JAE 16. PÄÄSIÄINEN ÄHTÄRISSÄ

Keskiviikko 20.4 2011

Olimme saapuneet perheeni kanssa Ähtäriin vanhempiani moikkaamaan edellispäivänä. Keskiviikkoiltapäivänä päätin alkavasta flunssasta huolimatta mennä käymään Ähtärinsalmella koeuittamassa elämäni ensimmäistä itsevalmistettua lippaa.

Ensimmäinen omateko-lippa

Kävelin salmen rantaa pitkin lippaa viskellen, ilo oli suuri kun lehti pyöri messevästi! Bongasin yhden katiskan ja tarkistin huvikseni mitä se sisältää, siellä oli viitisen kyrsiintynyttä haukea. Pistin siimanpäähän kiinni Blue Foxin Lucius-lusikan ja päätin alkaa yrittämään vuoden ensimmäistä haukea.

Huhtikuinen Ähtärinsalmi

    Kello huiteli iltapäiväkolmen ja -neljän väliä tihkusateisena ja tuulisena keskiviikkona kun sain aikaan tapahtuman. Huomasin kuinka viehettä seurasi sillankupeeseen kala, ajattelin: "Hienoa, vuoden eka hauki".
Tein voimakkaan tartutusvedon ja silmät olivat pudota päästäni kun näin kuinka ilmassa lensi mitallinen taimen!
Kala mätkähti rantakiveen ja kimposi siitä kohti vettä, yritin läpsiä sitä takaisin parempaan suuntaan ja huusin:
" ET SAATANA MENE SINNE VETEEN, NYT VITTU PYSYT TÄÄLLÄ!!!"
Kala ei huudoistani välittänyt  vaan mätkähti veteen, yritin vielä kädellä saada otteen vedessä olevasta kalasta mutta yritys oli tuomittu epäonnistumaan.
    Seuraavat viisi minuuttia kroppa tärisi ja suu päästi jupinaa, en pystynyt edes tupakkia polttamaan koska vitutus lamaannutti ruumiintoimintojani liiaksi. Voimakas reaktio johtui siitä että taimenkontakti oli minulle ensimmäinen kahteenkymmeneen vuoteen Ähtärinjärvellä, edellisen taimenen sain elämäni ensimmäisenä pilkkikalana pikkupoikana. Laskennallisesti kohtaan siis seuraavan taimenen Ähtärinjärvellä 50-vuotiaana, saatana.
   Illalla kävin seitsemän jälkeen vielä heittelemässä vieheitä, kaloja ei näkynyt eikä kuulunut. Nappasin kuvan saaresta jonka edustalle lapsena vein elämäni ensimmäistä kertaa katiskan pyyntiin, opettajana minulla oli eräs Kalastaja-Jaakko josta aika on jo jättänyt.

Isot-Sammalet-saaret

Torstai 21.4 2011
Kahdeksan maissa heräsin kun minulle laulettiin Paljon onnea vaan, lapset olivat piirtäneet minulle hienot kortit ja lahjapakettiin oli kääritty kaksi erikoisväristä Jesse-vaappua. Hieman ennen puolta päivää otin tunnin omaa aikaa ja kaahasin taas salmelle, auton jätin tällä kertaa Kalastaja-Jaakon tyhjän talon pihaan.
Lähdin etenemään rantaa pitkin kohti siltaa, muutaman heiton perästä siiman päässä vikuroitiin. Vikurointityyli paljasti että nyt ollaan tekemisissä hauen kanssa. Vuoden eka hauki tarrasi Abun Lill-Ziggeen, hassua että taimen puree haukilusikkaa ja hauki taimenlusikkaa... Vapautin hauen koska sillä oli vielä kasvuvaraa ja edelleen jaksoin haaveilla taimenateriasta.

Vuoden eka hauki

Kalastin vain vajaan tunnin ja painuin majapaikkaan, myöhemmin päivällä en enää kalalle jaksanut, flunssa verotti fysiikkaa.

Perjantai 22.4. 2011
Aloitin Pitkäperjantain heräämällä ennen seitsemää ja painumalla aamukahvin jälkeen kalalle, jälleen Ähtärinsalmelle. Linnut lauloivat ja keli oli oikein kaunis, kiertelin rantoja kalastellen kalat eivät napanneet. Ohitseni souti paikallinen ukkeli.

Minä: Onko nuo verkot tuolla saaren edustalla sun?
Ukkeli: On.
M: Mitä sieltä nousee?
U: Lahanaa ja ahaventa

Päätin jatkaa matkaani seuraavaan kalastusspottiin, otin suunnakseni Ryötön. Inhajoen loppupätkä eli Ryöttö oli muuttunut sitten viime näkemän.

Ryötön vedet loistavat poissaolollaan

Ryötöllä ei näkynyt merkkiäkään kevättulvista sillä vettä ei ollut paljon paskaakaan. Ähtärissä on mahtava pikkukaupunkimeininki, jos jokin kummastuttaa niin kysy keltä vaan, saat vastauksen. Lähetin aamuisen viestin ystävälleni: "Mihin Ryötön vedet on menneet?". Hetken kuluttua sain vastauksen:

"hasa! Rakentavat uutta voimalaa."

Menin alavirtaan virtaamattoman veden luo hetkeksi heittelemään kunnes totesin että voisimpa siirtyä seuraavaan kohteeseen, Vääräkoskelle. Bongasin ennen lähtöä rantakurasta Kuusamon lusikan, saappaat upposivat melkoisen syvälle kuivatun joen pohjamutaan kun kävin vieheen keräämässä.

Ruma jätkä Vääräkoskella

      Kaijantien ja Itä-Peränteentien risteyskohdan Vääräkoski on kuulunut joitain vuosia erityisesti kevätkalastuskohteisiini. Heittelemällä on noussut haukia ja ahvenia, muuta eläimistöä ovat majavat joita usein näkee hyvinkin läheltä.
Kauniissa kelissä heittelin kaadettujen puiden välissä, tärppiäkään ei napsahtanut vaikka kutina oli hauen suhteen hyvää luokkaa. Itsenakuteltu Salama-lusikka jäi jonkin vedenalaisen majavankaadon koristeeksi, tulipahan uitettua viehettä rohkeasti huolimatta tunnearvosta... Kalastuksen lomassa napsin hieman kuvia Vääräkoskesta.

Vääräkoskea Kaijantiensillalta ylävirtaan

Sillalta alavirtaan

Majavien valtakuntaa

Lisää majavamateriaalia

Palasin vielä Ähtärinsalmelle, aikani kalastelin kunnes totesin että taju lähtee ellen pääse hetkeksi sänkyyn lepäämään. Ähtärinsalmella bongasin rouhean kaivurin joka oli varustettu ponttooneilla ja hillittömällä kauhomisvarrella.

Skrode kaivuri

Levättyäni tuokion ja täytettyäni kupuani heräsi into päästä taas luonnonhelmaan, tällä kertaa saisivat kalastusvehkeet jäädä, lähdimme veljeni ja Torsti-koiran kanssa Itä-Ähtäriin.
   Itä-Ähtärissä toimintasuunnitelma oli valmis, ensin etsitään uistimia rannasta ja sitten lähdetään heikoille jäille.
Yksi vaappu löytyi rannasta ja sekin unohtui lopulta ottaa mukaan, jää oli paikoin kestävää mutta mustia puikkojääalueita ei ollut vaivalloista löytää, erään mustan alueen laidalla molempien jalat menivät samaan aikaan jäästä läpi, onneksi reaktionopeudet olivat sitä luokkaa että mulimiselta vältyttiin. Hauskaa oli seurata kuinka koirakin osasi olla heikoilla jäillä varuillaan, mustat alueet se väisti kokonaan.

Torsti Itä-Ähtärissä

Myös lapset ja äitini saapuivat Itä-Ähtäriin, makkaraa paisteltiin ja jäällä leikittiin, keli oli aurinkoinen ja hellivä.
Venevajassa oli kirkasta hillittömän liukasta jäätä, pakkohan sitäkin oli vähän kameroida.

Väsy alkoi jo painaa ja oli aika lähteä ajelemaan kohti vanhempien taloa. Matkalla pysähdyimme ottamaan pari kuvaa Ähtärinjärveen laskevasta Kolujoesta minkä rannoilla karhujakin on nähty useamman kerran (tosin minä en ole nähnyt).

Kolujoki Itä-Ähtärintiensillalta alavirtaan

Sillalta ylävirtaan

Pitkäperjantai oli ollut pitkä ja toimelias, illalla olin uupunut ja painuin pehkuihin samaan aikaan lasten kanssa.

Lauantai 23.4.2011
Kotiinpaluupäivän aamulla oli mielessä kaksi ajatusta, ensimmäinen ajatus oli että auto pitäisi pestä ja toinen ajatus liittyi kuivuneen Ryötön pohjien tutkimiseen. Kumpi ajatus voitti? Juu, Ryötöllehän sitä oli lähdettävä...
Veljen kanssa jätettiin auto Keuruuntien levähdyspaikalle ja lähdettiin aarteenetsintään. Hyvin nopeasti selvisi että ihmisiä oli ehtinyt käydä tonkimassa paikkoja jo ennen meitä, jättimäistä aarrekasaa ei löytynyt mutta jotain kuitenkin.
Joenpohja oli osittain kiviä ja osittain mutaa, mutapohja oli paikoin erittäin kosteaa ja upottavaa.
Tässä hieman kuvakavalkaadia:

Mutaista joenpohjaa

Kivistä joenpohjaa

Simpulta on happi ja vesi loppunut

Pato on avattu ja vedet on painelleet pois

Joenpohjan tutkintaa

Vielä jokin aika sitten tässä oli koski

Vieheenetsintää

Tässä lätäkössä asui kaksi haukikaverusta

Kaikkea romua pohjasta löytyi, vieheitä löytyi seuraavasti: Lotto-Lippa, Jurmo-lusikka, Bete Krocodil, Abu Tormentor, Rapala Sliver, Abu Toby + pari lippaa.

Aarteet kaivonkannella

Kaikki liikenevä vesi oli johdettu voimalan suuntaan, sinnekään vettä ei kuitenkaan riittänyt samaan malliin kuin normaalisti.

Old School-kyltti

Voimalaitos joka korvataan uudella?

Maata on myllätty mutta vesi virtaa Ouluveteen

Palasimme aarteenetsintäretkeltä ja oli aika pestä auto. Mumma ja Paappa saapuivat kyläilemään ja pääsiäisenviettoon saapui myös toinen veljeni poikansa kanssa. Mumman ja Paapan lähdettyä näytin ryötön huvikseni vielä puolisolleni. Aiemmalla retkellä olin kurkannut pienen laiturin alle ja löytänyt kymmensenttisen ja korvakorun. Tällä kertaa kurkkasin laiturin toiselle puolelle, olin valmis änkemään pääni laiturin alle kun yhtäkkiä hyppäsin metrin taakse päin säikähdyksestä. Laiturin alle oli kuollut saukko.
Jälkeen päin mietin että olikohan saukko kuollut vitutukseen ihmisten teettämän joentyhjennyksen johdosta tai olikohan se kuollut ähkyyn kun oli tullut kiire syödä simpukoita joita oli ilmestynyt pohjasta hillittömät määrät...

Vitutukseen menehtynyt Lutra lutra

JAE 15. PETÄJÄVESI & KUUSAA

Perjantai 14. toukokuuta 2010

                                Kelvejärvi

                                                     PETÄJÄVESI KUTSUU

Aamupäivällä laitoin nuoremman tyttäreni päiväunille, hyvästelin muut perheenjäsenet ja lähdin kotoa viikonlopun viettoon. Starttasin auton ja aloin kaasuttelemaan kohti Petäjävettä. Petäjävedellä tulisin tapaamaan ystäväni kuvataiteilija Kari Bacardin ja hänen taiteilijapuolison Sannin. Viikonlopun pääfunktio tulisi olemaan kalastus ja vuoden ensimmäisen kalan pyydystäminen.

   Ajelin kauniissa kevätsäässä itsekseni, polttelin tupakkia ja join ratinpyörityksen lomassa virkistävää termarikahvia.  140 kilometriä oli hetkessä taitettu, Petäjäveden Kyläseppä-huoltsikan kohdalla soitin Karille kysyäkseni tarkempia koordinaatteja, kilometriä enempää ei puhelun jälkeen enää tarvinnut ajaa kun olin jo perillä.
Kari on ollut rakas ystäväni nuoruusvuosista lähtien, siksi halusin kyläillä miehen luona kun muutenkin oli Keski-Suomeen asiaa.
    Hyppäsimme  Karin kaaran kyytiin, sain kokea Petäjävesi-tsaitsiingin samalla kun menimme piipahtamaan kaupassa, ruokapuodista ostimme evästä ja kurkunkostuketta. Tuntui hassulta olla Karin kyydissä, tuntui hassulta siksi että olin ensi kertaa ajokortillisen Karin kyydissä... Kun palasimme  rivitalon pihaan, aloimme aikaslailla heti suunnitella pientä kalastusretkeä. Kari oli saanut äitinsä poikakaverilta lahjaksi virvelin ja vieheitä, kalastusvehkeet olivat saaneet olla tähän perjantaihin saakka melko rauhassa, ne joutuivat kuitenkin käyttöön kun kalastusintoileva kaveri tuli kylään. Otimme polkupyörät käyttöön ja lähdimme polkemaan hiekkatietä eteenpäin kalapaikkoja etsimään. Löysimme yleisen laiturin jolle asetuimme nauttimaan kauniista säästä ja  virvelinviuhtomisesta.

                                                      Hra Bacardi haukijahdissa

Laiturikalastus antoi miltei vuoden ensimmäisen kalan, hauet pariin otteeseen purivat vieheitä mutta eivät ne rantaan asti halunneet tulla. Taiteilijapariskunnan kauniimpi osapuoli Sannikin saapui laiturille, hän oli joutunut kävelemään matkan sillä minä olin herrasmiehenä nyysinyt Sannin pyörän.
   Siirryimme uuteen paikkaan eräälle pellolle, siellä se sitten viimein tapahtui, sain hillittömän nollareissumäärän päätteeksi pikkuruisen hauen! Vuoden ensimmäisen kalan antoi  vesi nimeltä Kelvejärvi, vieheenä kunnostautui vanha kunnon Minnow Spoon.

                                                    Ensimmäinen saalis vuosimallia 2010

 Pikkuhauki palautui valokuvaamisen jälkeen takaisin rantaheiniin viettämään hauenelämäänsä. Vietimme vielä joitain aikoja pellolla viettäen, auringonvalo alkoi kuitenkin enteilemään illan vääjäämätöntä saapumista.
Ennen kuin lähdimme palaamaan kohti Karin ja Sannin kotia, nappasi vieheeseen vielä yksi hauki, se oli jo syömäkalan kokoinen, päätimme kuitenkin antaa senkin jatkaa leppoisaa eloaan Kelvejärvessä. Hauki innostui puremaan Vibrax-lippaa.

                                                    Pariskunta kevään keskellä

 

                                               Oi riemua! Kalantulo on alkanut!

Retkeltä palattuamme pistimme pallogrillin lämpiämään ja vietimme perjantaita takapihalla istuksien. Kun kuvut oli täytetty, katselimme Karin kanssa miehekkäästi MM-jääkiekkoa, tämä oli jokseenkin epätavallista meille sillä emme ole jääkiekon suurkuluttajia. Katsomista siivitti maltillinen oluennautinta. Suomen vastustajana taisi olla Valko-Venäjä ja Suomi ehkä voitti. Televisio oli vielä päällä kun silmäluomeni valahtivat kiinni ja autuas uni otti valtaansa.
    Aamusella ystävälliset isäntäni hyppäsivät automobiiliinsa ja ottivat suunnakseen Jyväskylän, minäkin tartuin ohjauspyörään ja aloin matkan kohti Kuusaata.


                                      HEITTOKALASTUS.INFO@KUUSAA

                                                                 Vinoja kuohuja


Lauantaiaamuna lähdin jatkamaan matkaani jättäen Petäjäveden taakseni. En pitkään ehtinyt paahtaa kun törmäsin puhallutusratsiaan, puhalsin pilliin levollisin mielin sillä edellisiltainen oluttelu oli ollut vähäistä.
Olin sen verran ajoissa liikenteessä että en matkannut suoraan seuraavalle etapille Kuusaahan vaan pysähdyin pariin otteeseen tienvarteen viskelemään virveliä. Erään pikkuveden äärellä sain mm. napattua elämäni ensimmäisen kalan Taho-vaapulla, pienenpienen ahvenen.

                                                    Epäselvä kuva ei jätä epäselväksi sitä
                                                          että Taholla saa kalaa 

Epämääräinen ympäriämpäriautoilu sai loppua kun päätin alkaa tekemään lähtöä Kuusaan suuntaan, matkan varrella poikkesin Laukaalaisesta kaupasta retkievästä, ostin mm. alkoholitonta ja pahanmakuista Ukko-Pekka-kaljaa. Kaupasta  ajoin Kuusaan koskikahvilaan ja tilasin kahvin, kahvinhörpinnän ja tupakoinnin lomassa pirautin PAR:lle kysyäkseni hänen sijaintiaan, puhelu selvitti että porukkaa oli jo kokoontunut kosken  varteen. Tirvaisin äkkiä kahvin alas ja lähdin katsomaan kalastusseuruetta.
Kuusaan kalastusreissusta oli sovittu keväämmällä heittokalastus.info-sivustolla sivuston aktiivikäyttäjien kesken. Nykyään kyseistä sivustoa ei enää ole olemassa. Retkelle ilmoittautuneista minulle oli aiemmilta reissuilta ennestään tuttuja tyyppejä Igors, Romo, Jyrze ja porukan kuopus Kalastaja-93. Kosken varressa tapasin ensi kertaa jengin ainoan kauniimman sukupuolen edustajan PAR:n sekä Djuzan, Rokin, Korkiksen ja reissun Hankasalmelaisen puuhamiehen Lastusen.
PAR, Korkis ja Kalastaja-93 olivat Romon kyydillä käyneet koskikalassa jo ennen Kuusaata, taimenta ja talvikkoahventa oli saaliiksi saatu. PAR oli elämänsä ensimmäisellä koskiturneella, aistittavissa oli että koskikalastustauti oli vahvasti tarttumassa kalastajaneitoomme. Romo toi minulle tuliaisiksi löytämänsä viisisenttisen Nilsun, hän muisti minun pitävän nilstereistä. Olin kovasti kiitollinen & otettu, viikonlopun aikana tulisin komeasti jättämään lahjavaapun Kuusaan pohjakasvustoon...

                                        Ysikolmonen, Djuza, PAR ja Lastunen Romon
                                         karavaanimobiilin edustalla 

                            Vasemmalta: Djuza, Lastunen, Romo, Korkis, Igors, joku ruma jätkä 
                             ilman paitaa, Ysikolmonen ja Jyrze


Vaihtelimme kuulumisia ja totuimme toistemme naamoihin, kaikkia hieman kutkutti että kunpa pian vierähtäisi kello pisteeseen josta kalastuslupa alkaa. Olimme niin ajoissa että ehdimme hyvin myös paistella makkaraa ennen h-hetkeä. Kaunis kevätpäivä oli saanut Lastusen äärioptimistiselle tuulelle: "Mulla on semmonen tunne että fengtsuit on siinä määrin kohdillaan että taimenia nousee ylös ja paljon".
Lastu esitteli myös koivusta ja kuparista tekemäänsä Kuusaa-palkintoa joka myönnettäisiin jollekulle retkueesta.

                                         Taimenenpyytäjät miettivät toimintasuunnitelmaa

                                           H-hetkeä vartomassa


Kun kalastusluvat astuivat voimaan, kaikki oli valmista jahtiin. Virvelit oli viritetty ja ottipelien koukkujen väkäsiä oli puristettu kasaan, Kuusaalla väkäselliset koukut ovat kiellettyjä. Poppoo hajaantui ympäri koskea. Minä lähdin leiristämme nähden vastarantaan, sinne painuivat myös mm. Igors  ja Romo. Kauaa ei ollut ehditty kalaa pyytää kun Romo oli jo nyhtänyt pari taimenta erään kiven vierestä. Koskiekspertti erottautui heti kuolevaisista. Romolta oli paineet poissa ja hän vinkkasi ottipaikasta muillekin, minäkin yritin kiven ympäristöä kammata, kalat eivät kuitenkaan ilmoittaneet olemassaolostaan. Kalastuksen välissä minulla oli aikaa harrastaa valokuvausta, kuvasin mm. kaunista valkovuokkoesiintymää.

                                          Keskisuomalaisia valkovuokkoja

                                                             Kuusaan niska            

Kovasti koko konkkaronkka yritti kaloja huijata, emme kuitenkaan kokonaisuudessa aivan hulluna kalaa saaneet. Monia ottipaikanoloisia kohtia tuli kalastettua. Toisinaan oli mukava mennä niskan yläpuolelle rauhaisan pintakalvon ääreen rennosti viehettä viskelemään ja sitten aikanaan palata mylvivän leveän kosken pauhujen tykö miettimään missä pyörteessä kala piilee. Välillä koskea alas lotisi iso kumivene turisteilla täytettynä.
Ilta oli jo pimentynyt kun kompuroiden palasin viimeiseltä vastarantareissulta takaisin leiriin, siellä oli suurin osa konkkaronkasta laavun luona notskia pitämässä. Vastarannan ryteikössä kulku oli hieman hasardihommaa koska luontoon oli piilotettu mm. vanhaa kunnon rautalankaa

                                      Roki, Lastu, Igors, Jyrze, Romo, Korkis ja Djuza

                                      iltaisissa kyrsänpaistohommissa

Iltanuotiolla syötiin ja jutusteltiin kunnes painuttiin kalastuspäivän päätteeksi nukkumahommiin. Suurin osa nukkui erilaisissa autopedeissä mutta ainakin Roki käytti laavuoption hyödyksi.
      Aamulla kun takakontissa heräsin, luulin edessä olevan sateisen sunnuntaipäivän koska auton tuulilasiin oli ripsauttanut hieman vesipiskoa ja taivas näytti tummalta, onneksi luulin väärin. Kun avasin oven, näin selkäkivusta kärsivän Djuzan ja selkäkivuttoman Lastun skarppeina valmiina uuteen kalastuspäivään. Olin nukkunut hieman pidempään kuin oli ollut tarkoitus ja siksi itsekin kiireenvilkkaa painuin kalaan.
     Kosken niskalta sain avattua päivän ilostuttavasti kun 8-senttiseen Spearheadiin otti komea ahven, muistaakseni elämäni ensimmäinen Spearheadkala. Kellon viisarit paukkuivat puolta kuutta.

                                                    Ahven ja aamuaurinko

Kalastus jatkui mutta kalat olivat jälleen kerran jossain muualla kuin siimanpäässä. Seitsemän maissa oli mukavaa päästä nauttimaan aamukahvia ja kokemaan kofeiinipohjaista piristymistä.

                                        Uneliaisuus katoaa kunhan sininen kuppi tyhjenee

Kello oli vierinyt liki keskipäivää kun henkilökohtainen retkeni koki kliimaksinsa. Menin leirimme läheiseen rantaan uittamaan viehettä, aiemmin olin kohdasta saanut vapautettavaksi alamittaisen taimenen. Heitin kahdeksansenttisen Invinciblen hyvännäköiseen altaaseen kun kala iski. Näin kalan olevan varmana mitallinen. Koitin parhaani mukaan taistella fisua vastaan mutta se päätti pyrkiä messevään putoukseen, pääni sisässä ja varmasti myös ääneen hoin: " Älä saatana mene putoukseen, et saatana mee sinne!". Ei auttaneet manaukset, kala meni putoukseen, pääsi hillittömän virran kyytiin ja punossiima sanoi pian NAPS, kala karkasi Nilsu huulessaan. Huusin kaikkia osaamiani kirosanoja ja lähdin lähistöllä olevan Lastusen luo surkuttelemaan tapahtunutta. Kun näin Lastun, hän tervehti minua sanomalla : "VITTU!!!". Selvisi että meillä oli samaan aikaan ollut taimenet kiinni. Romolla taisi olla hauskaa saamamiehenä seurata meidän toilailuja sivusta.
    Sisuunnuin ja palasin samaan kohtaan, sidoin siimaan Korkiksen tekemän Riko-vaapun. Vaappu-valinta oli mitä parhain sillä muutamaa heittoa enempää ei tarvinnut heittää kun taas oli taimen kiinni. Taas adrenaliinit helähtivät kropassa ja huusin kalalle: "Perkele pysy kaukana siitä putouksesta! Tuu tänne, sä et saa karata!".
Sain kuin sainkin kalan rantaan ja aloitin hurjan juhlinnan, kala tuntui todelliselta työvoitolta!

                                            Kuusaan taimen otti-Riko suussaan

                                      Meikäläinen aivan saatanan onnessaan, taustalla ottipaikka

Seurueen jäsenet varmaan luulivat aluksi että jokin on hätänä kun menin sutena riehumalla kertomaan että nyt se kala nousi. Kala oli 46-senttinen, kalakaverit onnittelivat saaliista ja kuvia napsittiin. Korkis aukaisi vieherasiansa ja antoi  minun valita sieltä vapaavalintaisen Rikon palkinnoksi siitä että sain hänen vieheellään  kalan, valkkasin upean 55-millisen vaapun ja olin kiitollinen.

                                      Kerta kiellon päälle, mää  ja kala

Kaloja nousi myös vastarannasta, mm. Roki  sai reissun isoimman kalan, 50-senttisen luonnonkalan. Komea luomutaimen piti sääntöjen mukaan palauttaa koskeen. Jyrze palasi vastarannasta hymyhuulella leiriin upea taimen mukanaan.

                      Jyrzellä naama näkkärillä ja hieno taimen käsivarsilla

Lastunen tunnetaan kovana taimentenkesyttäjänä, hänellä on myös toinen erikoistaito, hän on nimittäin loistava koskihaukikuiskaaja. Taimenkontaktien lisäksi hän onnistui myös Kuusaalla nappaamaan hauen alavirrasta, hauki sai kuitenkin pitää vapautensa.
  Leirissä Lastu nosti autonsa uumenista savustuspöntön tulipaikalle ja aloimme savustamaan muutamaa taimenta. Kalojen kypsymistä odotellessa makkaraakin paistettiin.

                                        PAR, Ysäri ja Korkis vartomassa apetta

                                             Ennen...

                                             

                                            ... ja jälkeen, herkullista!


Ruokailun jälkeen alkoi pikkuhiljaa koittaa kotiinlähdön hetki. Roki lähti hieman ennen pääjoukkoa palailemaan Itä-Suomeen. Ennen kotimatkaa direktoraatti teki päätöksen Kuusaa-palkinnon saajasta. Komean plakaatin lisäksi palkintona oli Djuzan valmistamat kevennetty ja jerkki, Jyrzen tekemä kevennetty ja Romon  vaappu jolla hän oli kurittanut Kuusaan taimenia. Rokin aikainen paluumatkan aloitus koitui onnekseni sillä isoimman kalan pyytäjän poissaolo edesauttoi isoimman melutason nostanutta kalastajaa saamaan upean Kuusaa-palkinnon. Palkinto myönnettiin allekirjoittaneelle, taas olin haltioissani ja äärikiitollinen!

         Palkinnonjakoseremoniassa palkinnon ojentaa Lastunen, Igors taustalla virallisena valvojana

Lopulta hajaannuimme omille teillemme, kaikille oli varmasti jäänyt reissusta hyvä mieli, parin päivän aikana oli porukkamme löytänyt hyvän kemian ja hauskaa oli ollut. Toivottelimme toisillemme hyvää jatkoa ja toivoimme että yhteisiä retkiä osuisi eteemme myös tulevaisuudessa.
Tampereelle päin aurinkoisessa säässä körötellessäni Kuusaalla vietetyt hetket pyörivät mielessäni  ja matka sujui huolettomasti, Pirkanmaan puolella aloin virittämään päätäni kalastusreissu-kanavalta koti-isä/puoliso-taajuudelle tietäen että vain viikon kuluttua taajuus muuttuisi jälleen kun edessä tulisi olemaan Kihniön taimenkosket...