JAE 20. KIHNIÖN TAIMENKOSKILLA 28.-29. TOUKOKUUTA 2011

LAUANTAI 28.5

Radio sanoi perjantaina että Pirkanmaalla sataa lauantaina aamusta lähtien mutta illalla selkenee, tämän enempää en uskaltanut sääasioista tietääkään. Aamupäivällä laitoin kamat valmiiksi ja kahden jälkeen lähdin posottamaan kohti Kihniötä.
   Tapasin perillä Maurintori-kaupan pihassa Mattiin joka oli ajellut Kihniöön Seinäjoelta, kävimme hiukan shoppailemassa ja lähdimme kalalle. Kaupan parkkipaikalla tajusin että haavi jäi kotiin, muistelin ettei kapistusta ollut mukana edellisvuonnakaan joten ei syytä huoleen, kaiken lisäksi Mattiilla oli haavi.
   Aloitimme kalastuksen Kuorekoskella. Mattii ei ehtinyt montaa heittoa heittää kun kala oli jo kiinni, mittakala rimpuili itsensä irti lähellä rantaa. Minunkaan ei tarvinnut kauaa heitellä kun rannassa kävi vapautumassa alamittainen joka oli purrut mustaoranssia liitsiä.
   Kalastelin lyhyen koskenpätkän alaosaa kun Mattii tuli sanomaan:
-Käy nappaamassa tuolta kala, se tuolla hengailee mutta ei ota kiinni.
   Montaa kertaa ei tarvinnut oliivinvihreää liitsiä heittää kun taimen oli kiinni, kala oli melkein mitallinen ja sen perään piti muutama askel ottaa alavirtaan ennen kuin sitä pääsi vapauttelemaan. Päivä alkoi mainiosti, heti alkuun paljon tärppejä, mittakaloja ei Kuorekoski kuitenkaan tarjonnut, vielä.
   Ajelimme seuraavaksi Koskelankoskelle. Mattii sai taas kalakontaktin hyvännäköisessä kohdassa, tärppiin päättyi taimenbongaukset lauantailta. Edellisvuonna Koskela oli tarjonnut eniten toimintaa mutta vuosi 2011 oli eri maata. Paistelimme Koskelan laavulla makkaraa ja katselimme samalla kun sinitiaispariskunta piti yllä hurjaa rallia kerätessään poikasilleen sapuskaa. Vaikka kaloja ei enää näkynyt, fiilis oli hyvä, kaikki kalatapahtumat tuli mun duunaamiin liitseihin.
   Joimme iltasella sekstetilliset olutta lasipulloista, jauhoimme paskaa laavulla ja kävimme vielä pimeydessä koittamassa kalannarrausta. Kello oli yli puolenyön kun painuimme makuupusseihin, laavussa loikoillessa ei kauaa tarvinnut unta odotella.

SUNNUNTAI 29.5

Nousimme ylös puoli kuudelta, Mattii keitti trangialla meille aamukahvit ja kahvin jälkeen oli aika ryhtyä miettimään kalahommia. Hetken vippailimme vieheitä Koskelassa, sitten siirryimme Kuorekoskelle. Kuorekoskellakaan ei kauaa vanhennuttu vaan lähdettiin Myllykoskelle missä ei oltu ehditty vielä käydä.
  Myllykoskella oli pakko lisätä hyttysmyrkkyä kun inisijät tulivat iholle. Tulin ylävirran suunnasta alaspäin kun näin Mattiin haavivan jotain puronvarressa. Haavin kyytiin pääsi komea taimen! Kello oli noin puoli kahdeksan kun Mattiin taimenenkka parani 46 senttiin. Ottivieheenä toimi ruotsalaislippa, saamamies oli heittänyt vieheen veteen ja nähnyt hyvän pyörteen, seuraavalla heitolla kala oli jo kiinni.

Mattii ihastelee ennätyskalaa

Myllykoskelta mentiin pyörähtämään Yliselle, siellä juttelimme jonkun Nokialaisen perhohemmon kanssa ja kävimme kopaisemassa koskenpätkän. Ylinen tuntui melko joutavalta ja lähdimme sieltä nopeasti pois.
   Meinasimme poiketa huoltsikkakahveilla mutta paikallinen asema ei ollut vielä auennut, niinpä painuimme Kuorekoskelle mihin meillä oli suurin luotto. Perillä oli kaksi perhojantteria vispailemassa. Jossain välissä sanoin kessutellessa Mattiille:
- Nyt mä käyn nappaamassa noille jätkille malliksi kalan.
Vippaus ruskealla liitsillä, uitellessa bongasin pyörteen, toinen heitto bongauskohtaan ja kala kiinni. Sain taimenen rannan lähelle, katselin kalan olevan alamittainen ja siksipä polttelin rauhassa tupakkini loppuun ennen vapautuspuuhia, samalla  vilkaisin sivusilmällä että perhopojat olivat varmasti huomanneet tilanteen. Ei minulla oikeasti ole perhomiehiä vastaan, perhovapa vs virveli on vaan hauskaa leikkiä.
Liitsi oli sen verran nielussa että ilman pihtejä vapautusta ei voinut suorittaa, nostin kalan kuiville ja mittasin sen huvikseni äkkiä, mittanauha näytti jokusen millin yli 40 senttiä. Kala ei päässytkään vapauteen vaan sai iskun päähänsä, saisivatpahan tenavat vähän maistiaisia ja kala olisi muutenkin todisteena siitä että kalalla on oltu eikä humpsuttelemassa.

Meikäläinen ja snadi taimen(40cm)

Perhopojat poistuivat paikalta ja me jäätiin. Välillä tuli tärppejä mutta rannalle ei mitään. Kahvihammasta alkoi rajusti kolottamaan. Sanoin Mattiille:
- Lähdetäänkö kohta kaffelle, mä nappaan tuolta vielä yhden kalan, tartten viis heittoa.
Ensimmäinen heitto, toinen heitto ja kolmannella kiinni! Pieneen harmaaseen Lottoon otti kunnon kala kiinni, taas piti kala hiukan seurailla, kala myös otti loikkaa kun sitä vitutti niin kovasti. Mattii sanoi:
- Mä voisin käydä autosta hakemassa haavin, pikku hetki.
Minä jatkoin kalan kanssa vääntöä ja sain sen rannalle väsyneenä, en tajunnut että Mattii oli jo ihan lähellä haavin kanssa vaan idioottina yritin omin keinoin kalaa lopullisesti kuiville. Mitäs kävikään? No siima meni tietysti poikki ja kala tipahti rantaveteen, syöksyin perään ja tarrasin kalaan mutta lopputulos oli sama kuin aina, liukas kala otti hatkat. Kala oli oikein kunnolla mitallinen ja hienonnäköinenkin, jos kalaa vitutti jossain vaiheessa niin nyt vitutti allekirjoittanutta! Jos olisin vartonut haavimiestä kymmenen sekuntia kauemmin niin kala olisi tätä kirjoitettaessa jääkaapissa! Nooh, kitkerät tunteet ovat osa kalastuksen viehätystä.
    Poikkesimme Mattiin kanssa huoltsikkakahveilla puolenpäivän maissa, Mattii päätti fiksuna jätkänä lähteä ajelemaan takaisin Pohojammaalle ennen kuin väsyttää liikaa. Minä pyörähdin vielä pikaisesti Myllykoskella. Himot olivat Myllykoskenkin jälkeen liian suuret ja kävin VIELÄ KERRAN Kuorekoskella, saldoksi tuli yksi karkuutus CD1:llä ja Lotolla alamittainen joka palautui veteen.
   Reissu oli hieno, kumpikin sai kotiinviemisiksi kalan(toinen enkkakalan), tapahtumia piisasi ja seura oli mainiota. Kalakuume senkun vaan nousee, pakko päästä taas pian retkelle!

JAE 19. SIIRIN KALAJUTTU

Lauantai 21. Toukokuuta 2011

Aamupuuropöydässä sanoin Siirille: "Mennäänkö tänään kalaan?"
- Joo! Saanko minä pinkin virvelin?
Olimme käyneet viikko takaperin avaamassa kalastuskauden Naistenlahden satamassa, tuolloin miltei saimme särjen, kala kuitenkin karkasi kesken kelauksen. Reissu oli silti hirmu mukava kun kalastuksen ohessa joimme mehua ja juttelimme omia juttuja.
   Aamupäivällä käytiin Tammelassa koko perheen voimin torilla ja leikkipuistossa. Kotiin tultiin kun pikkusiskon päiväuniaika koitti. Pikkusiskon nukkuessa Siiri muistutti, "Meidän piti mennä kalalle, koska me mennään?". Aloin virittelemään virveleitä valmiiksi sillä aikaa kun Siiri laittoi itselleen lämmintä vaatetta, ulkona oli kaunis mutta tuulinen sää.

Tammelassa mehua ryyppäämässä

  Kotipihassa otimme talikon kauniiseen käteen ja aloimme kääntämään perunapenkkiä, kahta tuikkausta enempää ei tarvinnut tehdä kun ämpärissä oli jo kahdeksan matoa. Siiri laittoi madot pikkuämpäriin ja ämpärin pyöränkoriin ja niin lähdimme sataman suuntaan.
   Siiri parkkeerasi pyöränsä samalla kun minä asettelin matoa koukkuun. Vippasin Siirin kohon veteen, annoin vavan tytölle ja vippasin itse liitsin lätäkköön. Jutusteltiin ja tarkkailtiin kohon käyttäytymistä, kotvasen kuluttua Siiri sanoi:
- Saanko nyt kelata kohon rantaan, mä haluan että sä heität sen uudelleen.
Kohonvippaus uudelleen ja taas odoteltiin. Sain juuri heitettyä liitsin veteen kun taas kysyttiin:
- Saanko taas kelata?
- Kelaa vaan, Isi heittää sen uudelleen kun Isikin on saanut oman siiman kelattua.
Siiri alkoi kelaamaan mutta homma näytti hiukan vaivalloiselta, pohdin hetken että onkohan koukku jämähtänyt pohjaan. Nopeasti kävi selväksi että kyse ei ollut pohjasta, piru ei ollut merrassa mutta siiman poukkoilusta päätellen ei ollut kyllä mikään särjenruikulakaan.
   Siiri kamppaili kaikin voimin ja yritti saada kalaa ylös, kala vaan ei aluksi halunnut näyttäytyä. Pienen äheltämisen jälkeen huomasin että lohikala on koukkuun tarttunut. Meillä ei ollut haavia matkassa eikä kalapaikasta ylettynyt edes kurottamalla veteen, näinpä kysyin:
- Saako Isi vähän auttaa?
- Saat!
Otin hurjasti ja hienosti taistelleelta tytöltä vavan ja siirryin vieressä olevalle veneenlaskuluiskalle. Kala teki pari hienoa hyppyä ja läiski vedenpintaa, Siiri huusi:
- Ota se rannalle!!
  Kala tuli rannalle ja sai nopeasti puunpalasta päähänsä. Siiri sanoi: "Onpa hieno kala!". Minua vain nauratti, nelivuotias nappasi hurjan kalan! Mittasin kalan 42 senttiä pitkäksi, haalea punainen skraidu kyljessä paljasti kalan kirjoloheksi. Isä on saanut Näsijärvestä jos jonkunlaista kalaa, tytär kuitenkin nappasi lajin mitä isänsä ei edes tiennyt Näsijärvessä asustavan! Kala nappasi puoli neljältä.
   Ensin otimme kuvia ja sitten Siiri soitti  Äidille ja pikkusiskolle, toisetkin lupasivat tulla kalaa katsomaan. Venelaiturilla oli joku äijä katsellut sivusta episodia ja tuli onnittelemaan pientä kalastajaa, monet muutkin ohikulkijat tulivat onnittelemaan, jostain syystä ohikulkijat onnittelivat ensin väärää ihmistä; eivät tajunneet että voi pikkutytötkin kaloja kiskoa...

Iloinen kalastajaneiti

    Ongiskelimme vielä tovin, lopulta Siiri pakkasi kalan pyöränkoriin ja lähdimme kotiin.

Pikkusiskokin tuli seuraksi

Kala konttiin ja kotiin

Kotipihassa yhdessä otimme kalalta sisälmykset pois, menimme sisällä huljauttamaan kalan hanan alla, käärimme kalan sanomalehteen ja sujautimme jääkaappiin.
    Isovanhemmille piti tietysti myös soitella. Olivat mummat ja paapat ihmeissään kun Siiri kertoi saaliin lajin. Kuvia luvattiin lähettää ja lähetettiin sähköpostilla.
   Sunnuntai-aamupäivänä sitten haettiin kasvihuoneesta tilliä, persiljaa ja ruohosipulia jotka pilputtiin ja tyrkättiin kalan mahaan suolan ja valkosipulin kaveriksi.

Herkullista!

Maustamisen jälkeen menimme pihalle pistämään pihagrillin tulille, koivuklapeja pesään ja tulta perään. Odottelimme hiillosta ja valmistimme kalan hiilloksen päälle asetetun ritilän avulla. Äiti oli tehnyt perunamuussia ja niin pääsimme syömään. Ruoka ja tietysti etenkin kala maistuivat herkulliselta! Isänä tajusin ettei itsepyydetty kala maistukaan parhaalta, parhaalta maistuu oman lapsen pyytämä!

JAE 18. "LUPAVALVOJA"

Torstaina 19. toukokuuta lähdin Tammerkoskelle lasten mentyä nukkumaan, ainoa tavoite oli saada rentoutumishetki. Vituiks män.
Pyöräilin Näsinsillan kupeeseen ja kalapaikalle tullessani näin miehen kusemassa puuaitaa vasten. Tervehdin heppua ja aloin virittelemään virveliä heittovalmiiksi, värkätessä huomasin toisen kalastajan olevan perhovavan kanssa liikenteessä. Sidoin siimaan päivällä sitomani liitsin ja siirryin syrjään perhomiehen viereltä heittääkseni tuheron alavirtaan, kunnes...

Runkku: " Et kai sä siitä meinaa heittää?!"
Mä: "No meinaan."
Runkku: " Aidan sillä puolen ei saa kalastaa! Meinaatsä heittää mun perhosiiman yli, HÄH?!"

Tässä vaiheessa en edes yrittänyt selittää aikeestani heittää alavirtaan ja että olin aidan väärällä puolella jottei tila osoittautuisi ahtaaksi. Runkku jatkoi möyhöämistään...

Runkku: "Tiesikkö että täällä pitää olla erillislupa? Onko sulla se?"
Mä: "Tietysti mulla on!"
Runkku: "Nyt näytät sen tänne!"
Mä: "Näytä mulle ensin että sulla on lupa kysyä mun lupia."
Runkku naama punaisena: " Mä pistän sun naaman muistiin! Mulla on sellainen kaveri joka tulee hetkessä tänne tarkistamaan sun luvat kun mä nyt soitan sille!!!"

Tässä vaiheessa harvinaislaatuisesti vereni alkoi kuohahtamaan ja suustani pääsi mm. pohjalainen murresana jota harvoin viljelen.

Mä: "Soita saatana kaverilles ja pistä naama muistiin! Nyt kuitenkin lopetat tuon vitun krutajamisen, mä tulin tänne rentoutumaan enkä tappelemaan jonkun tuntemattoman kanssa!!"
Runkku: "Mutta tuolta ei saa kalastaa, sitä et voi kieltää!"
Mä: "Oot oikeassa ja sä mainasit asiasta jo. Nyt saatana viimein loppuu tuo krutajaminen, keskity kalastamiseen!"

Runkku ei soittanut kaverilleen vaan jatkoi  kalastusta vielä kymmenisen minuuttia ja lähti menemään, ohimennessään sanoi: " No ei muuta kuin kireitä vaan."  Vastasin: "Samoin."

KANSALAISET! Jos teillä on jotain keskusteltavaa tai kriittistä sanottavaa kanssakalastajalle, lähestykää tätä ystävällisesti. Ylläkirjoitetun keskustelun aikana myönnän sekunnin sadasosan ajan raakalaismaisesti miettineeni että puukollahan tuon runkun saisi hiljaiseksi, ajattelin kuitenkin heti perään vanhaa suomalaista sananlaskua: Tietokoneen näppäimistö on puukkoa terävämpi.
Kalapaikoilla riitely on yhtä hasardia hommaa kuin ravikisojen parkkipaikalla riitely; jokaisella on teräase kätten ulottuvilla.

Yrittäkää ihmiset käyttäytyä siivosti ja ystävällisesti, niin minäkin yritän.

Piis mään.

JAE 17. ÄITIENPÄIVÄNAATTO VIINIKANJOELLA

7. Toukokuuta 2011

Mattii tsiigailee kalastusaluetta

Olimme sopineet Mattiin ja Jaskan kanssa sunnuntai-reissusta Viinikanjoelle, tajusimme kuitenkin että sunnuntai olisi äitienpäivä, näinpä muutimme päivän lauantaiksi. Aamulla kello huiteli neljää kun nousin kahvinkeittohommiin, olo oli flunssainen kuin saatanalla, kalahommia ei kuitenkaan pikkupöpöt saa estää.
Klo 4.45 vartoilin autossa Jaskan ilmestymistä ja pianhan tuo autoon istahti.
   Auton lämpömittari näytti pakkaslukemia ajaessamme pitkin Pirkanmaata kohti Parkanoa. Parkanon Shellillä oli jo tuttu auto parkkeerattuna, huoltsikan sisäpuolelta löytyi kahvia hörppivä Mattii joka oli huristellut sinne Seinäjoelta. Joimme kahvit, poltimme nortit, maksoimme kalastusluvat ja painuimme kohti koskia.
Ajelimme kalastusalueen yläosaan Kairokosken tykö ja jätimme autot sinne, kamat latinkiin ja kalalle!
     Sidoin ensimmäiseksi mustan omatekoliitsin siimaan ja ehdin pistää jopa kaksi vippausta Kairokosken kuohuihin  kun vieheen piru jäi jo pohjaan. Viehemenetys oli oikeastaan ihan hyvä juttu sillä seuraavaksi sidoin kiinni omatekoisen pienen omenapuuvaapun, vieheellä ei tarvinnut montaa heittoa heittää kun jokin hyvänkokoinen kala teki upean tärpin ja pääsi irti, olin onnessani koska ennen eivät olleet kalat vaappujani purreet. Tärskäytys sattui Kairokosken loppuporinoissa. Jaskallakin tuntui jotain liitsissä, päivä lähti pirteästi käyntiin.
  Pysyimme vielä Kairokosken maisemissa, sidoin siimaan Kirjotiura-lusikan, valinta oli hyvä sillä kirjolohi rautaa päätti purra, kalalla  oli ruma ventti kyljessä enkä halunnut sitä mukaani vaan päästin valokuvauksen jälkeen uimaan. Kala nousi kello 6.50.

,

Ruma jätkä ja ei niin kaunis kala

    Päätimme lähteä jatkamaan matkaa kohti Haapakoskea, niskalta Jaska sai ensimmäisen saaliinsa, nimittäin laihan ja alamittaisen risun. Minä löysin puusta Vibrax-lipan, koukku oli ruosteessa mutta muuten viehe oli kunnossa.

Jaska ihastelee vastapyydettyä risua

Etenimme Haapakosken loppuliukuun ns. "invasuvannon" huitteille, nimi tulee siitä että suvannon rantaan on rakennettu heittolaituri liikuntarajoitteisille. Huonoon paikkaan laituria ei ole pykäisty sillä suvannossa asuu vaikka minkälaista kalaa. Koitin kalastaa Haapakosken kuohuja, fisuja ei vain tuntunut ärtsyimmissä koskikohdissa olevan. Sidoin siimaan itsetehdyn mäntyvaapun, heitin sitä kosken loppuliukuun ja kohta viehettä vietiin. Taas olin juksannut kirjolohen kiinni, pirteän pirulaisen, kala hyppi kuin hyeena eikä väsähtänyt missään vaiheessa. Kalaa ei ehditty haavia sillä se taisteli itsensä upeasti vapauteen, pidemmällä väsyttelyllä ja aktiivisemmalla haavimisella kala olisi ollut nostettavissa mutta pako ei haitannut. Olin niin nessinä tehokkaasta aamukalastussessiosta että päätin avata oluen, pistää tupakan suuhun ja katsella kun pojat kalastaa, kaikki saalispaineet olivat haihtuneet. Olin helvetin iloinen kun olin päässyt näkemään kuinka kalat tykkäävät tekemistäni vieheistä, talvinen aherrus oli näin palkittu.
     Jatkoimme jossain vaiheessa matkaa alavirtaan, etenimme hidasvirtaista jokiosuutta päästäksemme Jaskan taikaspotin luo. Vuoden 2010 huhtikuussa olimme Jaskan kanssa Viinikanjoella, taikaspotista Jaskalle nousi Hornetilla kirjolohi ja minullekin siunaantui kirjotärppi samasta paikkaa.

Taikaspotilla 2010: Jaska ja kirjo

Taikapaikalla ei taaskaan kauaa kalastettu kun yhdistelmä Jaska ja Hornet olivat jälleen vauhdissa, kirjolohihan se sieltä nousi! Mattii ja minä yritimme myös kalaa hitaasta vedestä mutta taikapaikan fibat olivat sellaiset ettei muilla kuin Jaskalla ja Hornetilla ollut saalisonnea. Kala nappasi kymmentä vaille yhdeksän.

Taikaspotilla 2011: Jaska ja kirjo

Päivä alkoi olla aika lämmin, pakkaset olivat muisto vain kun lähestyttiin keskipäivää, flunssainen kroppa hikosi kuin saatana. Jatkoimme matkaa kohti Lehtiskoskea.
     Emme olleet vielä saaneet juksattua taimenta koko aamupäivän aikana eikä Viinikanjoen ensikertalaiselle Mattiille ollut tullut vielä kalakontaktia, nämä asiat olisi korjattava jotta reissusta muodostuisi täydellinen.
Katselimme Lehtiskosken kuohuja ja laskeuduimme rantapenkalle Mattiin kanssa piiskaamaan hyvännäköistä kohtaa pauhujen keskellä, Jaska jäi virittelemään vehkeitään. Mattii oli porukan ensimmäinen taimenbongari huomatessaan kuinka täpläkylki seurasi viehettä, syöntihaluja ei kalalla kuitenkaan ollut tarpeeksi.
    Talsiminen jatkui kohti Viinikankoskea. Sillan yläpuolella sidoin siimaan Inarin Kärppäsaaren rannasta löytämäni punavalkoisen Emman. Valinta osoittautui mainioksi sillä melko pian vaappuun tälläsi hyvänkokoinen kirjolohi kuitenkaan tarttumatta kunnolla. Pari heittoa lisää  ja kapulaa vietiin taas. Pian rannalla olikin kaunis 42 senttinen luonnontaimen, kello näytti tasan yhtätoista. Kalalta henki pois, kurkku auki ja valokuvia ottamaan...

 

Ruma jätkä ja kaunis kala

Mattiillakin nappasi kala melkein heti meikäläisen kalan jälkeen, taas oli kyse taimenesta mutta koko ei riittänyt ja kala palautettiin veteen, reissu oli kuitenkin pelastettu sillä koko kolmikko oli saanut kalan rantaan.

Mattii valmistautumassa taimenenvapautushommiin

 Jaskallekin tarrasi taimen, alamittainen mutta taimen kuitenkin. Juotava oli loppunut ja helle hillitön. Lähdin lompsimaan kohti kauppaa kun pojat painuivat Viinikankoskea alavirtaan. Saatanallinen hiki iski kun painelin sotisopa päällä flunssaisena Parkanon katua. Tarmo-kaupan myyjätär katseli varmaan oudoksuen kun kauppaan astui jätkä jonka naama on hikipisaroiden peitossa, maksaessa ulkonäköni vähän hävetti, varsinkin kun ostokset olivat kolme olutta, vissypullo ja mehujää. Palasin ottipaikalle vartomaan poikia, näin myös päivän ensimmäisen ja viimeisen porukkamme ulkopuolisen kalamiehen, mies oli viuhuttamassa perhoa, oli kuulemma saanut kirjon ylempää.
  Painelimme lopulta pikkuhiljaa takaisin ylös autojen luo, ainoa kala ylösnoustessa oli Jaskan pikkuahven. Ajelimme vielä Viinikankosken niskalle päättämään kalastuspäivää. Helle oli saanut kalat melko ottihaluttomiksi  ja mekin olimme melko väsähtäneitä.
Jaska loikoili selällään ja uitteli mun sitomaa liitsiä, yhtäkkiä rento mies havahtui: " Onko siellä kala, HEI SIELLÄ ON KALA! Haavi, haavi, missä haavi?!" No haavihan löytyi ja rannalle nousi hieno kirre, siitäkin huolimatta että Jaska aloitti taistelun selällään maaten. Jaska nappasi jo toisen kalan samalla liitsillä, edellinen nappasi Siuronkoskella, tämänkertainen kala oikaisi vieheen koukkua melkoisesti.

Jaska ja kirre numero kaksi

Nälkäkin alkoi jo päivänpäätteeksi olemaan melkoinen

Päivän lopputyönä keräsin vielä valkovuokkoja sunnuntaista Äitienpäivää varten, sitten olikin jo aika lähteä kohti kotia. Hyvästelimme Mattiin ja samalla sovimme että toukokuun lopulla taas tavataan kalastuksen merkeissä.
Hienon kalastuspäivän päätteeksi kotimatkalla tapahtui vielä antikliimaksi, ajelin Särkänniemen kohdalla "vanhoihin vihreisiin" ja kotimatkan viimeinen peltikyttä otti kuvan, postia odotellessa...

Loppuun vielä meikäläisen parhaat vieheet reissulla: Omenavaappu, Tiura-lusikka, Mäntyvaappu ja Emma