JAE 42. HYYTÄVÄ KELI, JÄÄTÄVÄ KALA

Sunnuntai 16.joulukuuta 2012

Reilu viikko edellisestä kalastuskerrasta oli ehtinyt vierähtää kunnes taas pääsin virran ääreen. Normaalista poiketen en ollut katsonut säätiedotuksia, ajattelin ettei mikään keli tule kuitenkaan koitumaan esteeksi.
Kello herätti vähän ennen seitsemää, pueskelin rauhassa kunnolla päälle ja kahvittelin. Kun pääsin liikkeelle, oli vielä pimeää. Auton sain hyvään parkkiin koska sunnuntaisin kaupunkialueella ei tarvitse joka spotista maksaa kiskurihintaa.
    Tuuli oli melkoinen kun Tammerkosken rantaan pääsin (Ilmatieteenlaitoksen mukaan puhissut reilua kymppiä sekunnissa kaakosta). Puhurit eivät haitanneet koska minulla oli hyvin vaatetta päällä. Aloitin kalahommat viskelemällä halpiskevennettyä, Saltya. Salty ei jälleenkään tuottanut pettymystä, pimeys vielä vallitsi kun vavassa nytkähti. Saaliiksi tuli 53-senttinen taimen.

Kalan sunnutaiaamu ei mennyt putkeen, valitettavasti

Otin kalan vaikkei se maapallon läskein ollutkaan, kokoa oli kuitenkin sen verran että hyvän sopan saa keitettyä. Jatkoin vielä hetken kevennetyn heittelyä kunnes päätin paljain sormin uhmata kylmää ja vaihdoin omaan vieheeseen.
   Siimassa oli nyt vihreä omatekolusikka jota en ollut koskaan vielä koittanut. Vaihdoin hieman kalastuspaikkaa ja aloin heittämään. Tuuli oli niin hillitön että korvissa kuului suunnilleen vain ulinaa ja irtonaisten kappaleiden pauketta, lisäksi pakkanen puri sormiin aina kun kintaat kädestä otti. Välillä katselin ympärille ettei mistään korkeuksista tipu mitään ei-toivottua niskaan, kelin älyttömyys loi hienoa tunnelmaa.
Keskellä tuulisinfoniaa tapahtui jotain hienoa, taisi olla noin viides heitto kun lusikan meno toppasi. Sekunnin ajattelin että pohjaan tyssäsi, kului pari sekuntia lisää ja tajusin että kalahan se!
Kun sain taisteltua kalan näkösällä, iski paineet. Hieno kala kiinni! Otin haavin esiin ja totesin, VOI VITURA, haavia ei ollut kiristetty kunnolla, se vain pyöri vedessä. ONNEKSI sain räpiköityä kalan lopulta haaviin ja ylös. Karkuutus olisi aiheuttanut muutaman päivän unettomuuden ja depression. 
Mittasin kalan, 56 senttiä ja reilut kaksi kiloa. Kauden suurin taimen ja elämän toiseksi suurin.

Voitko kuvitella kuinka hyvä mieli saaliista tuli?

Soittelin kaverilleni Igorsille Poriin kertoakseni että nyt tuli kala! Fiilikset oli huipussaan.
Syksy  ja alkutalvi ovat kyllä luoneet uskoa omiin vieheisiin, koeuitto toisensa perään on ylittänyt odotuksia. Vielä kun oppisi tekemään hyviä kevennettyjä niin ei tarvitsisi enää halpiskevennettyjäkään ostaa.
  Riemun jälkeen päätin käydä vielä yhdessä paikassa heittämässä muutaman heiton. Yllätyin kun näin saapuessani toisen hullun, kalamies perkule! Kysyin onko mitään näkynyt. Vastaus oli yleinen: "Ei ole, tulin aika justiin". Menin ja otin oman paikan. Sidoin taas siimaan uittamattoman lusikan, tämän pääväri oli punainen. Heitto, toinen heitto... ja kala kiinni! En tiedä miltä toisesta kalastajasta mahtoi tuntua kun vedin liki puolimetrisen taimenen ylös ja vapautin sen aikailematta. Sitten pakkasin kamat ja lähdin kotiin, mielestäni koruttoman tyylikäs kalastuksenlopetus. Hatunnosto toisellekin kalamiehelle! Toivottavasti hänkin sai saalista, keli oli sellainen että sunnuntaikalastajia ei näkynyt sunnuntaista huolimatta.
Kotiinlähtiessä soitin naapurille ottaako hän vastaan kalan. Pienempi taimen meni siiskin naapurin pataan, isompi fisu tuli minun mukana kotiin. Pitihän tuosta vielä vähän räpsiä kuvaa...

Hieno sunnuntaiaamu!