Tuleva kertomus on hölmöjen poikien hölmöä toimintaa, siitä ei kannata ottaa mallia. Tarina sattui Seinäjoella 3.-4. toukokuuta vuonna 2004.
Oli kaunis tiistai ja kello oli vierähtänyt puolen päivän tietämille, istuskelimme muutaman ystäväni kera kaffittelemassa Mallaskosken panimon terassilla. Ystäväni Late ehdotti: ” Kuule Jake, pitäiskö vähän puuhastella tänään jotain? ”. Katselimme Seinäjoen läpi virtaavaa Seinäjokea ja ehdotin josko selvitettäisiin mihin joki vie, ystäväni innostui ajatuksesta ja ryhdyimme heti pikaisiin valmisteluihin. Ostimme kaupasta 50 euroa maksavan sinikeltaisen kumiveneen, minulla oli tunne että veneen väri on hyvä enne (kts. jae 3.). Seuraavaksi oli hankittava evästä.
Ostimme kaupasta ensi alkuun tupakkaa, sinappia ja makkaraa. Sitten kävimme vakavan keskustelun. Mitä juomaksi? Jake: ” Pitäiskö käydä A-marketissa ostamassa pari putelia tiukkaa matskua? ”. Late: ” Tiukkiksesta menee kyllä tosi humalaan. Kantaakohan meidän paatti matkustajien lisäksi paria olutkoria? ”. Jake: ” No mutta keveneehän se siinä matkan varrella, ostetaan kaljaliiniä. ”. Alkuvalmistelut oli hoidettu uskomattoman ripeästi ja sitten olimmekin taas panimon edessä Kaanaa Linesin laiturilla täytetyn kumiveneen vieressä polttelemassa jänskäkessuja.
Pari ystäväämme oli mukana laiturilla jättämässä meille jäähyväisiä. ” Olette kyllä ihme tolloja, yrittäkää olla hukkumatta. ” toivottelivat toverimme. Kumiveneen sietokyky oli kovilla kun ahtauduimme paattiin makkaroiden ja 48 oluen kera, vedenpinnan ja laidan yläosan väliin ei paljoa ilmaa jäänyt. Joen virtaus oli melko laimea ja tästä syystä airojakin piti välillä käyttää, pääpaino oli kuitenkin rennossa nautiskelussa kun päiväkin oli niin kaunis.
Ohittaessamme Marttilan opiskelijakortteeria rannalta kuului iloinen tervehdys.
Kysyin: ” Kukas piru tuolla huutelee”. Kaveri: ” Se on mun opettaja, soitin sille aamulla etten pääse kouluun kun pitää lähteä viemään koiraa piikille. Taisinpa jäädä nalkkiin pikku
juksauksesta.” . Muutaman oluen jälkeen tajusimme että olisi sittenkin pitänyt ostaa tiukkaa juomaa mallastuotteiden sijaan, kumiveneessä alkoi vallita kusihätä. Ensimmäinen rantautuminen ei mennyt ihan oppikirjojen tapaan, Late tipahti lähes vyötäröä myöden jokeen jyrkältä rantapenkalta. Tapahtuneesta opimme että oli hätä kuinka kova tahansa, kannattaa etsiä turvallinen rantautumispaikka.
Matka edistyi hitaasti mutta varmasti, juttujen taso laski tuntien ja paatin vieriessä eteenpäin.
Late: ” Ootko koskaan miettinyt peukaloisen retkiä? Entä jos siitä Nils Holgerssonista ei koskaan tullutkaan peukaloista, jos ne hanhet oli vaan saatanan isoja..”.
Jake: ” Nii, ja linnuista puheen ollen toi Iineshän on täys lunttu. Treffailee vuorotellen Akua ja Hannua ja monesti jotain muitakin tyyppejä. Täys lunttu! Aku ansaitsis niin paljon parempaa.”.
Päivä oli muuttunut jo keskiviikoksi ja yö oli pimentynyt kun retken ensimmäinen oikea vastoinkäyminen kohtasi kaksikkomme, alkoi satamaan. Emme kuitenkaan sadetta pelästyneet vaan päätimme vielä tuokion jatkaa matkaa. Kun ukkonen ilmoitti itsestään, päätimme rantautua ja etsiä yösijan. Onneksi retken maakunta oli Etelä-Pohjanmaa, löysimme nimittäin melko läheltä pellon jossa oli lato joka oli täynnä pahnoja. Olimme hitusen humalassa ja innoissamme hautauduimme pahnoihin, se oli huono idea. Olkipöly alkoi kutittamaan niin maan vietävästi. Kutitus ei kuitenkaan lopulta estänyt rättiväsyneitä toveruksia nukahtamasta melko nopeasti latoon saapumisen jälkeen.
Aamu oli karmea. Heräsimme aamuiseen kylmyyteen ja päänkivistykseen muutaman tunnin unien jälkeen.
Jake: ” Missäköhän pirussa me ollaan? ”.
Late: ” Voi juku Jake! Nyt ollaan pinteessä. ”. Retkivalmistelumme edellispäivänä olivat olleet niin nopeat ettemme olleet ymmärtäneet ostaa alkoholittomia juomia. Joimme kankkuseemme olutta ja söimme kylmää kyrsää kun muutakaan ei ollut tarjolla. Päätimme jättää kumiveneen rantautumispaikalle ja lähteä nopeasti matkaan että mahdollisuudet ruokakaupan löytymiseen lisääntyisivät. Ihmisasutusta ei näkynyt missään.
Kävelimme peltoja ja pajukoita pitkin aimo matkan ennen kuin löysimme autotien. Kun lopulta pääsimme asfaltoidulle tielle, löysimme kyltin jossa luki Aunes.
Late & Jake yhdestä suusta: ” AUNES, MIKÄ V***N AUNES!!! ”. Auneksesta lähdimme maantietä pitkin talsimaan kohti Seinäjokea, manailimme hiukan ”fiksua” ideaamme jättää puhelimet pois matkasta jottei ne vaan kastu veneillessä.
Päivä alkoi olla paahtava ja vointimme oli surkea. Nestehukan ja alkoholimyrkytyksen takia tuntui että kohta lähtee taju jos ei juotavaa saa jostain ja pian. Ensimmäinen tuttu maamerkki oli saapuminen Heikkilänmäelle, ei tarvinnut enää kauaa taittaa matkaa kun peltojen takana näkyi paratiisi, Seinäjoen keskustan laidalla sijaitseva ABC. Jano vain paheni kun näimme kyltin jonka juurella halusimme pian olla, olimme kuin janoiset Saharassa nähdessään kangastuskeitaan. Huoltsikka ei onneksi kuitenkaan ollut kangastus ja lopulta huomasimme huojuvamme sen pihalla. Ostimme molemmat puolen litran mukit jääkylmää jaffaa ja täytyy sanoa että harvoin limppari on maistunut yhtä hyvältä! Onnemme oli viimein kääntynyt , onnetar materialisoitui eteemme huoltoaseman pihassa erään tutun tytön muodossa, hän katsoi voipuneita olemuksiamme ja kysyi haluammeko kyydin koteihimme. Totta hitossa halusimme.
Autossa Late vannotti : ” Jake, lupaa että ei enää ikinä lähdetä tutkimaan jokia.”.
Nyt kun on vuosi on 2010, emme ainakaan tähän mennessä ole Laten kanssa tehneet uusia kumiveneretkiä, ehkä hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti