JAE 53. KEVÄTRETKI PARKANOON JA KIHNIÖÖN 2012

Retken ajankohta oli 19.-20. toukokuuta 2012

Retkikuntaamme kuului Ake, Make, Pera ja mä... eikun siis Mattii, Jaska, Matias ja mä. Olimme sopineet kaksipäiväisestä retkestä Parkanon Viinikanjoelle ja Kihniön Taimenkoskille. Aamuhämärissä kun alakerran Jaskan kanssa oltiin napattu Matias kyytiin, oli sellainen tunne että tällä retkellä kaloja nousee kuin vettä vain. Mattii tulisi Seinäjoelta ja tapaisimme toisemme Parkanossa. Olin värkännyt lusikkasatsin jota koeuittelisin retkellä.

Itsetaottua kuparia ja messinkiä.

Lähtökohta reissulle oli sellainen että Matias oli ensi kertaa koskihommissa, Jaska tunsi etukäteen Viinikanjoen metkut ja Mattii ja minä oltiin kalastettu aiemmin molemmat kohteet.
 Parkanoon kun päästiin, mentiin suoraan edellisvuoden retken ottipaikalle.

Jaska ottimestalla.

                      
 Ensimmäinen kala napsahti heti aamusta meikäläisen oranssiin Countdowniin, saalis ei ollut taimen eikä kirre vaan pienehkö hauki. Kalakulinaristi Jaska otti kalan itselleen perattavaksi ja jatkojalostettavaksi.

Haukea huljuttelemassa.

 Mattiikin saapui pelipaikoille. Ottipaikka ei enempää kalaa tarjonnut, niinpä lähdimme tarpomaa jokea ylöspäin.

Matias ja Mattii aamumeiningeissä.

 Hitaasti virtaava joenpätkä sisältää Jaskan taikapaikan, mistä Jaska on aiempina vuosina napannut kirjolohen. Paikan taika sitoi jätkiä, itse lähdin melko pian malttamattomana kohti "invasuvantoa".
Siimassa oli harmaa Spearhead kun viskaisin kuohujen edustalle, nopeasti tuli kunnon tärppi ja olin innoissani. Hetken luulin taistelevani megataimenen kanssa, todellisuudessa vastassa oli messevä hauki. Haavi oli pojilla, niinpä jouduin nostamaan kalan valkoisesta vaahdosta ottamalla vaapusta kiinni. Otin kalan rannalle, kuvasin irrotin ja pökkäsin takaisin veteen.

Vanha kunnon koskihauki.

 Taikapaikka eikä oikein mikään muukaan paikka tarjonnut meille haluttua saalista, aamun optimismi alkoi karisemaan Viinikanjoen osalta. Ainoa lohikalasaalis koitui lopulta Mattiille jonka vaappua puri pieni taimen.

Mattii irrottaa viehettä pilkkukyljen suupielestä.

 Palasimme kalastellen virtaa alaspäin autoille. Menimme vielä hetkeksi rullatuolikalastajien laiturille, kalaa ei tullut ja sadekin alkoi. Viinikanjoki vuonna 2012 tuotti pettymyksen, lähdimme jupisten ajelemaan Kihniön suuntaan.
  Kihniössä aloitimme kalastuksen Kuorekoskelta, asiat tuntuivat menevän päin helvettiä, Kuorekoskikaan ei tarjonnut kalaa. Henkilökohtaista tuskaa lisäsi Ziege-siiman paljastuminen paskaksi naruksi, vetolujuus oli niin surkea että vieherasiassa soi blues.
Nooh, paistaa se aurinko risukasaankin, menimme Koskelankoskelle, siellä puri Lottoa reissun eka mittataimen, kokoa oli joku sentti päälle 40.

Kasakka esittelee saalistaan.

Melkein heti minulle iski kala uudestaan, Ziege näytti taas paskuutensa. Mittataimen puri Lottoa, hyppäsi pari hienoa hyppyä, parkkerasi kiven kylkeen ja siima meni poikki helposti kuin mikä, vitutti hieman.
Meillä oli makuupussit mukana ja tarkoitus oli yöpyä Koskelankosken laavussa, oli vain pikku probleema, siellä notkui pari heppua. Hemmot olivat tulleet maamme eteläosasta. Ensin he olivat menneet Ikaalisten Poltinkoskelle, todenneet sen kalattomaksi ja varasuunnitelma beenä tulleet Kihniöön. Kihniökään ei ollut tarjonnut heille kalaa. Kun he poistuivat laavusta, me valtasimme sen ruuanvalmistushommiin. Jaska fileoi taimenen ja kala pistettiin valmistumaan laavulla olleeseen halsteriin.

Fileerausta.

Rankaakin kypsyteltiin.

 Illansuussa etelänpojat saapuivat laavulle, he kertoivat ettei kalaa ollut noussut ja he lähtisivät ajelemaan kotia kohti. Paljastui myös että olimme tietämättämme käyttäneet poikien halsteria, mahtoi tuntua suolalta haavassa kun tuntemattomat valmistivat saalinsa heidän vehkeellään. Sori pojat!
Illalla tiesi olleensa koko päivän kalassa, väsytti niin maan vietävästi. En tiedä mitä kello oli kun kääriydyttiin pusseihin, uni tuli kuitenkin tarpeeseen.

Mattii on väsynyt.

 s

Matias on väsynyt.

 Uusi päivä, uudet fibat. Kalastimme kaikkien parhaiden taitojemme mukaan, saalista ei piru vie tullut, paitsi Mattiille.
 Menimme Myllykoskelle jota voi kutsua myös Mattiikoskeksi. Vuonna 2011 Mattii sai sieltä mittatimenen, niin myös vuonna 2012. Satuin parahiksi paikalle todistamaan pyyntitilannetta, Mattii hoiti homman tyylikkäästi kotiin.

Tule kaveri sieltä.

Hieno kala tuo hymyä huulille.

 Mattiin suurin kalastusinto laukesi mittakalaan, hän oli valmis kotimatkalle. Hommaan meinasi tulla este. Ollessamme Myllykosken parkkipaikalla, Mattii huomasi autonavaimien olevan lukitun auton sisässä. Koitimme eri tavoin murtautua ajopeliin, lopulta löytyi huojentava ratkaisu, sovitin nimittäin Avensikseni avainta Mattiin auton lukkoon. Perkule, ovi avautui! Poikkesimme vielä Ylinenkoskella, sieltäkään ei saalista tullut aloimme olla kypsiä kotiinlähtöön.

Ylisen Jaska ja Mattii

 Kaloja ei saatu niin paljon kuin ennakkotoiveissa oli, onneksi seura oli hyvää ja paikat hienoja. Erityisesti Matiakselle olisi toivonut taimensaalista, olosuhteet eivät kuitenkaan antaneet armoa, joka jätkälle tuli aimo annos lisäkokemusta. Toivottavasti retkikuntamme kokoontuu jälleen vuonna 2013.

Ylväs kalastaja.

Koskela

JAE 20. KIHNIÖN TAIMENKOSKILLA 28.-29. TOUKOKUUTA 2011

LAUANTAI 28.5

Radio sanoi perjantaina että Pirkanmaalla sataa lauantaina aamusta lähtien mutta illalla selkenee, tämän enempää en uskaltanut sääasioista tietääkään. Aamupäivällä laitoin kamat valmiiksi ja kahden jälkeen lähdin posottamaan kohti Kihniötä.
   Tapasin perillä Maurintori-kaupan pihassa Mattiin joka oli ajellut Kihniöön Seinäjoelta, kävimme hiukan shoppailemassa ja lähdimme kalalle. Kaupan parkkipaikalla tajusin että haavi jäi kotiin, muistelin ettei kapistusta ollut mukana edellisvuonnakaan joten ei syytä huoleen, kaiken lisäksi Mattiilla oli haavi.
   Aloitimme kalastuksen Kuorekoskella. Mattii ei ehtinyt montaa heittoa heittää kun kala oli jo kiinni, mittakala rimpuili itsensä irti lähellä rantaa. Minunkaan ei tarvinnut kauaa heitellä kun rannassa kävi vapautumassa alamittainen joka oli purrut mustaoranssia liitsiä.
   Kalastelin lyhyen koskenpätkän alaosaa kun Mattii tuli sanomaan:
-Käy nappaamassa tuolta kala, se tuolla hengailee mutta ei ota kiinni.
   Montaa kertaa ei tarvinnut oliivinvihreää liitsiä heittää kun taimen oli kiinni, kala oli melkein mitallinen ja sen perään piti muutama askel ottaa alavirtaan ennen kuin sitä pääsi vapauttelemaan. Päivä alkoi mainiosti, heti alkuun paljon tärppejä, mittakaloja ei Kuorekoski kuitenkaan tarjonnut, vielä.
   Ajelimme seuraavaksi Koskelankoskelle. Mattii sai taas kalakontaktin hyvännäköisessä kohdassa, tärppiin päättyi taimenbongaukset lauantailta. Edellisvuonna Koskela oli tarjonnut eniten toimintaa mutta vuosi 2011 oli eri maata. Paistelimme Koskelan laavulla makkaraa ja katselimme samalla kun sinitiaispariskunta piti yllä hurjaa rallia kerätessään poikasilleen sapuskaa. Vaikka kaloja ei enää näkynyt, fiilis oli hyvä, kaikki kalatapahtumat tuli mun duunaamiin liitseihin.
   Joimme iltasella sekstetilliset olutta lasipulloista, jauhoimme paskaa laavulla ja kävimme vielä pimeydessä koittamassa kalannarrausta. Kello oli yli puolenyön kun painuimme makuupusseihin, laavussa loikoillessa ei kauaa tarvinnut unta odotella.

SUNNUNTAI 29.5

Nousimme ylös puoli kuudelta, Mattii keitti trangialla meille aamukahvit ja kahvin jälkeen oli aika ryhtyä miettimään kalahommia. Hetken vippailimme vieheitä Koskelassa, sitten siirryimme Kuorekoskelle. Kuorekoskellakaan ei kauaa vanhennuttu vaan lähdettiin Myllykoskelle missä ei oltu ehditty vielä käydä.
  Myllykoskella oli pakko lisätä hyttysmyrkkyä kun inisijät tulivat iholle. Tulin ylävirran suunnasta alaspäin kun näin Mattiin haavivan jotain puronvarressa. Haavin kyytiin pääsi komea taimen! Kello oli noin puoli kahdeksan kun Mattiin taimenenkka parani 46 senttiin. Ottivieheenä toimi ruotsalaislippa, saamamies oli heittänyt vieheen veteen ja nähnyt hyvän pyörteen, seuraavalla heitolla kala oli jo kiinni.

Mattii ihastelee ennätyskalaa

Myllykoskelta mentiin pyörähtämään Yliselle, siellä juttelimme jonkun Nokialaisen perhohemmon kanssa ja kävimme kopaisemassa koskenpätkän. Ylinen tuntui melko joutavalta ja lähdimme sieltä nopeasti pois.
   Meinasimme poiketa huoltsikkakahveilla mutta paikallinen asema ei ollut vielä auennut, niinpä painuimme Kuorekoskelle mihin meillä oli suurin luotto. Perillä oli kaksi perhojantteria vispailemassa. Jossain välissä sanoin kessutellessa Mattiille:
- Nyt mä käyn nappaamassa noille jätkille malliksi kalan.
Vippaus ruskealla liitsillä, uitellessa bongasin pyörteen, toinen heitto bongauskohtaan ja kala kiinni. Sain taimenen rannan lähelle, katselin kalan olevan alamittainen ja siksipä polttelin rauhassa tupakkini loppuun ennen vapautuspuuhia, samalla  vilkaisin sivusilmällä että perhopojat olivat varmasti huomanneet tilanteen. Ei minulla oikeasti ole perhomiehiä vastaan, perhovapa vs virveli on vaan hauskaa leikkiä.
Liitsi oli sen verran nielussa että ilman pihtejä vapautusta ei voinut suorittaa, nostin kalan kuiville ja mittasin sen huvikseni äkkiä, mittanauha näytti jokusen millin yli 40 senttiä. Kala ei päässytkään vapauteen vaan sai iskun päähänsä, saisivatpahan tenavat vähän maistiaisia ja kala olisi muutenkin todisteena siitä että kalalla on oltu eikä humpsuttelemassa.

Meikäläinen ja snadi taimen(40cm)

Perhopojat poistuivat paikalta ja me jäätiin. Välillä tuli tärppejä mutta rannalle ei mitään. Kahvihammasta alkoi rajusti kolottamaan. Sanoin Mattiille:
- Lähdetäänkö kohta kaffelle, mä nappaan tuolta vielä yhden kalan, tartten viis heittoa.
Ensimmäinen heitto, toinen heitto ja kolmannella kiinni! Pieneen harmaaseen Lottoon otti kunnon kala kiinni, taas piti kala hiukan seurailla, kala myös otti loikkaa kun sitä vitutti niin kovasti. Mattii sanoi:
- Mä voisin käydä autosta hakemassa haavin, pikku hetki.
Minä jatkoin kalan kanssa vääntöä ja sain sen rannalle väsyneenä, en tajunnut että Mattii oli jo ihan lähellä haavin kanssa vaan idioottina yritin omin keinoin kalaa lopullisesti kuiville. Mitäs kävikään? No siima meni tietysti poikki ja kala tipahti rantaveteen, syöksyin perään ja tarrasin kalaan mutta lopputulos oli sama kuin aina, liukas kala otti hatkat. Kala oli oikein kunnolla mitallinen ja hienonnäköinenkin, jos kalaa vitutti jossain vaiheessa niin nyt vitutti allekirjoittanutta! Jos olisin vartonut haavimiestä kymmenen sekuntia kauemmin niin kala olisi tätä kirjoitettaessa jääkaapissa! Nooh, kitkerät tunteet ovat osa kalastuksen viehätystä.
    Poikkesimme Mattiin kanssa huoltsikkakahveilla puolenpäivän maissa, Mattii päätti fiksuna jätkänä lähteä ajelemaan takaisin Pohojammaalle ennen kuin väsyttää liikaa. Minä pyörähdin vielä pikaisesti Myllykoskella. Himot olivat Myllykoskenkin jälkeen liian suuret ja kävin VIELÄ KERRAN Kuorekoskella, saldoksi tuli yksi karkuutus CD1:llä ja Lotolla alamittainen joka palautui veteen.
   Reissu oli hieno, kumpikin sai kotiinviemisiksi kalan(toinen enkkakalan), tapahtumia piisasi ja seura oli mainiota. Kalakuume senkun vaan nousee, pakko päästä taas pian retkelle!