Näytetään tekstit, joissa on tunniste hauki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hauki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

JAE 53. KEVÄTRETKI PARKANOON JA KIHNIÖÖN 2012


Retken ajankohta oli 19.-20. toukokuuta 2012

Retkikuntaamme kuului Ake, Make, Pera ja mä... eikun siis Mattii, Jaska, Matias ja mä. Olimme sopineet kaksipäiväisestä retkestä Parkanon Viinikanjoelle ja Kihniön Taimenkoskille. Aamuhämärissä kun alakerran Jaskan kanssa oltiin napattu Matias kyytiin, oli sellainen tunne että tällä retkellä kaloja nousee kuin vettä vain. Mattii tulisi Seinäjoelta ja tapaisimme toisemme Parkanossa. Olin värkännyt lusikkasatsin jota koeuittelisin retkellä.
Itsetaottua kuparia ja messinkiä.
Lähtökohta reissulle oli sellainen että Matias oli ensi kertaa koskihommissa, Jaska tunsi etukäteen Viinikanjoen metkut ja Mattii ja minä oltiin kalastettu aiemmin molemmat kohteet.
 Parkanoon kun päästiin, mentiin suoraan edellisvuoden retken ottipaikalle.

Jaska ottimestalla.
                      
 Ensimmäinen kala napsahti heti aamusta meikäläisen oranssiin Countdowniin, saalis ei ollut taimen eikä kirre vaan pienehkö hauki. Kalakulinaristi Jaska otti kalan itselleen perattavaksi ja jatkojalostettavaksi.
Haukea huljuttelemassa.
 Mattiikin saapui pelipaikoille. Ottipaikka ei enempää kalaa tarjonnut, niinpä lähdimme tarpomaa jokea ylöspäin.
Matias ja Mattii aamumeiningeissä.
 Hitaasti virtaava joenpätkä sisältää Jaskan taikapaikan, mistä Jaska on aiempina vuosina napannut kirjolohen. Paikan taika sitoi jätkiä, itse lähdin melko pian malttamattomana kohti "invasuvantoa".
Siimassa oli harmaa Spearhead kun viskaisin kuohujen edustalle, nopeasti tuli kunnon tärppi ja olin innoissani. Hetken luulin taistelevani megataimenen kanssa, todellisuudessa vastassa oli messevä hauki. Haavi oli pojilla, niinpä jouduin nostamaan kalan valkoisesta vaahdosta ottamalla vaapusta kiinni. Otin kalan rannalle, kuvasin irrotin ja pökkäsin takaisin veteen.
Vanha kunnon koskihauki.


 Taikapaikka eikä oikein mikään muukaan paikka tarjonnut meille haluttua saalista, aamun optimismi alkoi karisemaan Viinikanjoen osalta. Ainoa lohikalasaalis koitui lopulta Mattiille jonka vaappua puri pieni taimen.
Mattii irrottaa viehettä pilkkukyljen suupielestä.
 Palasimme kalastellen virtaa alaspäin autoille. Menimme vielä hetkeksi rullatuolikalastajien laiturille, kalaa ei tullut ja sadekin alkoi. Viinikanjoki vuonna 2012 tuotti pettymyksen, lähdimme jupisten ajelemaan Kihniön suuntaan.
  Kihniössä aloitimme kalastuksen Kuorekoskelta, asiat tuntuivat menevän päin helvettiä, Kuorekoskikaan ei tarjonnut kalaa. Henkilökohtaista tuskaa lisäsi Ziege-siiman paljastuminen paskaksi naruksi, vetolujuus oli niin surkea että vieherasiassa soi blues.
Nooh, paistaa se aurinko risukasaankin, menimme Koskelankoskelle, siellä puri Lottoa reissun eka mittataimen, kokoa oli joku sentti päälle 40.
Kasakka esittelee saalistaan.


Melkein heti minulle iski kala uudestaan, Ziege näytti taas paskuutensa. Mittataimen puri Lottoa, hyppäsi pari hienoa hyppyä, parkkerasi kiven kylkeen ja siima meni poikki helposti kuin mikä, vitutti hieman.
Meillä oli makuupussit mukana ja tarkoitus oli yöpyä Koskelankosken laavussa, oli vain pikku probleema, siellä notkui pari heppua. Hemmot olivat tulleet maamme eteläosasta. Ensin he olivat menneet Ikaalisten Poltinkoskelle, todenneet sen kalattomaksi ja varasuunnitelma beenä tulleet Kihniöön. Kihniökään ei ollut tarjonnut heille kalaa. Kun he poistuivat laavusta, me valtasimme sen ruuanvalmistushommiin. Jaska fileoi taimenen ja kala pistettiin valmistumaan laavulla olleeseen halsteriin.

Fileerausta.

Rankaakin kypsyteltiin.
 Illansuussa etelänpojat saapuivat laavulle, he kertoivat ettei kalaa ollut noussut ja he lähtisivät ajelemaan kotia kohti. Paljastui myös että olimme tietämättämme käyttäneet poikien halsteria, mahtoi tuntua suolalta haavassa kun tuntemattomat valmistivat saalinsa heidän vehkeellään. Sori pojat!
Illalla tiesi olleensa koko päivän kalassa, väsytti niin maan vietävästi. En tiedä mitä kello oli kun kääriydyttiin pusseihin, uni tuli kuitenkin tarpeeseen.
Mattii on väsynyt.
 s
Matias on väsynyt.
 Uusi päivä, uudet fibat. Kalastimme kaikkien parhaiden taitojemme mukaan, saalista ei piru vie tullut, paitsi Mattiille.
 Menimme Myllykoskelle jota voi kutsua myös Mattiikoskeksi. Vuonna 2011 Mattii sai sieltä mittatimenen, niin myös vuonna 2012. Satuin parahiksi paikalle todistamaan pyyntitilannetta, Mattii hoiti homman tyylikkäästi kotiin.
Tule kaveri sieltä.

Hieno kala tuo hymyä huulille.
 Mattiin suurin kalastusinto laukesi mittakalaan, hän oli valmis kotimatkalle. Hommaan meinasi tulla este. Ollessamme Myllykosken parkkipaikalla, Mattii huomasi autonavaimien olevan lukitun auton sisässä. Koitimme eri tavoin murtautua ajopeliin, lopulta löytyi huojentava ratkaisu, sovitin nimittäin Avensikseni avainta Mattiin auton lukkoon. Perkule, ovi avautui! Poikkesimme vielä Ylinenkoskella, sieltäkään ei saalista tullut aloimme olla kypsiä kotiinlähtöön.
Ylisen Jaska ja Mattii
 Kaloja ei saatu niin paljon kuin ennakkotoiveissa oli, onneksi seura oli hyvää ja paikat hienoja. Erityisesti Matiakselle olisi toivonut taimensaalista, olosuhteet eivät kuitenkaan antaneet armoa, joka jätkälle tuli aimo annos lisäkokemusta. Toivottavasti retkikuntamme kokoontuu jälleen vuonna 2013.
Ylväs kalastaja.

Koskela


torstai 20. joulukuuta 2012

JAE 43. KUVIA VUODEN 2012 VARRELTA

Vuoden 2012 ensikuukaudet menivät lähinnä Tammerkoskella kalastellen. Taimenia, kirjolohia ja järvilohia nousi oikein tyydyttävästi. Erityisen hyviksi vieheiksi osoittautuivat Kineticin Goby ja Salty-lusikat. Halpiskevennetyt puijasivat kaloja todella hyvin kylmällä vedellä.






Halpiskevennettyjen juksaamia maaliskuun puolivälissä
Alkukaudella tuli onnistumisia tuli myös omilla vieheillä, liitsit toimivat kuten ne olivat toimineet edellisvuonnakin. Tammikuun alussa sain melkein elämäni ensimmäisen siian omalla liitsillä, niin lähellä, niin kaukana. Suuri ilo syntyi kun sain kusetettua järvilohta itsetaotulla kuparilla.
Komea kirjolohi ja valkoinen liitsi maaliskuulta

Tällä kuparinpalalla skoijasin lohta, usko kädentaitoon kasvoi lujasti.
 Maaliskuussa tapahtui myös sellainen juttu että sain elämäni ensimmäisen mitallisen järvilohen. Järvilohi puri Falkfishin Böx-lusikkaa.

Mitallinen järvilohi

Maaliskuussa käytiin kaverini Mattiin kanssa Virroilla testaamassa Kotalan kosket. Maa oli valkoinen ja hauskaa oli, kaloja ei nähty koko reissulla ensimmäistäkään.
Koskimaisemaa Virroilta
 Pääsiäisenä ei tullut kalastettua, sen sijaan tuli nautiskeltua kalajasta, saunasta, avannosta, hyvästä seurasta ja pääsiäiskokosta.
Kokon äärellä Pemun jäällä

Hyvästä seurasta puheen ollen, keväällä sain pari kalastusvierasta Tampereelle. Helsingistä tuli PAR ja Porista Igors. Kaloja ei ihmeemmin saatu, Igors kuitenkin sai huijattua ylös elämänsä ensimmäisen järvilohen ja Tammerkoski tuli vieraille tutuksi. Suurinta ihmetystä kavereissa aiheutti oikean lupavalvojan bongaaminen.
Igors ja järvilohi

PAR Välikosken maisemissa
 Toukokuun alussa käytiin alakerran  isännän kanssa Melolla vuorikiipeilemässä ja kalalla. Luvalliselle kalastuspaikalle laskeutuminen oli jännää puuhaa. Kalojakin saatiin.
Alakerran isännän juksaama keväthauki

Muutama kookas ahven nousi, tässä pienin niistä
 Toukokuun puolivälin maissa lähdettiin neljän hengen iskuryhmällä yön-yli-reissulle Viinikanjoelle ja Kihniön Taimenkoskille. Nihkeää oli kalantulo, jotain kuitenkin saatiin.
Jaska fileeraa Kihniöläistä taimenta

Mattii pitelee Kihniöläistä taimenta

Kesäkuun alkupuoliskolla oltiin kolmevuotiaan kuopuksen kanssa ongella, elämän ensimmäiset ahvenet ja särjet nousivat tyylillä ylös. UL-virvelin pitely ja kelaus sujui kuin vanhalta tekijältä.
Nuorna vitsa väännettävä


 Alakerran Jaskan kanssa lähdettiin yhtenä päivänä hakemaan ruokalaa, homma meni totaalisesti putkeen...
Muutama ruokakala


Juhannuksena ei paljoa kalasteltu, silloin juotiin kaljaa ja potkittiin rankkareita
Mökkijuhannus

Juhannuksen jälkeen alkoi loma ja jouti Ähtärinjärvelle uistelemaan. Ähtärinjärvi tarjosi kuhia, ahvenia ja haukia. Yksi karkuutus jäi kaudesta kaivelemaan, kala oli todennäköisesti jättikuha.
Ähtärinjärvellä, etualalla esikoinen...
...kuopus tietysti myös mukana.
 Näsijärvelläkin tuli notkuttua, joskus joku kalakin tarttui uisteluvaappuun notkumisen lomassa
Näsijärven kuha
Heinäkuun lopulla koitti hartaasti varrottu Lapinreissu. Heti reissun kärkeen sain elämäni ensimmäiset siiat Inarijärvestä. Yhden Inariyön jälkeen lähdettiin Mattiin kanssa Näätämölle ja päätettiin reissu Luttojoelle. Tästä reissusta on tarkoitus tehdä ihan oikea blogikirjoitus.

SIIKA SIIKA!!!!

Näätämön Mattii

Näätämön maisemaa. Vähänkö messevännäköistä.

Luttojoella vilkkuu Jaakopin perse

Lapin jälkeen ei kalastus tuntunut hetkeen miltään, kyllä sitä tuli kuiteski kalasteltua. Mm. Tainionvirta tuli testattua, sieltä ei tullut räpsäistyä yhtään kuvaa.
Nässyllä veneilemässä

Kuopus nostaa kalaa...

... esikoinen nosti jo.
Syksyllä/alkutalvella alkoi omat lusikat toimimaan oikein kunnolla, loppuvuodsta nousi myös kauden kaksi suurinta taimenta.
Kuuskuuskuus toimii...

...ja toimii

Rauhoitus päättyy ja kaksikiloinen nousee

Kauden suurin nousee joulukuisissa fiiliksissä, omalla lusikalla...

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

maanantai 16. tammikuuta 2012

JAE 27. KALASTUSKAUSI 2011


Aika lyödä pakettiin kalastuskausi 2011. Kohtasin kolmetoista eri kalalajia, kaloista kirjoitan siiskin ensin.

TAIMEN 42kpl
Taimenenpyynnistä jäi lopulta tosi hyvät fiilikset, sain kauden aikana elämäni neljä suurinta taimenta. 52-senttinen nappasi tammikuussa Tammerkoskesta. Syysrauhoituksen jälkeen Kuusaalta sain myös ennätystä sivuavan 52-senttisen.
Tammerkoski tarjoili parastaan loppuvuodesta 63- ja 55-senttisillä kaloilla, luonnonkaloja molemmat.

Ensimmäisen sain 7. tammikuuta ja viimeisen 19. joulukuuta

Ottivieheitä: oma liitsi, Blue Fox Lucius, Lill Zigge, Emma, Lotto, Abu Droppen, Kapun Taimen, Shoehorn, Luhr Jensen Laxee, Häjyy, oma Omenavaappu, Lastusen Top Secret, Minnow Spoon, Bete Krokodil, matojigi
63cm ennätyskala

55 cm upea kala

Kuusaan sporttinen 52cm
Taimen ja Minnow spoon

AHVEN 203kpl
Ahvenia nousi yllätys yllätys määrällisesti eniten. Kertaakaan ei tullut lähdettyä kalaan ahvenenkiilto silmissä, kalat tuli saaduksi lähinnä muun kalastuksen sivutuotteena.

Ensimmäisen sain 6. maaliskuuta ja viimeisen 8. marraskuuta

Ottipelejä: pystypilkki, oma liitsi, mato-onki, matojigi, Nils Master Invincible, Blue Fox Lucius, Mepps, Lotto, Lill Zigge, Riko-vaappu, oma Mäntyvaappu, oma Omenavaappu, Abu Droppen, Rapala CD, Kuusamon Volframilippa, Abu Atom, Blue Fox Vibrax, Wake-vaappu, KUF-lippa, Minnow Rap, Tiura
Tohlopin sinttejä

Naistenlahden affen

Ähtärinsalmesta

KIISKI 3kpl
Kiiskiä nousi hurjat kolme kappaletta.

Ensimmäisen sain 25. maaliskuuta ja viimeisen syyskuussa

Ottipelejä: pystypilkki ja mato-onki

HAUKI 25kpl
Haukikin oli kaudella sellainen kala jota en tarkoituksella pyytänyt sen jälkeen kun olin ensimmäisen bongauskalan saanut. Kaloja tuli kuhanuistelun ohella ja kotiseudulla heitellessä. Suurin kala taisi olla päälle 70-senttinen, yhtään megahaukea ei kuitenkaan tielle sattunut.

Ensimmäisen sain 21. huhtikuuta ja viimeisen 8. lokakuuta

Ottipelejä: Lill Zigge, Minnow Spoon, Shallow Wobbler, matojigi, Lotto, oma Omenavaappu, Riko, Jesse, oma Lippa, Vibrax, Storm syvännevaappu, Volframilippa, Mepps, Häjyy, Abu Atom, Minnow Rap, Nils Master Spearhead
Maastoutunut hagström


KIRJOLOHI 9kpl
Kirjolohia tuli pyydystettyä jokunen. Yllättävimmät kalat nousivat ongella lähirannasta. Suurin fisu ylitti puolen metrin ja kahden kilon rajat. Näsijärvestä pyydetyt kalat olivat todella hyvänmakuisia, maun suhteen petyin Jormasjoesta pyydettyihin kirreihin.

Ensimmäisen sain 7. toukokuuta ja viimeisen 3. joulukuuta

Ottipelejä: Tiura, mato-onki, Mepps, Lotto, Laxee, Kapun Taimen, matojigi
Parin kilon jytky ja Laxee-lusikka
Lähirannan kirre

Viinikan fisu

HARJUS 4kpl
Harkimoita ei ihmeemmin tullut saatua, eikä edes kovin kookkaita. Lappiin olis päästävä!

Ensimmäisen sain 10. toukokuuta ja viimeisen 16. marraskuuta

Ottipelejä: Lill Zigge, Mepps, oma liitsi
Omalla liitsillä harkimo Nokiselta
SÄRKI 44kpl
Särkiä tuli kun onkivapakin oli välillä käytössä, lisäksi yksi hullu kaveri hyökkäsi omenavaapun kimppuun ja jäi suustaan kiinni:)

Ensimmäisen sain 15.toukokuuta ja viimeisen 24. lokakuuta

Ottipelejä: mato-onki ja oma Omenavaappu

SALAKKA 19kpl
Salakoitakin tuli onkihommissa, lisäksi yksi raukka tarttui kyljestä vieheeseen

Ensimmäisen sain 22. toukokuuta ja viimeisen heinäkuussa

Ottipelejä: mato-onki ja Shallow Wobbler

LAHNA 2kpl
Lahnat nousivat lähirannasta ongella.

 Ensimmäisen sain 3. kesäkuuta ja toisen heinäkuussa



KUHA 22 kpl
Kuhia nousi pääosin Ähtärinjärvestä vetämällä. Näsijärvestä pyydin elämäni ensimmäisen lusikkakuhan.

Ensimmäisen sain 24. kesäkuuta ja viimeisen 27 elokuuta

Ottipelejä: Riko, Jesse, Blue Fox Lucius, Storm syvännevaappu, Lotto, Minnow Rap, Nils Master Invincible
Juhannuskalaa

Kuha ja mä

Kuhat vartoo uuniinmenoa

Kuhat hengailee kaivonkannella

JÄRVILOHI 14kpl
Järvilohet nappasivat Tammerkoskesta ja sen ympäristöstä. Kaikki kalat olivat pituudeltaan suunnilleen 35 sentin tuntumassa, en ole vieläkään päässyt syömään järvilohta.

Ensimmäisen sain heinäkuussa ja viimeisen 23. marraskuuta

Ottipelejä: Shallow Wobbler, Lill Zigge, Taimen Super, Kapun Taimen, Salt Water-lusikka, Lucius, Laxee, oma liitsi

KOLMEPIIKKI 1kpl
Kalan pyydystin käsin kesälomaretkellä Turun saaristossa.

SÄYNE 1kpl
Kauden ainoa säyne nousi Tarvaalasta volframilipalla.



KALOJA NOUSI KAIKKIAAN 389 KAPPALETTA.
Kuudensadan kalan "tavoite" ei täyttynyt mutta väliäkö tuon, hauskaa oli!!!