JAE 4. KUMIVENEILY ON ERI KIVAA osa 2.

Tuleva kertomus on hölmöjen poikien hölmöä toimintaa, siitä ei kannata ottaa mallia. Tarina sattui Seinäjoella  3.-4. toukokuuta vuonna 2004.

Oli kaunis tiistai ja kello oli vierähtänyt puolen päivän tietämille, istuskelimme muutaman ystäväni kera kaffittelemassa Mallaskosken panimon terassilla. Ystäväni Late ehdotti: ” Kuule Jake, pitäiskö vähän puuhastella tänään jotain? ”. Katselimme Seinäjoen läpi virtaavaa Seinäjokea ja ehdotin josko selvitettäisiin mihin joki vie, ystäväni innostui ajatuksesta ja ryhdyimme heti pikaisiin valmisteluihin. Ostimme kaupasta 50 euroa maksavan  sinikeltaisen kumiveneen, minulla oli tunne että veneen väri on hyvä enne (kts. jae 3.). Seuraavaksi oli hankittava evästä.
   Ostimme kaupasta ensi alkuun tupakkaa, sinappia ja makkaraa. Sitten kävimme vakavan keskustelun. Mitä juomaksi? Jake: ” Pitäiskö käydä A-marketissa ostamassa pari putelia tiukkaa matskua? ”. Late: ” Tiukkiksesta menee kyllä tosi humalaan. Kantaakohan meidän paatti matkustajien lisäksi paria olutkoria? ”. Jake: ” No mutta keveneehän se siinä matkan varrella, ostetaan kaljaliiniä. ”. Alkuvalmistelut oli hoidettu uskomattoman ripeästi ja sitten olimmekin taas panimon edessä Kaanaa Linesin laiturilla täytetyn kumiveneen vieressä polttelemassa jänskäkessuja.
   Pari ystäväämme oli mukana laiturilla jättämässä meille jäähyväisiä. ” Olette kyllä ihme tolloja, yrittäkää olla hukkumatta. ” toivottelivat toverimme. Kumiveneen sietokyky oli kovilla kun ahtauduimme paattiin makkaroiden ja 48 oluen kera, vedenpinnan ja laidan yläosan väliin ei paljoa ilmaa jäänyt. Joen virtaus oli melko laimea ja tästä syystä airojakin piti välillä käyttää, pääpaino oli kuitenkin rennossa nautiskelussa kun päiväkin oli niin kaunis.
   Ohittaessamme Marttilan opiskelijakortteeria rannalta kuului iloinen tervehdys.
 Kysyin:       ” Kukas piru tuolla huutelee”. Kaveri: ” Se on mun opettaja, soitin sille aamulla etten pääse kouluun kun pitää lähteä viemään koiraa piikille. Taisinpa jäädä nalkkiin pikku
juksauksesta.” . Muutaman oluen jälkeen tajusimme että olisi sittenkin pitänyt ostaa tiukkaa juomaa mallastuotteiden sijaan, kumiveneessä alkoi vallita kusihätä. Ensimmäinen rantautuminen ei mennyt ihan oppikirjojen tapaan, Late tipahti lähes vyötäröä myöden jokeen jyrkältä rantapenkalta. Tapahtuneesta opimme että oli hätä kuinka kova tahansa, kannattaa etsiä turvallinen rantautumispaikka.
   Matka edistyi hitaasti mutta varmasti, juttujen taso laski tuntien ja paatin vieriessä eteenpäin.
Late: ” Ootko koskaan miettinyt peukaloisen retkiä? Entä jos siitä Nils Holgerssonista ei koskaan tullutkaan peukaloista, jos ne hanhet oli vaan saatanan isoja..”.
 Jake: ” Nii, ja linnuista puheen ollen toi Iineshän on täys lunttu. Treffailee vuorotellen Akua ja Hannua ja monesti jotain muitakin tyyppejä. Täys lunttu! Aku ansaitsis niin paljon parempaa.”.
   Päivä oli muuttunut jo keskiviikoksi ja yö oli pimentynyt kun retken ensimmäinen oikea vastoinkäyminen kohtasi kaksikkomme, alkoi satamaan. Emme kuitenkaan sadetta pelästyneet vaan päätimme vielä tuokion jatkaa matkaa. Kun ukkonen ilmoitti itsestään, päätimme rantautua ja etsiä yösijan. Onneksi retken maakunta oli Etelä-Pohjanmaa, löysimme nimittäin melko läheltä pellon jossa oli lato joka oli täynnä pahnoja. Olimme hitusen humalassa ja innoissamme hautauduimme pahnoihin, se oli huono idea. Olkipöly alkoi kutittamaan niin maan vietävästi. Kutitus ei kuitenkaan lopulta estänyt rättiväsyneitä toveruksia nukahtamasta melko nopeasti latoon saapumisen jälkeen.
   Aamu oli karmea. Heräsimme aamuiseen kylmyyteen ja päänkivistykseen muutaman tunnin unien jälkeen.
Jake: ” Missäköhän pirussa me ollaan? ”.
Late: ” Voi juku Jake! Nyt ollaan pinteessä. ”. Retkivalmistelumme edellispäivänä olivat olleet niin nopeat ettemme olleet ymmärtäneet ostaa alkoholittomia juomia. Joimme kankkuseemme olutta ja söimme kylmää kyrsää kun muutakaan ei ollut tarjolla. Päätimme jättää kumiveneen rantautumispaikalle ja lähteä nopeasti matkaan että mahdollisuudet ruokakaupan löytymiseen lisääntyisivät. Ihmisasutusta ei näkynyt missään.
Kävelimme peltoja ja pajukoita pitkin aimo matkan ennen kuin löysimme autotien. Kun lopulta pääsimme asfaltoidulle tielle, löysimme kyltin jossa luki Aunes.
 Late & Jake yhdestä suusta: ” AUNES, MIKÄ V***N AUNES!!! ”. Auneksesta lähdimme maantietä pitkin talsimaan kohti Seinäjokea, manailimme hiukan ”fiksua” ideaamme jättää puhelimet pois matkasta jottei ne vaan kastu veneillessä.
   Päivä alkoi olla paahtava ja vointimme oli surkea. Nestehukan ja alkoholimyrkytyksen takia tuntui että kohta lähtee taju jos ei juotavaa saa jostain ja pian. Ensimmäinen tuttu maamerkki oli saapuminen Heikkilänmäelle, ei tarvinnut enää kauaa taittaa matkaa kun peltojen takana näkyi paratiisi, Seinäjoen keskustan laidalla sijaitseva ABC. Jano vain paheni kun näimme kyltin jonka juurella halusimme pian olla, olimme kuin janoiset Saharassa nähdessään kangastuskeitaan. Huoltsikka ei onneksi kuitenkaan ollut kangastus ja lopulta huomasimme huojuvamme sen pihalla. Ostimme molemmat puolen litran mukit jääkylmää jaffaa ja täytyy sanoa että harvoin limppari on maistunut yhtä hyvältä! Onnemme oli viimein kääntynyt , onnetar materialisoitui eteemme huoltoaseman pihassa erään tutun tytön muodossa, hän katsoi voipuneita olemuksiamme ja kysyi haluammeko kyydin koteihimme. Totta hitossa halusimme.
Autossa Late vannotti : ” Jake, lupaa että ei enää ikinä lähdetä tutkimaan jokia.”.

Nyt kun on vuosi on 2010, emme ainakaan tähän mennessä ole Laten kanssa tehneet uusia kumiveneretkiä, ehkä hyvä niin.

JAE 3. KUMIVENEILY ON ERI KIVAA osa1.

Tämän kirjoituksen tapahtumien ajankohta sijoittuu jonnekin vuosituhannen alkupuolelle, erään kevään toukokuuhun Ähtärissä. Vuosia on vierinyt eikä muistiinpanoja retkestä ole löytynyt, siksi on luotettava homehtuneiden aivosolujen piinaamiseen.
 Päätimme kolmen ystäväni kanssa toteuttaa kumivenesafarin koska idea siitä vaikutti riemukkaalta, eipä siis muuta kuin tuumasta toimeen! Ensimmäiseksi piti käydä naapurikunnassa Tuurin kyläkaupassa ostamassa Keskisen Vesalta kumiveneet, ostimme kolme oranssimustaa Explorer 200:sta . Neljännellä hepulla oli sinikeltainen paatti, jonka hänen pappansa oli voittanut arpajaisista. Keskisen reissun jälkeen kävimme Ähtärin S-market Nallessa rankaisemassa äitiemme tilejä eväsostosten verran, sitten vaan kotiin pakkaamaan! Yksi kaveri porukastamme ei uskaltanut kertoa kotonaan retkiaikeesta mitään, sillä pelkäsi isänsä kieltävän osallistumisen, hän kertoi kotonaan että lähtee kaverin mökille testaamaan kumiveneitä. Oma perheeni oli asian suhteen täysin salliva, joskin he olivat pahoillaan päätöksestämme jättää pelastusliivit pois matkatavaroista niiden epäkäytännöllisyyteen vedoten.
Saimme kyydin Kellomäen pirtille asti, jonka pihalta kävelimme vermesten kanssa reilun kilometrin pituisen matkan vaelluspolkua pitkin Keskisen Sappion rantaan. Sappiojärvi on pitkulainen vesialue joka jakautuu kolmeen osaan: Yläiseen, Keskiseen ja Alaiseen Sappioon. Rannalla uurastimme venheet täyteen ilmaa ja laitoimme matkatavarat muovipusseihin. Tunnelmointikessujen jälkeen oli  aika lähteä matkaan!
Sappiolla on mukavaa soudella, sillä asutusta ei juurikaan satunnaisten mökkien lisäksi ole ja rannat ovat paikoin jylhiä ja jyrkkiä, erämaista tunnelmaa lisää majavien läiskyttely  ja muu luonnon ääntely. Majavat koituivatkin ensimmäisen venerikon syyksi. Siirtyessämme Alaiselle Sappiolle meidän oli ohitettava ohuen ohut salmi johon talttahampaat olivat kaadelleet aimo määrän puita. Varovaisuudesta huolimatta veneeni sai puhkaisevan osuman kaatuneen puun oksasta ja alkoi pikkuhiljalleen tyhjenemään. Ilta oli edennyt sen verran että alkoi hieman hämärtää, päätimme lyhyen paikkausoperaation sijaan pysähtyä erään niemennokkaan leiriytymään. Pystytimme teltan, teimme tulet, valmistimme ruokaa, ongimme ja olimme hirmu iloisia kun olimme saaneet muutettua ideoinnin käytännöksi. Olosuhteet retkellä olivat mitä mainioimmat, sateesta ei ollut missään vaiheessa koko retken aikana tietoakaan.
Aamulla heräsimme pienestä kupoliteltasta tiheästä rykelmästä kuin koiranpennut konsanaan, valmistimme hieman aamiaista ja huomattuamme Jeesus-teippipaikan toimineen veneessäni lähdimme jatkamaan matkaa.
Soudimme aurinkoisessa ja vienotuulisessa säässä ja meidän seuraavana tehtävänä oli löytää Alaisen Sappion perukoilta Sappiojoen alkukohta. Hetken harhailtuamme alun löysimme ja sitten alkoikin retken hauskin vaihe! Sappiojoki ei ole oikeastaan joki vaan pikemminkin puro jossa kumiveneellä liikkuminen onnistuu vain keväällä vetten ollessa tarpeeksi korkealla. Purossa etenimme peräkanaa, sillä missään vaiheessa ei ollut sellaista kohtaa jossa veneet mahtuisivat rinnatusten. Virta vei veneitä  mukavaa kyytiä eteenpäin ja paattien ohjastajat olivat veneiden etuosissa laitojen päällä polvillaan, yhdellä muovimelalla estämässä kumivenettä törmäämästä pahimpiin puhkomisuhkiin. Reitti oli mukavan metsäinen, lopulta virta muuttui hulluksi koskeksi parinkymmenen metrin pituiseksi matkaksi ja jouduimme raahaamaan veneet rantaa pitkin tappokohdan ohitse. Kosken jälkeen avautui eteemme peltoinen maisema ja pysähdyimme erään pellon reunassa olevan hirvikämpän pihaan syömään ja tutkimaan veneiden vaurioita. Explorerit saivat tuossa vaiheessa liikanimen Exploder, ilmastointiteippiä kului erityisesti paattien pohjien paikkaukseen, naapurimaanlipunvärinen vene ei ollut saanut minkäänlaisia vaurioita.
Matka jatkui pellon välissä kulkevaa pientä  uomaa pitkin, olo oli kuin intiaaneilla, pellolla joutsenet tarkkailivat outoa letkaa. Kun maisema muuttui taas metsäiseksi,  vanhat kunnon majavat pakottivat meidät taas rantautumaan, olivat veijarit tehneet läpipääsemättömiä patoja noin 50 metrin matkalle. Kun pääsimme taas vesille, alitimme Ähtäristä Seinäjoelle vievän maantien ja puro muuttui ensi kerran hieman joenoloisemmaksi. Koivujen ympäröimä  mukava virta päättyi lopulta avautuen Ouluvedeksi.
Ouluvesi on järvi joka koristaa Ähtärin keskustan kupeita. Enää emme saaneet nauttia virrassa lillumisesta, oli otettava  soutuvaihde pitkästä aikaa käyttöön. Ouluvesi on Sappiota leveämpi ja suurempi järvi, tämä johti illuusioon matkan etenemättömyydestä. Kovia kokeneet oranssimustat olivat loppurytistyksen aikaan jo melko tuhnussa kunnossa ja niitä oli hieman työlästä soutaa.
 ¾ retkueesta seurasi tilkkasen kateellisena uljaasti etenevää keltasinistä, jonka ohjastaja ei vaikuttanut lainkaan uupuneelta.
Kun vaan soutaa soutamisen perään, saapuu varmasti jossain vaiheessa perille, näin kävi myös meille ennen pitkää. Parkkeerasimme keskustan kohdalla olevalle uimarannalle, Saharannalle.
Ensi töiksemme rynnimme lähimpään kauppaan hakemaan virvokkeita ja tämän jälkeen pystytimme rantaan teltan ja aloimme juhlia hienoa saavutustamme! Juhlistaminen oli perinpohjaista ja jatkui yömyöhään. Aamulla telttamme oveen koputettiin ja ihmettelimme että kuka piru kehtaa herättää sankarillisen retkikuntamme? No herättäjä oli ystävällinen kaupunginpuutarhuri Karen, joka kyseli että mitäs ne pojat on juhlistaneet. Kerroimme retkestä ja kaupunginpuutarhuri piti tarinasta. Lopuksi hän kuitenkin sanoi: ”En epäile ettettekö te tekisi sitä, mutta kai te pojat sitten siivoatte tämän rannan?”. Me sanoimme että totta pirussa siivotaan. Teltasta ulostautuessa näky oli kuin rokkijuhlilta, hillitön määrä roskaa ja paskaa kaikkialla, vessapaperia puussa, tyhjiä virvoikejuomapulloja joka paikassa. No kyllähän me pojat tehtiin huolellinen siivous, kuten asiaan kuuluu. Kaiken tämän jälkeen oli mukava talsia muutama kilometri omaan kotiin ja omaan sänkyyn.

Kartasta löytyy vesistöt:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?cx=3349237&cy=6949252&scale=200000&tool=siirra&query=hae&hakutapa=osoitehaku&nimi=&osoite=kellom%C3%A4entie&kunta=%C3%A4ht%C3%A4ri&isShown=true&lang=FI