perjantai 15. maaliskuuta 2013

JAE.58 ENSIMMÄINEN KIRJOLOHI AURINGONPAISTEESSA

15. maaliskuuta 2013

Hitusen masentava viikko oli ehtinyt jo perjantaihin kunnes pääsin kalalle. Tilkkasen persemäisyyttä etukäteen messevään viikkoon oli tuonut oma ja perheen sairastelu.
  Aamulla heitin esikoisen eskariin ja menin itse Tammerkosken ääreen. Aurinko paistoi ja auton lämpömittari kertoi tulokseksi -12. En tullut rantaan kalansaantitarkoituksessa vaan kalustotestausmielessä. Halusin koittaa miten liitsit ja pikkulusikat lentävät kun ultrakevyeen Agility-vapaan on liitetty Abun 801-kela siimanaan 0.2 Trabucco-monofiili. Kelan olin kotvanen sitten hankkinut edukkaasti käytettynä ja nyt oli aika testata sitä ja aloittaa muutenkin UL-kalastuskausi.
Nakkelin liitsejä kansallismaiseman kohdalla ja olin tyytyväinen vermeksiin, kaloja ei näkynyt mutta en sellaista odottanutkaan, aurinko helotti siinä määrin kirkkaasti että se ei varmasti edesauttanut kalojen syöntihalukkuutta.
 Menin huvikseni käymään myös välikoskella. Sielläkin nakkelin hetken liitsiä mutta sitten aloin himoamaan inasen pidempiä kaaria, vaihdoin lusikkaan. Heittelin valkoista omatekoista kuparilusikkaa, uitin sitä todella hitaasti, niin hitaasti että vähän väliä sain sitä irroitella pohjasta. Lopulta kävi niin kuin usein käy, lusikka tarttui todella tiukasti pohjaan. Viereeni materialisoitui brittimies ManU-pipo päässään ja kysyi hymyillen: "It´s a big one?" Minä:"Yeah, it´s the earth". Juttelimme tovin Tammerkosken kalalajeista ja lupahinnoista. Kun ukkeli lähti, tein tappovedon ja siima, ylläripylläri, meni poikki.
  Sidoin siimaan leppäkertun värisen itsetehdyn messinkilusikan ja päätin heittää sillä muutamat heitot ennen poistumista. Taisi olla ehkä viides heitto kun äimistyin, jumankekka, kala! Kirjolohen perhana ei välittänyt kirkkaasta kelistä eikä rumasta vieheestä vaan päätti purra metallia ja vielä riehuakin hienosti. Sain kalan haavittua, tapettua ja verestettyä, tämän jälkeen nostin spaaderollin huulille ja nautin kaatosavut kauden ensimmäisen kirjolohen pyydystämisen kunniaksi auringon paistaessa sinitaivaalta.

Avauskirre 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti