalansa kahdeksan asteen pakkasessa. Luettuani asiasta totesin mielessäni, ei perskuta, pakko sitä on ittekkin kalaan painua.
   Auton mittari näytti lukemaa -8 kun huristin kohti Tammerkosken rantaa. Aloitin kalastuksen viskomalla Jurmo-lusikkaa. Parikymmentä heittoa ehdin heitellä kunnes lusikka jäi pohjaan ja siima katkesi, siimaa ei jäänyt kelan puolalle hevonperseen vertaa jäljelle. Onneksi olin ottanut mukaan UL-vavan jossa oli melko uudet siimat, sidoin piuhanpäähän valkoisen liitsin.
Uittelin liitsiä eri paikoissa ja noin kolmen heiton välein poistin vavan kärkirenkaasta jäätä. Kun olin kalastanut noin tunnin, alkoi mieleeni hiipiä epäilys, tuleekohan tänäänkään kokemusta kummempaa.
    Ei paljoa yli tuntia tarvinnut kalastaa kun viehettä vietiin. Tuntui pirun hienolta, kala kiinni! Sain naarattua kalan rannan läheisyyteen. Olin noin sataprosenttisen varma että siimanpäässä oli taimen, vaan eipä ollut, oli järvilohi.
Otin kalasta kuvan, vapautin sen ja vedin taskusta punaisen Belmontin kiskoakseni perssavut. Sitten lähdin tyytyväisenä kotiin.
Nyt jaksaa taas vääntää duunia loppuviikon, peli on auki kaudelle 2012!
Avauskala 2012

4 kommenttia:

  1. Onnittelut kauden avauksesta. Hämärästi muistelisin että joskus ei noita pilkullisia kaloja Jaakopille ihan solkenaan tullut. Ps. käväisin itsekin merenrannalla koittamassa, mp-reissua lykkäsi.

    VastaaPoista
  2. Tattista! Eipä noita edelleenkään solkenaan tuu... Mutta kun jaksaa käydä yrittämässä niin välillä väkisinkin jotain saa.
    MP-reissusta huolimatta, KIREITÄ SIIMOJA KAUDELLE 2O12!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut kauden avauksesta. Oliko tuo järväri minkä mittainen? Näyttäis ainakin ihan mitalliselta.

    Ps. En ole kalastusTOVERI, vaan ihka aito PERSU ;)

    VastaaPoista
  4. Tattis persukalastustoveri:)
    En mitannut kalaa kun en viitsinyt nostaa sitä vedestä pakkasilmaan. Kala oli sitä perus +35cm-luokkaa.

    VastaaPoista