JAE 53. KEVÄTRETKI PARKANOON JA KIHNIÖÖN 2012

Retken ajankohta oli 19.-20. toukokuuta 2012

Retkikuntaamme kuului Ake, Make, Pera ja mä... eikun siis Mattii, Jaska, Matias ja mä. Olimme sopineet kaksipäiväisestä retkestä Parkanon Viinikanjoelle ja Kihniön Taimenkoskille. Aamuhämärissä kun alakerran Jaskan kanssa oltiin napattu Matias kyytiin, oli sellainen tunne että tällä retkellä kaloja nousee kuin vettä vain. Mattii tulisi Seinäjoelta ja tapaisimme toisemme Parkanossa. Olin värkännyt lusikkasatsin jota koeuittelisin retkellä.

Itsetaottua kuparia ja messinkiä.

Lähtökohta reissulle oli sellainen että Matias oli ensi kertaa koskihommissa, Jaska tunsi etukäteen Viinikanjoen metkut ja Mattii ja minä oltiin kalastettu aiemmin molemmat kohteet.
 Parkanoon kun päästiin, mentiin suoraan edellisvuoden retken ottipaikalle.

Jaska ottimestalla.

                      
 Ensimmäinen kala napsahti heti aamusta meikäläisen oranssiin Countdowniin, saalis ei ollut taimen eikä kirre vaan pienehkö hauki. Kalakulinaristi Jaska otti kalan itselleen perattavaksi ja jatkojalostettavaksi.

Haukea huljuttelemassa.

 Mattiikin saapui pelipaikoille. Ottipaikka ei enempää kalaa tarjonnut, niinpä lähdimme tarpomaa jokea ylöspäin.

Matias ja Mattii aamumeiningeissä.

 Hitaasti virtaava joenpätkä sisältää Jaskan taikapaikan, mistä Jaska on aiempina vuosina napannut kirjolohen. Paikan taika sitoi jätkiä, itse lähdin melko pian malttamattomana kohti "invasuvantoa".
Siimassa oli harmaa Spearhead kun viskaisin kuohujen edustalle, nopeasti tuli kunnon tärppi ja olin innoissani. Hetken luulin taistelevani megataimenen kanssa, todellisuudessa vastassa oli messevä hauki. Haavi oli pojilla, niinpä jouduin nostamaan kalan valkoisesta vaahdosta ottamalla vaapusta kiinni. Otin kalan rannalle, kuvasin irrotin ja pökkäsin takaisin veteen.

Vanha kunnon koskihauki.

 Taikapaikka eikä oikein mikään muukaan paikka tarjonnut meille haluttua saalista, aamun optimismi alkoi karisemaan Viinikanjoen osalta. Ainoa lohikalasaalis koitui lopulta Mattiille jonka vaappua puri pieni taimen.

Mattii irrottaa viehettä pilkkukyljen suupielestä.

 Palasimme kalastellen virtaa alaspäin autoille. Menimme vielä hetkeksi rullatuolikalastajien laiturille, kalaa ei tullut ja sadekin alkoi. Viinikanjoki vuonna 2012 tuotti pettymyksen, lähdimme jupisten ajelemaan Kihniön suuntaan.
  Kihniössä aloitimme kalastuksen Kuorekoskelta, asiat tuntuivat menevän päin helvettiä, Kuorekoskikaan ei tarjonnut kalaa. Henkilökohtaista tuskaa lisäsi Ziege-siiman paljastuminen paskaksi naruksi, vetolujuus oli niin surkea että vieherasiassa soi blues.
Nooh, paistaa se aurinko risukasaankin, menimme Koskelankoskelle, siellä puri Lottoa reissun eka mittataimen, kokoa oli joku sentti päälle 40.

Kasakka esittelee saalistaan.

Melkein heti minulle iski kala uudestaan, Ziege näytti taas paskuutensa. Mittataimen puri Lottoa, hyppäsi pari hienoa hyppyä, parkkerasi kiven kylkeen ja siima meni poikki helposti kuin mikä, vitutti hieman.
Meillä oli makuupussit mukana ja tarkoitus oli yöpyä Koskelankosken laavussa, oli vain pikku probleema, siellä notkui pari heppua. Hemmot olivat tulleet maamme eteläosasta. Ensin he olivat menneet Ikaalisten Poltinkoskelle, todenneet sen kalattomaksi ja varasuunnitelma beenä tulleet Kihniöön. Kihniökään ei ollut tarjonnut heille kalaa. Kun he poistuivat laavusta, me valtasimme sen ruuanvalmistushommiin. Jaska fileoi taimenen ja kala pistettiin valmistumaan laavulla olleeseen halsteriin.

Fileerausta.

Rankaakin kypsyteltiin.

 Illansuussa etelänpojat saapuivat laavulle, he kertoivat ettei kalaa ollut noussut ja he lähtisivät ajelemaan kotia kohti. Paljastui myös että olimme tietämättämme käyttäneet poikien halsteria, mahtoi tuntua suolalta haavassa kun tuntemattomat valmistivat saalinsa heidän vehkeellään. Sori pojat!
Illalla tiesi olleensa koko päivän kalassa, väsytti niin maan vietävästi. En tiedä mitä kello oli kun kääriydyttiin pusseihin, uni tuli kuitenkin tarpeeseen.

Mattii on väsynyt.

 s

Matias on väsynyt.

 Uusi päivä, uudet fibat. Kalastimme kaikkien parhaiden taitojemme mukaan, saalista ei piru vie tullut, paitsi Mattiille.
 Menimme Myllykoskelle jota voi kutsua myös Mattiikoskeksi. Vuonna 2011 Mattii sai sieltä mittatimenen, niin myös vuonna 2012. Satuin parahiksi paikalle todistamaan pyyntitilannetta, Mattii hoiti homman tyylikkäästi kotiin.

Tule kaveri sieltä.

Hieno kala tuo hymyä huulille.

 Mattiin suurin kalastusinto laukesi mittakalaan, hän oli valmis kotimatkalle. Hommaan meinasi tulla este. Ollessamme Myllykosken parkkipaikalla, Mattii huomasi autonavaimien olevan lukitun auton sisässä. Koitimme eri tavoin murtautua ajopeliin, lopulta löytyi huojentava ratkaisu, sovitin nimittäin Avensikseni avainta Mattiin auton lukkoon. Perkule, ovi avautui! Poikkesimme vielä Ylinenkoskella, sieltäkään ei saalista tullut aloimme olla kypsiä kotiinlähtöön.

Ylisen Jaska ja Mattii

 Kaloja ei saatu niin paljon kuin ennakkotoiveissa oli, onneksi seura oli hyvää ja paikat hienoja. Erityisesti Matiakselle olisi toivonut taimensaalista, olosuhteet eivät kuitenkaan antaneet armoa, joka jätkälle tuli aimo annos lisäkokemusta. Toivottavasti retkikuntamme kokoontuu jälleen vuonna 2013.

Ylväs kalastaja.

Koskela

JAE 52. INARI, NÄÄTÄMÖ JA LUTTO

Perjantai 27. Heinäkuuta 2012

Päivämäärä oli yllämainittu kun starttasin aamukolmelta Avensiksen Tampereella. Edellispäivä oli ollut vielä töitä mutta nyt oli edessä kaksi viikkoa kesälomaa, joista ensimmäinen kuluisi Suomen pohjoisosassa. Sen lisäksi että edessä oli loma, oli edessä myös inasen yli tuhat kilometriä ajelua hyvässä seurassa, yksin.
   Aamuyössä kun ajelin, kuulin ensimmäisen kerran uutisen siitä kuinka Hanna-Maria Seppälä tulisi kantamaan Suomen joukkueen lippua Lontoon olympialaisissa. Tulisin kuulemaan saman uutisen ihan helvetin monta kerta menomatkan aikana. Toinen ärsyttävä toistuva asia matkalla oli: "Jä ylkönää, ön kesäyöö-öö-öö", saatana.
  Ajelin ja seurasin navigaattorista kuinka arvioitu perilläoloaika muuttui reippaan ajon ansiosta minuutti minuutilta aikaisemmaksi, olin aikeissa pysähtyä Ouluun shoppailemaan evästä ja juotavaa, saavuin kuitenkin liian aikaisin Ouluun joten jatkoin matkaa Kemiin.
Jossain vaiheessa aamua Mattii soitteli, hän ja Jokkari olivat olleet jo viikon Inarissa ja olivat pitäneet sen kunniaksi juhlat, siellä kuulemma sävellettiin tervetuliaislaulua.
  Kemissä shoppailin ruokaa, kaljaa ja Jaloviinaa, tämän jälkeen jatkoin ajoa. Olin töihin luvannut että mulle saa autoon soittaa jos jotain kysyttävää ilmenee, pari puhelua tulikin. Puhelimeen vastasin aina sijainnin mukaan: "Sodankylän haaran johtaja, kuinka voin auttaa?".

   Oli iltapäivä kun saavuin Inariin Mattiin mökille, pojat olivat heränneet ja vaikuttivat hyväkuntoisilta huolimatta juhlista, vastaanottolaulua ei kuitenkaan kuulunut. Tuntui hyvältä aukaista olut samalla kun verteytti selkää saatanallisen ajourakan jäljiltä. Melko pian oli pakko mennä rantaan pyydystämään vuoden eka harri, se onnistuikin oliivinvihreää liitsiä käyttäen. Muutenkin kalastus starttasi, päätettiin lähteä soutamaan lähiveteen. Vähän väsytti mutta paskat siitä.
    Jokkarin kanssa juteltiin siioista, meistä kumpikaan ei ollut vapavehkeillä siikaa koskaan pyytänyt, Inarissa siikakin on mahdollinen, henkilökohtaisesti en kuitenkaan uskonut moista pyytäväni.

Mattii ja Jokkari funtsii viehevalintaa terassilla

Hypättiin soutuveneeseen, Mattii keskelle soutamaan, Jokkari keulaan ja mä perseeseen.
Aloitettiin homma vetämällä, minä sidoin jostain syystä aikoinaan Kuopion Prismasta ostetun snadin Storm-vaapun. Vieheellä en ollut koskaan kalaa ennen saanut, hommaan tuli pian muutos. Siimassa tuntui jotain, kelasin ja kas kummaa, ELÄMÄN EKA SIIKA!

Tulukaa kattomaan, siika! Siika!

Ei ollut kahden kilon siika mutta elämänbongaus joka tapauksessa. Seuraavana siian sai Jokkari.

Jokkarin eka viehesiika

Ei olisi uskonut rannan jutustelun jäävän Jokkarin ja mun elämien viimeiseksi siiattomuusjorinaksi. Koska siikoja tuntui olevan mestoilla, alettiin heittelemään. Kaikki sai lisää kaloja, siikaa ja ahventa, Mattii osoittautui kovimmaksi siikamaisteriksi.

Mattii myhäilee, syystä.

Inarijärvi antoi meille saalista, palasimme rantaan perkuu- & ruuanlaittohommiin.

Saalis

Saanko esitellä, savukalaa.

Hyvältä näyttää.

Hyvältä maistuu

Perjantai-ilta otettiin aika rauhallisesti, pojat kertoivat viikostaan johon sisältyi harrikarkelointia Inarilla ja kalastusta Ivalojoella.
  Lauantaiaamuna siivottiin mökki ja hyvästeltiin Jokkari, miehen oli jatkettava matkaansa johonkin kekkeruuseihin. Mattiin kanssa ei oikein tiedetty tehtäisiin, mielessä oli järviseikkailu Inarilla tai johonkin jokimestaan tutustuminen. Homma ratkesi mukavasti kun kysyttiin mökille saapuvalta jengiltä heidän veneentarvettaan. He tarvitsivat joten me keksimme jotain muuta.
  Paineltiin saamelaiskeskus Siidaan, siellä päätettiin että lähdetään piru vie Näätämölle! Ketunoloinen äijä kertoi meille joesta ja möi luvat, kertoi meidän tarvitsevan myös kalavehkeiden desinfiointitodistuksen. Desinfeeraustodistukset haettiin läheiseltä Neste-asemalta. Mentiin vieherasioiden kanssa tiskille, huoltsikkaukkeli kysyi: "Onko kalavälineet kuivat?", sitten ukkeli peri meiltä taksan ja antoi todistukset. Vittu kun tuli typerä olo, tämmöistä tämä desinfeeraus sitten onkin...
Hommattiin evästarpeet ja lähdettiin ajelemaan. Sevettijärvellä pysähdyttiin kuuluisan Sevettijärven baarin pihaan. Auto sai lisää öljyä ja sitten marssittiin sisään kahville, baarissa soi karaoke, lähdettiin nopean hörpinnän jälkeen eteenpäin.
   Ajettiin aivan Norjan rajan likelle, pysäköitiin auto sivutielle ja lähdettiin rinkat selässä patikoimaan. Matkaa joelle oli noin kahdeksan kilometriä, ilma oli mukavan kostea, painettiin matka ilman pausseja. Oli helvetin hienoa päätyä näkemään oikea lohijoki!

NÄÄTÄMÖ

Käppäilimme jokea ylöspäin kunnes löysimme messevän koskialueen ja sen ylittävän riippusillan.

Perillä!

Makoisaa.

Etsimme telttapaikan ja pistimme leirin pystyyn, muita ihmisiä ei näkynyt, fiilis oli loistava! Pystytyshommien jälkeen oli pakko mennä heittämään ekat heitot, sitten duunattiin ruokaa, maggaraa.

Leiripuitteet kunnossa.

Suolaa ja rasvaa reippailun päälle.

Rinkoissa ei ollut montaa olutta, koska ne painavat, illalla juotiin pari börstaa ja maisteltiin hiukan Jaloviinaa. Keli oli kostea mutta pikkupäisnänsä ei haitannut. Hammaspesun jälkeen uni tuli ilman ongelmia...

Mattii leikkaa konjakkia.

Tyyni niska.

Sunnuntaina alettiin tutustumaan paikkoihin ja kalastamaan. Nähtiin myös ensimmäiset lohet, se nosti luottoa kalapaikkaan. Ennen pohjoisenretkeä ei tiedetty päätyvämme lohijoelle, kummankin välineet oli alimitoitetut mutta paskat siitä. Yhdessä siistissä paikassa sain kiinni elämäni ensimmäisen merilohen, harmillisesti se vaan ei ollut vielä ehtinyt koskaan käydä meressä, se siis oli snadi smoltti.

Lisää kuvateksti

LOHI!!!

Jossain vaiheessa bongattiin riippusiltaa ylittämässä pari hahmoa, toinen oli paikallinen joka ajoi mönkkärillä ja toinen oli.... kalastuksenvalvoja. Meillä oli luvat ostettu kolmeksi päiväksi ja ne pirun desinfiointitodistuksetkin oli kunnossa, siispä valvoja kätteli meitä lapionkokoisilla käsillään ja samalla muisteli varusmiesaikaansa ja Kauhavan tyttöjä koska sai tietää meidän olevan pohjalaisia.
Lisäksi hän vinkkasi yhtä paikkaa alempana mitä kannattaa koittaa.
Ei saatu sunnuntainakaan jättilohia kiinni, satelikin sen verran että vaatteet oli kosteannihkeät. Tunnelman sai nousemaan huipuksi kun muistettiin iltasella että meillähän on jallua mukana, hehheh.

Iltameininkiä, kuka kurkkii kiven takaa?

Maanantaina jatkettiin kalastusta, ei oltu piru lohia saatu, tai siis smoltteja kyllä ja joitain harreja. Yrittäminen ei loppunut. Mentiin valvojan kertomaan mietovirtaiseen paikkaan alemmas sieltä ei saatu minkäänlaista fisua.

Valvojan harrikivet.

Vaikka jättikaloja ei kuulunut siimanpäähän, mestat oli hienommat kuin mikään kalastuspaikka koskaan.

Lohia tosiaan ja totta vie aina välillä näkyi, ne vaan eivät halunneet purra mitään, törmäsimme erääseen paikalliseen, hän sanoi että olemme noin kuukauden myöhässä, aiemmin oli turistitkin saaneet kalaa. Esimerkiksi riippusillalta kurkkimalla näkyi melkein aina useampi lohenmötkö asennossa, teimme siten että toinen heittää rannalta ja toinen puheella ohjaa vieheen lohen nenän eteen. Mitä lohet tekivät? No väistivät perkule!

Tuolla noita olis, whittu kun sais ylös.

Tiistai oli heinäkuun viimeinen päivä. Päätimme lähteä heti aamusta jokea alavirtaan, josko sieltä vaikka jotain siistiä löytyisi. Tarvoimme, rämmimme ja marssimme. Mitään hienoa kalastuspaikkaa ei löytynyt mutta löytyi raja. Pitihän tuota pitää tupakinmittainen loma Norjassa.

Raja

Turistikuva Norjasta

Päätimme palata takaisin leiripaikalle, matkalla löytyi erään rantakiven päältä Leathermanin. Kyljessä luki omistajan nimi, myöhemmin syksyllä sain omistajan kiinni. Tätä kirjoittaessa en ole vieläkään saanut kiikutettua veistä postiin, piru minut periköön.
Illalla tulistelimme eräällä laavulla ja kalastelimme viimeiset Näätämö-kalastelut.

Ei tuu lohia.

Lakat oli enimmäkseen vielä raakoja

Laavu

Kulkuportti

Keskiviikkona lähdimme ajoissa talsimaan kohti autoa. Läksimme nöyrinä hatut kourassa, lohet päihittivät meidät ja nöyryyttivät meitä. Lupasimme vielä palata. Matka sujui jälleen joutuisasti, perillä autolla oli nastaa juoda virkistävät oluet.

Moi poro.

Rinkkaheebo

Maisema.

Komeita reissaajia.

 Lähdimme ajelemaan. Olo oli paskainen. Mietimme tosissamme josko yöpyisimme leirintäalueella tai mökkikylässä yhden yön, pääsisi suihkuun. Matkalla tulimme järkiimme. Ajelimme jälleen Siidan pihaan. Siidassa piti taas funtsia peliliikettä, päädyimme hommaamaan pariksi päiväksi luvat Luttojoelle. Paahdoimme Ivaloon shoppailemaan, täydensimme ruoka- ja juomavarastot ja lähdimme ajamaan kohti Raja-Jooseppia. Jonkun kymmenen kilometrin kuluttua saavuimme Luton huitteille.
Aurinko paistoi, paarmat olivat heränneet. Kävimme hitusen peseytymässä ja nautimme kauniista kelistä. Melkein heti sain napattua myös pienen taimenen.

Lutto

Littipeukku hyvälle meiningille

Jallu-mainos

Joku karvakaiffari

Ensimestassa juhlimme juomavarastojen täyttymistä ja Luttoa, torstaina jatkoimme matkaa.
Löysimme edellistä paikkaa paljon mukavamman leiripaikan. Kalastelimme, saimme saaliiksi harreja ja pikkutaimenia. Ivalosta ostetulle halsterille ei tullut käyttöä, syötiin muuta ruokaa.

Porot ylittää jokea

Pohjoinen pikkuhauki

Kelit oli sen verran komiat että päätettiin oikein vähän uida. Vesi oli kylmää kuin mikä mutta tuntui hyvältä puhdistaa ruumista.

Mattii pulikoi.

Neljä asiaa samaan aikaan: virvelöintiä, kessuttelua, mato-ongintaa ja maailmalle perseennäyttämistä.

Taimenkaveri

Jääkaappi

Porokaiffari

Cool olutlähetti.

Reissu oli lopuillaan, huomenna lähtisimme takaisin kohti etelää. Täytyy sanoa että harvassa on kaverit, joiden kanssa voi viikon notkua kaksistaan, riitoja ei jälleenkään ilmennyt ja hauskaa oli. Mattiissa on ainoastaan yksi huono puoli, Mattii on mies. Jos minussa olisi yhtään houmouta, olisin raiskannut ystäväni lihanhimossa monta kertaa, emme kuitenkaan kumpikaan ole Brokeback mountain-henkisiä, siksi jouduimme vain kärvistelemään.

Mattiin piirros kertoo kummankin aatoksista

Viimeisen illan  fiilistelyä

Perjantaina ajelimme takaisin kotikaupunkeihimme. Nyt on vuosi 2013, tänäkin vuonna on pohjoiseen päästävä. Loppuun vielä pieni mehusteluvideo Näätämöltä.