torstai 15. maaliskuuta 2012

JAE 31. TAIMEN, TAIMEN JA TAIMEN


Oijoi, vapaapäivä! Alakerran isäntäkin hommasi Tammerkoskelle kausiluvan ja lähti virvelihommiin mukaan. Aamulla oli pakkasta, tästäkin huolimatta fiilarit oli kovat kun tiesi kelin päivän mittaan lauhtuvan. Tunne kalantulosta oli vahva.
  Aloitimme kosken yläosasta, ei kalaa. Koitimme kansallismaiseman kohdalta, ei kalaa. Seuraavaksi välikoskelle, ei kalaa. Ratinan suvanto, ei perkele vie kalaa. Pyhäjärven suulla, ei kalan kalaa.
  Päätimme painua koskenvartta takaisin ylöspäin, koitimme jälleen välikoskea. Kalastimme eri puolta kuin alaspäin tarpoessamme. Sidoin siimaan halpiskevennetyn, Saltyn. Pitkän tyhjänkalastuksen jälkeen oli hienoa tuntea tärppi, samalla kelauksella neljä tukistusta! Seuraavallakin heitolla pääsin koittamaan tartutusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Joidenkin heittojen jälkeen viimein taas tärppäsi ja nyt oli kala kiinni! Naapuri toimi haavimiehenä ja kauden ensimmäinen mittataimen oli tosiasia, JES!
Kauden eka mittataimen, 45cm
Saaliskessun  ja valokuvauksen jälkeen jatkui kalastus. Vaihdoin isompaan halpiskevennettyyn, Gobyyn. Goby oli kova, ekalla heitolla kala kiinni! Taas naapuri haavi ja minä operoin vavan kanssa.
Jälleen sai olla polleana...
Tuntuu hyvältä, 46 senttiä taimenta käsissä

Taas kessua , valokuvausta ja tekstaria kalakaverille.  Pienen hengähdystauon jälkeen oli mukava  jatkaa kalastusta. Ei tarvinnut Gobyn kanssa montaa viskausta tehdä kun jälleen kerran lusikkaa vietiin. Jarru päästi pientä mouruntaa ja kala pisti vastaan, nyt oli kyseessä edellisiä kaloja jämerämpi fisu. Kun kala iski, naapurin suusta pääsi: "Taasko? Voi vitun jätkä!". Minä vastasin taistelun tuoksinassa: "Mä oon pahoillani. Voisitko taas hoitaa haavihommat?:)". Taistelu päättyi kalan osalta haavinperukoille. Ai saatana, kiintiö täynnä!!!
52 senttiä käsissä, hieno päivä!

Kiintiö täynnä, ei hitto, kiintiö on täynnä, voi muna! Jouduin lopettamaan kalastuksen kesken mahtavan meiningin, 45 minuutissa kolme mittatanelia. Aloin katselemaan kaverin kalastusta ja polttamaan Belmontia, hiukan korpesi kun kaverille ei ollut täpsähtänyt vielä edes kunnon tärppiä. Läksimme jossain vaiheessa talsimaan virtaa ylöspäin. Kaveri kalasti vielä hetken kansallismaisemaa ja yläosaa. Yläosassa hieno taimen seurasi naapurin jigiä, ei pirulainen vaan ottanut kiinni. Mukavaa kuitenkin kun päivä päättyi kalaäksöniin naapurinkin osalta
Kaloista kaksi otin ittelle ja yhden otti naapuri, huomenna mennään taas uudelleen  haastamaan fisuja, silloinkin on vapaapäivä!!
Loppuun vielä yksi mehustelukuva:
Taimen, taimen, taimen ja ruma karvanaama

4 kommenttia:

  1. Joo,o. Puhelin taas piippas päivällä ja melkein arvasin kuka siellä koodailee. piippiippiip ja vielä kerran piip piip piip. Kova putki jätkällä menossa. Luulisi että siellä on rannat täynnä kalastajia, kun sana leviää. On poijjaat komia setti! Kolme kirkasta ja hyvänkokoista taimenta. Aivan huikeeta, onnittelut!

    VastaaPoista
  2. Thänks mään! Tammerkosken keskiosien saaliita en paljoa jaksa salailla, kesällä kalastelen kuiteski jossain muualla. Ei siis haittaa vaikka sakkia alkaisikin näkymään. Tekstareiden paluuvastaus eli "homo" alko heti naurattamaan:)

    VastaaPoista
  3. Jätkä on kyllä rykässy oikeen pietarin saaliin! Saispa itte edes yhden tommosen joskun..

    VastaaPoista
  4. Äijä taas käyny virpomassa hyvällä menestyksellä,kyllä on komeita kaloja jälleen :) Täytynee joku päivä raahautua koskelle, kun kerran kalaa on liikkeellä...
    Mutta jatka samaan malliin, näitä on mukava lueskella ;)

    VastaaPoista