JAE 44. VUODEN VIIMEINEN KALA

Joulu meni vähän mönkään, kaikki oli kipeänä, tauteja oli montaa sorttia. Mahatauti oli vittumaisin, onneksi ei tartte vuoteen syödä jouluruokaa. Palasin perheeni kera kotiseudulta Tampereelle 30. päivä. Paluumatkalla päätin että kalalle on päästävä.
    Heräsin uudenvuoden aattoon aikaisin. Latasin pari euroa parkkimittariin jo puoli seitsemältä. Vesi alkoi virtaamaan Tammerkoskessa suunnilleen samaan aikaan kun heitin ensimmäisen heiton. Pimeydessä nakkailin omia lusikoita ja tehdaskevennettyjä. Musta koski ei tuntunut sisältävän kaloja laisinkaan, vain sorsia ja plussakelin irrottamia jäälauttoja. Jos synkän kalastuksen lomassa olisi syntynyt yksikin siimasotku, olisin lähtenyt jupisten kohti kotia. Ruumiskin tuntui voimattomalta kulkutautisen joulun jälkeen.  Onneksi koitti kello kahdeksan.
     Kello kahdeksan on mielestäni paras ottiajankohta talvisessa koskikalastuksessa. En tiennyt kelloajasta hevoskustakaan kun sidoin kiinni violetin omatekeleen. Muutama heitto ja kala oli siimanpäässä, se tuntui voimakkaalta. Kala pisti virtaavassa vedessä hanakasti vastaan, kasvoi tunne että voisikohan se olla tosi iso. Säin vängättyä kalan lopulta haavimispisteeseen, aluksi katsoin väristä että järvilohiko se sieltä tuli. Lähempi tarkastelu paljasti kalan olevan kauniin hopeinen taimen, pituutta ei ollut enempää kuin 45 senttiä ja rasvaeväkin oli leikattu. Taistelusta ja väristä päätellen kala oli viettänyt hyvää elämää Näsijärvessä ennen  joutumistaan saaliiksi. Ruokakalan saalistamisen jälkeen lähdin aamuhämärässä kohti kotia. Nätti kala vuoden viimeisenä päivänä jää mukavaksi viimeiseksi kalastusmuistoksi vuodesta 2012.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille.