perjantai 2. marraskuuta 2012

JAE 37. ILMAN KAUPALLISIA VIEHEITÄ

Duunissa koko viikko aamuhukia, ei ole kalalle päässyt. Eilen pakkasin kamat valmiiksi perjantaikalastusta varten ja olin fiiliksissä. Tunnelmaa laski Aamulehden juttu jossa vasikoitiin kalaistutuksesta, perseeseen iski pelko ruuhkakalastuksesta.
Aamukahvin hörpittyäni läksin Ratinaan koittamaan onneani, repussa oli kolme rasiaa joissa sisältönä oli ainoastaan omatekoisia vaappuja, lusikoita ja liitsejä. Kauppojen vieheet saivat jäädä kotiin.
 Ratinassa ei onneksi ollut kuin yksi puntinviskoja, kalastusrauha siiskin taattu. Kalantulo antoi odottaa itseään kuudenteen heittoon, tuolloin tärähti mukavasti kuparilusikkaan. Köydenvedon päätteeksi sain ihasteltavaksi 48-senttisen taimenen. Siistiä!

Jatkossa en kaloja ylös asti enää saanut, tärppejä kylläkin tuli. Yksi tärppi oli sellainen että melkein ranteeseen teki kipeää , voi kun kala olisi tarttunut kunnolla kiinni, se irtosi muutaman sekunnin tempomisen jälkeen.
Kari kalastuksenvalvojakin kävi tervehtimässä, hän kertoi salaisuutena Välikoskeen tehdystä istutuksesta, kerroin että Aamulehden ansiosta koko maakunta tietää "salaisuudesta".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti