Lastenkin mielestä kalastus on mukavaa puuhaa, jos vanhemmat sen sellaisena kykenevät ja etenkin haluavat lapsille esittämään. Olen neljästä veljeksen perheestä ja tuossa poppoossa järjestyslukuni on kolmonen, maskuliinisestä jengistä olen kuitenkin ainoa joka kokee eräilyn omakseen ja todella nauttii siitä. Lähisuvusta löytyy luontoihmisiä mutta innokkaita kalastajia ei juurikaan. Pikkupoikana sain kuitenkin onkea ja pilkkiä kouraan sen verran että mukavan leikin kautta tie on myöhemmin vienyt kerta toisensa jälkeen veden äärelle.
Vuoden 2009 alussa päätin että tänä vuonna oman perheeni esikoinen saa tutustua kalastukseen.
Puolisoni oli jo aiemmin hommannut tytölle pilkin, jonka päähän sidottiin koukuton värikäs Rapala. Tuolla lelulla hän tykkää edelleen tänä päivänä leikkiä.Kesällä sitten tyttö oli mukana tonkimassa matoja matofarmiin ja aina kun keräsin niitä mukaani reissuille, kerroin aina: ”Vien näitä sinun keräämiä hienoja matoja uimaan ja tutustumaan kaloihin.”. Totuutta matojen ja kalojen julmasta kohtalosta en vielä ole viitsinyt selventää. Erään kerran olimme tonkimassa lehtikasan lieroja ja saimme tulta pyrstön alle kun kasassa asui myös ampiaisyhdyskunta, onneksi reaktionopeus oli kohdallaan ja selvisimme ilman pistoksia, matopurkki tosin jäi hermostuneiden amppareiden vartioitavaksi. Toisinaan otin tytön mukaan lähirantaan katselemaan virvelöintiä ja onkimista, kelan toiminta oli tytöstä hirmu kiintoisaa, useimmin kiintoisinta oli kuitenkin kivien viskominen veteen. Rauhallinen ja vapaaehtoinen tutustuminen asioihin on lasten maailmassa tärkeää, muuten voi kiinnostus lopahtaa alkuunsa.
Loppukesällä lähdin yksinäni erään veden ääreen harrastamaan vuoroin virvelöintiä ja vuoroin pohjaongintaa. Esikoinen oli mennyt seitsemältä nukkumaan ja puoliso siunannut minulle tilkkasen vapa-aikaa. Paikalle saapuessani oli yksi ryhmä, onneksi, poistumassa paikalta; ryhmässä oli muutama aikuinen joista jokainen ympäripäissään ja heidän mukanaan muutama alle kymmenenvuotias rasavilli, lasten kielenkäyttö oli todennäköisesti vanhemmilta opittua ja muistutti rekkakuskin stereotyypin manailua. Olin onnellinen kun sain alkaa rauhassa nauttimaan kalastuspuuhistani. Minulle kävi tietysti kuten Aku Ankalle usein, paratiisimainen tunnelma rikkoutui kun paikalle saapui uusia ihmisiä.
Pariskunta noin nelivuotiaan tyttären ja aikuisen miehen kera asettui lähistölleni kamoja virittelemään. Lapsi leikki rantakivillä ja kaikki kolme aikuista alkoivat intohimoisesti paiskomaan vieheitä veteen. Aina kun lapsella oli vanhemmilleen asiaa, eivät vanhemmat noteeranneet lasta lainkaan ja lopuksi sähähtivät: ”Nyt olet HILJAA! Kalat häiriintyy! Ei olisi pitänyt ottaa sua tänne ollenkaan mukaan!”. Minua moinen sisäisesti raivostutti, päätin kuitenkin että muiden asiat eivät minulle kuulu, tyttöä kävi kyllä sääliksi, väsynytkin oli raukka. Lopulta kun väsymys oli lapsella äärimmillään ja käytös sen mukaista, alkoi vanhemmat kammottavalla tavalla rähjäämään. Ilmaan lensi seuraavankinlaisia lauseita: ”Nyt jos et prkl ole hiljaa, viedään sut korvalääkärille(jota lapsi varmasti pelkäsi)! Jos sä saat mummolassa olla miten vaan ja sua lellitään, niin me ei tommosta käytöstä hyväksytä, pitääkö sulle suuttua oikein tosissaan, HÄH!!! Miksi sun aina pitää kitistä ja itkeä, oot niin ärsyttävä!”.Lopulta poppoo lähti paikalta itkevä lapsi kainalossa ja vihaisina kun lapsi oli pilannut kalareissun. En väitä etteikö itseänikin toisinaan ala ärsyttämään lasten lapsellisuus, en kuitenkaan ikinä käyttäytyisi edellä mainitulla tavalla lapsiani kohtaan, kertakaikkisen kamalaa käytöstä. Jos molemmat vanhemmat ovat kalastuintoilijoita eivätkä ole tenavastaan tippaakaan kiinnostuneita kalastellessaan, olisi kaiketi fiksumpaa jättää lapsi isovanhempien tai jonkun muun ”lellittäväksi”. Kyseisenä iltana pidin mölyt mahassani mutta kyllä jäi katkeran paha maku suuhun reissusta.
Syyskuussa vanhempi tyttäreni täytti kolme vuotta, olimme aiemmin viikolla käyneet hakemassa metsästä onkivavan ja viritelleen siimat, koukut ja kohot kohdilleen. Synttäriaamuna laulettiin, avattiin lahjat, syötiin kakkua ja kaiken tämän jälkeen pyysin sankaria mukaani ongelle, elämän ensimmäisen kerran itse onkimaan. Suuntasimme matkamme Hatanpään arboretumiin Tampereella ja asetuimme laiturille asettelemaan matoa ja syömään eväitä. Saimme ongittua särjen ja tämän jälkeen olikin aika palata kotiin ottamaan isovanhempia vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti