Tiistai 8. maaliskuuta 2011
Naistenpäivän aamu, pinkaisin ylös kuudelta koska olimme sopineet alakerran Jaskan kanssa kalastusreissusta. Aamukahvia hörppiessäni minulla oli vahva tunne tulevasta reissusta, tänään saattaa asiat onnistua. Tunnelmaa laski kun huomasin netistä että tiistai oli juhlapäivä, vanha kunnon sovinistisika Jaakoppi lähdössä kalaan naistenpäivänä... Ajattelin että onhan minulla aikaa korvata pikku kalareissu loppupäivän aikana. Retki tulisi olemaan vuoden kymmenes ja yhdeksäs Tammerkoskelle.
Seitsemältä soitin Jaskalle ja herätin miehen unilta, sovimme että tapaamme pihalla puolen tunnin kuluttua ja niin tapasimmekin. Lähdimme tarpomaan kohti Tammerkosken yläosaa muutaman asteen aamupakkasessa.
Aloitimme kalastuksen Pajasaaresta, pari tuntia siellä kului ilman tärpin tärppiä, lähdimme kohti alavirtoja. Matkalla kävimme M-kaupasta nappaamassa lämpimät kahvit, hyvää teki hörppiminen. Suosikkikauppamme myyjätätikin toivotti meille kireitä.
Kävellessämme välikosken kohdalla kohti Ratinaa vastaamme tuli kaksi lintujenruokkijaterroristimummoa jotka alkoivat yhteen ääneen papattamaan niin hurjaa kyytiä ettemme meinanneet saada sanaa väliin.
- Älkää pojat sitten lintuja häiritkö!
- Uivelot tuolla sukeltelee!
- Yksikin sorsa ontuu, siihen on joku osunut!
- Uivelotkin sukeltelee!
- Kun menette tuohon niin varokaa lintuja!
- Uivelot siellä sukeltelee!
Lopulta saimme muoreille väliin sanottua ettemme edes ole menossa heidän uiveloidensa luo. Tädit olisivat jatkaneet älämölöään varmaan maailman tappiin, jatkoimme siis määrätietoisesti matkaamme mukavaa päivää toivottaen. Jaska epäili että olimme juuri tavanneet kaksi Kummelihahmolaboratoriosta karannutta yksilöä.
Ratinan suvannossa kalastus jatkui. Sidoin oman siimani päähän liitsejä, jigejä ja lusikoita. Jätettyäni pohjaan lusikan, kaivoin repustani kelan johon oli puolattuna kuitusiimaa, otin vuoden ensimmäisen kerran kuidun käyttöön jotta viehemenetykset romuiseen pohjaan loppuisivat. Keli oli vieläkin hitusen miinuksen puolella mutta kuidulla kalastus onnistui.
Jaska aiheutti ohikulkeneessa pariskunnassa kummastusta näiden kysellessä kalantulosta, syy kummastukseen johtui siitä kun Jaska esitteli siiman päässä olevaa omatekelettä jossa ei ollut koukkuja laisinkaan.
Kello oli vierinyt ja päätimme lähteä vielä kerran yläkoskelle. Heittelimme huviksemme Mältinrantaa vastapäätä, vesi oli niin matalalla että kaiteelta alas katsoessa näki parin metrin edestä kivipohjaa ilman vettä.
Vesi on lähtenyt rantaa pakoon
Valokuvaa ottaessani tippui avain kaiteen yli. Onneksi ei ollut vettä, jigillä sain avaimen ylös ongittua.
Vaikka väsy painoi jo kintereissä, päätimme mennä vielä Näsinsillan kupeeseen heittelemään, juttelimme että seuraavaksi on mentävä pilkille jotta saataisiin todennäköisemmin kalaa.
Huh! Onneksi sain avaimen takas!
Kello oli hieman yli yksi kun kuului huuto: ”Vittu!”, vitun perään kuului molskaus. Luulin että Jaskalla tippui jotain tärkeää veteen, luulo oli väärä sillä miehellä oli taimen kiinni. Kala iski jigiin ja oli vihoissaan huulikorustaan, hyppy paljasti kalan olevan mitallinen. Kala kuitenkin kaikeksi harmiksi sai veuhdottua itsensä vapaaksi, tunnelma nousi pitkän tyhjänpyynnin jälkeisen tärpin ansiosta. Sidoin siimaani Abun Zigge-lusikan saadakseni heittoon pituutta. Heilautin lusikan luotimaiseen kiitoon ja se pamahti sillan kylkeen, kelasin lusikan takaisin todetakseni että kaksi kolmasosaa maalista oli karissut sen pinnalta. En vaihtanut viehettä vaan viskasin uudelleen, tällä kertaa lusikka viuhui sillan alle osumatta matkalla mihinkään, pienen upotuksen jälkeen tunsin kalan siiman päässä. Kelasin kalaa hetken alavirtaan hipihiljaa, kun huomasin että se on hyvin kiinni, huusin: ”KALA KIINNI! KALA KIINNI!”
Kala taisteli mukavasti ja sai adrenaliinit kehossani liikkeelle. Sain sen nautinnollisen väännön jälkeen rannalle, silmämääräisesti kala oli mitallinen, tarkistin asian nopeasti ja silmämittaus oli ollut oikeassa.Kalan pituus oli 42 senttiä.
Otin kalalta nirrin pois, sytytin kaatosavut ja olin äärimehuissani. Kala nappasi ennen puolta kahta, noin kymmenen minuuttia Jaskan tärpin jälkeen. Neljän Tammerkosken maisemissa tehdyn tyhjänpyyntireissun jälkeen olin palannut saaliskantaan!
Kala käsissä ja kessu huulessa on helppo olla nessinä!
Aina ei vieheen tarvitse näyttää sateenkaarelta
Heittelimme vielä tovin ja lopulta painuimme kohti kotia, sinnikäs kalastus oli tuottanut molemmille kalamiehille taimenkontaktin, saas nähdä kohdistuuko seuraava reissu sittenkään pilkkijäille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti