lauantai 9. maaliskuuta 2013

JAE 56. VIIKON 10 KUULUMISIA

Helmikuu oli minulle hankala kalastuskuukausi. Vaikka kävin jokusen kerran Tammerkoskella, kaloja ei juuri näkynyt. Perhoa vieheenä käyttäneet saivat kelpo saaliita, sekä perinteisesti perhovapaa viuhuttamalla että virveli+heittokoho-tyylillä. Vaikka todistin monta perhomenestystä, löin päätä seinään viskomalla lusikoita.
Kamuni Trevor esitteli eräänä  päivänä yksityiskohtaisesti omaa menestyksekästä heittokoho-tekniikkaansa ja antoi matskuja, jotta voin itsekin testata "Londonstyleä", Thanks Trev! Kerran jo hetken yritin, vielä ei kalaa noussut.
Uistinpajallani olen tehnyt jonnin verran lisää lusikoita. Uusimmassa satsissa valmistui kaveri pari vuotta sitten valmistamalleni "Jenkki-lusikalle", päällystin tällä kertaa kupariaihion purukumilla...
Purkkaa ja ilmakonpanoksia
Valmis purkkalusikka

Keskiviikkona menin hetkeksi poikkeamaan Tammerkoskella koeuitolla seitsemän uuden lusikan kanssa. Samalle koskenpätkälle saapui myös toinen kalastaja, hän ei ehtinyt pitkään kalastaa ennen kuin alkoi huitomaan minulle että nyt tarvittaisiin assistenttiä. Kun pääsin paikalle, huomasin että kyseessä on Markus-hemmo jonka olin tavannut tammikuussa kalastusmerkeissä. Markuksen fisu pisti aikansa vastaan ennen kuin suostui antautumaan, ottipeli oli tälläkin kertaa perho.
Saamamies kysyi: Pääseekö tällä kalalla blogiin?
Totta munassa pääsee, miehen kala oli oikein hieno, 49-senttinen taimen. Jutusteltiin kotvanen kalastusjuttuja, Markuksella oli käynyt viime aikoina hyvä kalaonni, kännykässä oli useita kuvia hienoista taimenista. Minun piti lähteä töihin, tarina ei kerro nousiko lisää kalaa. Varmasti taas joku päivä törmätään.
Markus ja taimen

Tätä kirjoittaessa on lauantai, olin aamulla koskella koittamassa vaikka  pakkasta oli sellaiset -15 celsiusta. Kylymä oli ja yksin kalastin, työt haittaa harrastusta siinä määrin että kelillä ei ole väliä silloin harvoin kun kalastustsäänssi tulee eteen.
 Jossei kroppaa niin ainakin mieltä lämmitti kun sain ylös 43-senttisen järvilohen, maaliskuun eka kala.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti