Kroppaa on runnellut viimeaikoina lentsu siihen malliin että on melkein rakkahasti vituttanut. Sisätiloissa notkuminen on antanut aikaa värkkäillä uistimia. Tässä muutama valmiiksi saatettu pellinpala:
Ylempänä halinallen värinen korkkikevennetty, alla partyharty-messinkilusikka |
666-sarjan messinkiä ja kuparia petokaloille |
Sinisiä seeproja |
Välikoskella homma ei sujunut, pintomisia ei näkynyt eikä vieheitä purrut kuin välillä pohja. Keli oli hitusen vilpoinen, päätimme polkaista keskustorille vaalikojujen luo kahvittelemaan ja väistelemään flaijereita. Ensimmäisenä vastaan tuli Vihreiden koju, napattiin sieltä kaffet ja sumppia hörppiessä juteltiin vihreän ääntenkalastajan kanssa, Hra Siuro ei saanut napattua ainakaan mun ääntä koska olin jo äänestänyt.
Jatkoimme matkaa Ratinaan, siellä alkoi tulemaan jo vähän tapahtumia. Kaveri nappasi Great Heronilla pienen mutta pippurisen kirjolohen, kirre pääsi takaisin veteen. Minä sain ensin järvilohen seuraamaan Omppu-vaappua ja samanlajisen puraisemaan 666-lusikkaa.
Kaveri läksi jossain vaiheessa kotia päin, minä päätin jäädä vielä hetkeksi koska en ollut ehtinyt vielä testata viime syksyn ottikohtaa. Sidoin jälleen kuuskuuskutosen kiinni ja pari heittoa vain meni kun tärähti, kohta rannalla oli mittataimen. Taimen sai puukontupesta iskuja niskaansa. Kun ihastelin nättiä kalaa, huomasin yksityiskohdan, RASVAEVÄ. Voihan nyt vitura! Olen syyllinen, tuomitkaa. Ainoaksi puolustuksekseni kerron että aiemmin Ratinasta pyytämäni taimenet ovat järjestään olleet eväleikattuja. Lupaan ruoskia itseäni piikkilangalla ennen nukkumaanmenoa...
Soitettuani kaverille saaliista ja vedettyäni spaaderollin, jatkoin vielä heittelyä. Taaskaan ei tarvinnut montaa heittoa suorittaa kun siima kiristyi. Tällä kertaa kuparinen Peto-lusikka petti pienehkön kirjolohen. Kirreltäkin lähti henki ja sen ruumis lähtisi pian matkalle kohti soppakattilaa.
Kalasoppa-aineksia ja ottipeli |
Aikasta tiukka koeuitto Petolusikalla! Järvilohitärppi, taimen ja kirre. Vois paukuttaa noita vielä jokusen lisää niin uskaltaa kalastaa sitten oikein pohjia nuolemalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti