JAE 50. PALUU SIURONKOSKELLE

Keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Tiistai vietettiin Igorsin kanssa Tammerkoskella, keskiviikon kunniaksi läksin ittekseen Siuroon. Edellisestä visiitistä Siuronkoskelle oli ennen tätä päivää ehtinyt kulua miltei kaksi vuotta.  Lähdin ajelemaan aamulla puoli seitsemän pimeydessä, seitsemältä olin jo valmis haastamaan Siuron fisuja.
 Siuronkoski oli näyttämönä 2008, kun uskalsin ensimmäistä kertaa koskikalaan, tuolloin sain saaliiksi ahvenen. Myöhemmin olen ahvenen lisäksi lajeista taltuttanut taimenen, kirren, kuhan ja  lahnan... Vuonna 2011 olin alkukaudesta pari kertaa koittamassa saamatta kalan kalaa, 2012 en ehtinyt käydä kertaakaan. Nyt olisi revanssin paikka.
   Aamulla oli pakkasta seitsemän astetta. Pimeää oli. Rautatiesillan kohdalla kaivuri, traktori ja sorakuormurit rakentelivat jotain rantsuun.

Jätkät töissä

Katuvalot valaisee...

...ja voimalaitoksen valot kans.

 Kalastus alkoi vähän takkuillen, heti alkuun tuli pari fiddumaista siimasotkua, oli tosi nastaa selvitellä aamuhämärissä... Vaparenkaitakin sai jonninverran puhdistella jäästä.
   Päivä valkeni, en ollut saanut tärppiäkään, mieleen hiipi peikko. Enkö taaskaan saa Siurosta kalan kalaa? Koitin eri paikoista, koitin eri vieheitä. Liitsiä, kevennettyä, lusikkaa, mikään ei auttanut. Kymmenen maissa uittelin hitaassa virrassa Nils Masterin nirhaa ja totesin ajatuksissani  -Jos ei kalaa nouse, käytän ajan hyödyksi uittamalla omia lusikoita. Sidoin siimaan messinkilusikan jonka olin värkännyt ylijäämäpalasesta, se kannatti.
   Nakkaus ylävirtaan, pikku upotus ja kala kiinni. Tuntui hyvältä, tapahtuma. Kala tuli kiltisti haaviin, se oli taimen, laiha taimen. Irroitin kalan ja virvoittelin sitä, laiheliini lähti uimaan. Minä sydäsin tupakin ja olin tyytyväinen.

Laiheliini lähdössä uimaan

 Fiilikset nousi, kalansaanti oli mahdollista. Kalastelin vielä pari tuntia, enempää ei tapahtunut. Lopetin kalastuksen siihen kun sain lusikan jäämään sillan alle killumaan.
Reissun heikkoja puolia oli siimasotkut, vaparenkaiden jäätyminen sekä se että yhtään pintomista en rekisteröinyt koko aikana. Hyviä puolia oli kalakontakti ja se että sain kalastaa koko aamupäivän aivan itsekseni, muita kalastajia ei ollut mailla halmeilla. Niin ja se tietysti lämmitti mieltä että sain itsetaotulla kalan myös Tammerkosken ulkopuolella.

Ottipeli

JAE 45. JAAKOPPI ASKARTELEE 2013

1.tammikuuta
Vuosi vaihtui, jatketaan tässä jakeessa uusista askarteluista selittämistä.
Ekana muutama kuvia viimeisimmistä lusikoista, jotka viimeistelin juuri ennen vuodenvaihdetta.

Punahile

Iso punainen peto

Pikkupeto

Pikkupeto upouudessa värissä

Ylijäämäpalasta leikattu testikappale

Kaverilleni Igorsille tehty Peto-lusikka

Ylläolevat lusikat on värkätty milliseen kupariin tai messinkiin. Joulukuussa hain Rautasoinista 0,7mm kuparia. Saas nähdä onko ohkainen materiaali virheinvestointi, paksumpaa pitää hakea kun joutaa. Yhtään valmista ohkaisempaa ei ole, mutta reilut 50 leikattua ja porattua kuparinpalasta odottaa jo jatkojalostusta.

Taottavaa

 Joulun jälkeen kävin hakemassa Keskisen Vesalta Gamakatsun kolmen gramman jigipäitä 12 pussillista, tarjouksessa olivat just niin kuin toivoinkin. Yhteensä siis 60 liitsinrunkoa valmistettavaksi. Eilen väritin päitä ja sitten dippasin ne uretaanilakkaan.

Siellä sitä roikutaan pyykkinarulla

Valmiita sidottavaksi

Tänään jo ekat sidoinkin vaaleanruskean värisiksi. Värejä tulee olemaan yhteensä 12.

Vaaleanruskeat

3.1
Nyt on tummemman ruskeat valmiit, seuraavaksi värkätään vaaleanvihreitä, eka on jo sidottu...

Tummanruskeat

12.1
Tänään tuli sidottua inasen lisää liitsejä.

Valkoista

Vaaleanvihreää

Vihreää

Mustaa

18. helmikuuta 2013

Vähän lusikoita on tullut taas väsättyä, tässä kuvia. Jokainen lusikka saa vielä pari kerrosta lakkaa ennen kuin lyön koukut ja renkaat kiinni.

Koeuitto takana

Valkoista rosterin päällä

Monta kalaa puijannut rosterilusikka jäi pohjaan, piti tehdä samanlainen

Ohkaisesta kuparista värkätty

Tämä on molemmilta puolilta samanvärinen

Perus valkoinen

Ottiväri

Tämä on samanvärinen kummaltakin puolelta

Ohkaista kuparia...

...kuten...

...myös...

...tämä.

Ottiväri taas.

Kokeileva kevennetty, ruma kuin saatana, ui kuiteski. En malta odottaa kun pääsen

 testaamaan.

Pääkallolusikka numero kaksi

10.maaliskuuta 2013

Tässäpä lisää kuvia. Joukossa on yksi erikoisuus, nimittäin purukumilusikka...

Vihreää

Iso ja pieni

Purukumilusikka

,

JAE 42. HYYTÄVÄ KELI, JÄÄTÄVÄ KALA

Sunnuntai 16.joulukuuta 2012

Reilu viikko edellisestä kalastuskerrasta oli ehtinyt vierähtää kunnes taas pääsin virran ääreen. Normaalista poiketen en ollut katsonut säätiedotuksia, ajattelin ettei mikään keli tule kuitenkaan koitumaan esteeksi.
Kello herätti vähän ennen seitsemää, pueskelin rauhassa kunnolla päälle ja kahvittelin. Kun pääsin liikkeelle, oli vielä pimeää. Auton sain hyvään parkkiin koska sunnuntaisin kaupunkialueella ei tarvitse joka spotista maksaa kiskurihintaa.
    Tuuli oli melkoinen kun Tammerkosken rantaan pääsin (Ilmatieteenlaitoksen mukaan puhissut reilua kymppiä sekunnissa kaakosta). Puhurit eivät haitanneet koska minulla oli hyvin vaatetta päällä. Aloitin kalahommat viskelemällä halpiskevennettyä, Saltya. Salty ei jälleenkään tuottanut pettymystä, pimeys vielä vallitsi kun vavassa nytkähti. Saaliiksi tuli 53-senttinen taimen.

Kalan sunnutaiaamu ei mennyt putkeen, valitettavasti

Otin kalan vaikkei se maapallon läskein ollutkaan, kokoa oli kuitenkin sen verran että hyvän sopan saa keitettyä. Jatkoin vielä hetken kevennetyn heittelyä kunnes päätin paljain sormin uhmata kylmää ja vaihdoin omaan vieheeseen.
   Siimassa oli nyt vihreä omatekolusikka jota en ollut koskaan vielä koittanut. Vaihdoin hieman kalastuspaikkaa ja aloin heittämään. Tuuli oli niin hillitön että korvissa kuului suunnilleen vain ulinaa ja irtonaisten kappaleiden pauketta, lisäksi pakkanen puri sormiin aina kun kintaat kädestä otti. Välillä katselin ympärille ettei mistään korkeuksista tipu mitään ei-toivottua niskaan, kelin älyttömyys loi hienoa tunnelmaa.
Keskellä tuulisinfoniaa tapahtui jotain hienoa, taisi olla noin viides heitto kun lusikan meno toppasi. Sekunnin ajattelin että pohjaan tyssäsi, kului pari sekuntia lisää ja tajusin että kalahan se!
Kun sain taisteltua kalan näkösällä, iski paineet. Hieno kala kiinni! Otin haavin esiin ja totesin, VOI VITURA, haavia ei ollut kiristetty kunnolla, se vain pyöri vedessä. ONNEKSI sain räpiköityä kalan lopulta haaviin ja ylös. Karkuutus olisi aiheuttanut muutaman päivän unettomuuden ja depression. 
Mittasin kalan, 56 senttiä ja reilut kaksi kiloa. Kauden suurin taimen ja elämän toiseksi suurin.

Voitko kuvitella kuinka hyvä mieli saaliista tuli?

Soittelin kaverilleni Igorsille Poriin kertoakseni että nyt tuli kala! Fiilikset oli huipussaan.
Syksy  ja alkutalvi ovat kyllä luoneet uskoa omiin vieheisiin, koeuitto toisensa perään on ylittänyt odotuksia. Vielä kun oppisi tekemään hyviä kevennettyjä niin ei tarvitsisi enää halpiskevennettyjäkään ostaa.
  Riemun jälkeen päätin käydä vielä yhdessä paikassa heittämässä muutaman heiton. Yllätyin kun näin saapuessani toisen hullun, kalamies perkule! Kysyin onko mitään näkynyt. Vastaus oli yleinen: "Ei ole, tulin aika justiin". Menin ja otin oman paikan. Sidoin taas siimaan uittamattoman lusikan, tämän pääväri oli punainen. Heitto, toinen heitto... ja kala kiinni! En tiedä miltä toisesta kalastajasta mahtoi tuntua kun vedin liki puolimetrisen taimenen ylös ja vapautin sen aikailematta. Sitten pakkasin kamat ja lähdin kotiin, mielestäni koruttoman tyylikäs kalastuksenlopetus. Hatunnosto toisellekin kalamiehelle! Toivottavasti hänkin sai saalista, keli oli sellainen että sunnuntaikalastajia ei näkynyt sunnuntaista huolimatta.
Kotiinlähtiessä soitin naapurille ottaako hän vastaan kalan. Pienempi taimen meni siiskin naapurin pataan, isompi fisu tuli minun mukana kotiin. Pitihän tuosta vielä vähän räpsiä kuvaa...

Hieno sunnuntaiaamu!

JAE 36. JOSKUS HOMMAT VAAN TOIMII

Aamusella piti mennä ennen töihinmenoa jatkamaan itsetaottujen lusikoiden koeuittoa. Menin luottopaikkaani, vieressä puuhasteli ukkeli ja kysyi:"Tästäkö sitä kalaa tulee?". Minä siihen:" Kyllä mä uskon, kunhan tuo aurinko ei pelota kaloja". Ehkä viisi heittoa meni ja ukkeli huomasi kun olin vetänyt 666-kuparilusikalla kirren rantaan. Hyvin alkoi testailut.
Seuraavaksi vaihdoin "sininen seepra"-lusikan kiinni, sekin perskuta vie osoitti toimivuutensa. Ensin karkuutin kalan joka oli hyvän aikaa kiinni vieheessä ja kohta pian karkuutin kirren haavimisvaiheessa.
  Päätin taas vaihtaa viehettä, sidoin siimaan punaisen messinkikuuskuuskutosen jota en ollut kalastustarkoituksessa vielä testannut. Viitisen heittoa ja tärähti, tärähdys kertoi että nyt on jotain messevämpää kiinni. Taistelu päättyi minun hyväkseni ja rantsussa oli 53-senttinen(rasvaevätön) taimenmölli. Tunti rentoa kalastusta ja hienosti meni.

Hehheh

Taimen kiilasi kaikkien aikojen saalistilastossani kolmannelle sijalle ohi kolmen sijaa jakaneen 52-senttisen. Perkele vieköön että tuntui hyvältä, ihan ittetehdyllä vieheellä!!!
Fiilistelin kaloista fotot ja vetelin rauhassa spaaderollin. Sitten soitin naapurille ja kysyin onko tarvetta yhdelle kirjolohelle, tarvetta oli. 

Voi kettu kun tuo kirre näyttää pieneltä

Kaiffareilla ottikorut huulessa

Kun vein kaloja kotia päin, mietin että voin minä naapurille antaa taimenenkin kun omassa jääkaapissa on jo pari fisua. Kaloja ojentaessani pyysin palvelusta: "Voitko ottaa musta ja kalasta kuvan?". Se passasi.

Vähän varjoa mutta ei haittaa

Ysin jälkeen kun autoilin töistä kotia päin soitti naapuri ja pyysi moikkaamaan pihamaalla. Hieno mies oli savustanut taimenta ja sain sitä suoraan pöntöstä. Kiitos ja syvä kumarrus!!!
Lisäksi sain tuoretta cevicheä, kumpainenkin ruokalaji maistui aivan helvetillisen hyvältä. Syödessä tuli sellainen fiilis että kyllä elämä on elämisen arvoista.

No onko pikkasen hyvää? On.

Cevicheä, vai miten se kirjoitetaan:)